Kaarinalainen Thergothon oli 1990-luvun alussa todellinen outolintu. Se soitti niiiiiiiiiin hidasta metallia, ettei edes doom-sana riittänyt sitä kuvastamaan. Myöhemmin uudelle suunnalle keksittiin nimikin: funeral doom.
Bändin rumpali-säveltäjä Jori Roosberg, joka tunnettiin aiemmin nimellä Jori Sjöroos, palasi hiljattain sattumalta Thergothonin maailmoihin.
– Me muutettiin vähän studiotiloja, ja siellä on kaikki mun vanhat arkistot ja niiden joukossa kaikki Thergothon-vinyylit, joita on julkaistu aika monta versiota 30 vuoden aikana, Roosberg kertoo.
– Mulle tuli Thergothon-ajasta ensimmäisenä mieleen se iso kunnianhimo, joka meillä sen ikäisiksi tyypeiksi oli. Meillä oli tosi hauskaa, mutta kontrastina oli se, miten tiukasti me tehtiin musiikki, kansitaiteet, promokuvat ja kaikki, jotta lopputulos oli täsmälleen sellainen kuin sen pitikin olla.
Roosberg sanoo, että hän, laulaja-synisti Niko Sirkiä ja kitaristi Mikko Ruotsalainen suorastaan lietsoivat toisiaan soittamaan hitaammin ja hitaammin.
– Se oli melkein kuin läppä, kuulosti aluksi siltä kuin masternauha olisi laitettu soimaan vahingossa liian hitaalla nopeudella. Kaikki riffit, mitä olimme tehneet, muuttuivat ihan erilaisiksi, ja kaikki kuulosti ihan mahtavalta.
– Me tiedettiin doom metal ja diggailtiin bändeistä kuten Cathedral, mutta jo Thergothonin alkuhämärissä me oltiin tosi innostuneita Joy Divisonista, The Curesta, Nirvanan Bleachistä ja uuden aallon punkista. Oikeastaan ainoat metallisemmat jutut, mitä me Mikon kanssa kuunneltiin, olivat Bathoryn 90-luvun alun viikinkimetallialbumit.
– Me otettiin mukaan vain hyviä riffejä ja hylättiin huonot, mutta me ei osattu antaa nimeä sille, mitä oltiin tekemässä. Me ei juuri seurattu tuon ajan metallimusiikkia, joten ei me tiedetty, mitä siinä oikeasti tapahtui.
Roosberg painottaa, miten hauskaa Thergothonin musiikin parissa oli.
– Musiikki itsessään ei ollut yhtään hauskaa ja siellä on angsti vahvasti läsnä, mutta sen tekeminen tapahtui isot hymyt kaikkien kasvoilla. Jopa senkin keskellä, kun me mietittiin tosi tiukasti, millaisia vaikka rumpufillit ja pienimmätkin yksityiskohdat ovat.
Yhtyeen julkaisut jäivät kahteen. Fhtagn nagh Yog-Sothoth -demo julkaistiin vuonna 1991 ja Stream from the Heavens -albumi 1994. Roosbergin mukaan jälkimmäinen oli valmiina jo vuonna 1992.
Varsinkin albumista, sen visuaalisesta ilmeestä ja koko bändin myyttisestä olemuksesta tuli esikuva monille.
– Se on jännittävää, ettei syntynyt musiikki läheskään aina täsmää siihen, millaisia ihmisiä sen takana on. Mekin saimme kuulla ihmettelyä, minkälaiset teinit tekevät tällaista musiikkia, tai ovatko he ylipäänsä enää hengissä.
– Olisi ihanaa, jos yhtyeen yllä voisi pitää mystistä verhoa, mutta mun kohdalla se on vähän vaikeaa. Se olisi teennäistä, ja samaan aikaan levy ei tunnu itselleni niin myyttiseltä. Albumi oli yksinkertaisesti aika hauskojen sattumusten summa, kun kolme teini-ikäistä tyyppiä yritti tehdä jotain sellaista, mitä he haluaisivat kuulla.
Muutama vuosi on pitkä aika teinin elämässä, ja kun Thergothon-debyytti ilmestyi, Roosberg oli juuri täysi-ikäistynyt, matkannut jo ihan eri musiikillisiin maisemiin eikä täysin sisäistänyt Thergothonin arvostusta.
– Vuonna 1994 sain kuulla Mikolta, että se levy tulee nyt, ja olin suurin piirtein että okei, hyvä juttu, hän hymähtää.
– Joskus 2000-luvulla aloin googletella, että mikähän Thergothonin suhteen on meininki. Tuli kaikenlaista tilausta T-paidoille ja levystä uusia painoksia koko ajan. Sopii tavallaan täysin bändin olemukseen, etten mä osaa yhtään sanoa, miten levyyn suhtauduttiin vuonna 1994. Tavallaan on harmi, etten tajunnut seurata sitä, koska levystä kasvoi lopulta kulttijuttu.
Thergothonin jälkeen Roosberg on tullut tunnetuksi This Empty Flow’sta, Magenta Skycodesta, soolotuotannostaan ja PMMP:stä, joten hänen ilmaisunsa on ollut vähintään kirjavaa. Mutta onko tällä kaikella myös jotain yhteistä?
– Siitä asti, kun Thergothon alkoi syntyä, pyrin olemaan mahdollisimman ulkona kaikesta muusta musiikista ja luottamaan siihen, mikä kuulostaa itselleni hyvältä. Sama ajatus kuljettaa mua tavallaan edelleen.
Julkaistu Infernossa 9/2024.