Ei jono ihan Kontulaan asti taida ylettyä, mutta aika kauas kaikenkarvaisista ihmisoletetuista muodostuva mato joka tapauksessa luikertelee. Loppuunmyyty-kyltti puolestaan kertoo, että enempää porukkaa ei sisälle otetakaan.
On marraskuun loppupuolen lauantai, ja Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva On the Rocks -klubi on muuttunut yhden illan ajaksi lähiöbaariksi. Niin väistämättä käy, kun Lähiöbotox saapuu paikalle juhlimaan uuden Surullinen tapaus – sellaista on vapaus -albuminsa julkaisua muutaman sadan ”lähimmän ystävänsä” kanssa.
Takahuoneen puolelta löytyy aavistuksen jännittyneen oloinen Lähiöbotox-kuusikko: laulajat Hanad ”Dosdela” Hassan ja Luyeye ”Viki” Konssi, kitaristit Harto Haukkaluoma ja Juho Rantanen, basisti Samuli Peurala ja rumpali Lauri Ojala. Pieni hermostuneisuus ei ole yllättävää, sillä pian alkavalla keikalla tehdään monia asioita ensimmäistä kertaa.
– Soitetaan tuore levy kokonaan läpi. Kun pitkä setti koostuu pitkälti pelkästä uudesta kamasta, siinä on aika paljon muistamista, Harto toteaa.
– Mulla ja Vikillä on korvamonitorit käytössä pitkästä aikaa, ja samalla hoidetaan lavamiksaus itse pädin avulla. Korvamonitorien kanssa on helpompi laulaa, mutta vaatiihan se aina vähän totuttelua, Hanad sanoo.
Keikan alku myöhästyy sovitusta vartin verran, sillä klubin täyttyminen kestää odotettua kauemmin. Mutta kun rappaus alkaa, se ei jää keneltäkään huomaamatta.
Avausnumero Mitä jää tuntuu vielä pieneltä tunnustelulta, mutta sitten räjähtää. Kakkosbiisi Lähiömaksu pääsee tuskin alkamaan, kun riehakas moshpit ottaa paikkansa ja stagedaivaajat tipahtelevat toistensa niskaan. Lavalla nähdään myös Ratface-yhtyeen MC Respektor sylkemässä tuoreita riimejä: ”Lähiömaksun aika / Siin on vittu sitä kevätpäivän taikaa.”
Uudet Lähiöbotox-biisit ja muutamat vanhemmat poiminnat seuraavat toisiaan tiiviillä tahdilla, eikä intensiivinen tunnelma päästä otteestaan hetkeksikään. Keikan aikana nousee lämmin fiilis siitäkin, että Lähiöbotox on viimein saamassa ansionsa mukaan. Edelliset levyt olivat kantaa ottavia, omaehtoisia ja kovatasoisia teoksia, mutta ne syntyivät pandemia-aikoina, jolloin keikkailu jäi luonnollisesti vähemmälle. Nyt kun rajoituksia ja muita surkeuksia ei ole, Lähiöbotoxia ei taida pysäyttää enää mikään.
Aikansa kuva
Palataan hieman varhaisempaan syksyyn, jolloin päivän agendana oli keskustella uudesta Surullinen tapaus – sellaista on vapaus -albumista ja muista polttavista Lähiöbotox-aiheista.
– Palaset loksahtivat kohdalleen hämmentävällä tavalla jo bändin alkuaikoina. Täkäläisen räpin grand old man Ruudolf vihjaisi meille, että Viki – taiteilijanimeltään Seksikäs-Suklaa – voisi sopia Lähiöbotoxiin. Siis vaikka Vikillä ei ollut minkäänlaista kokemusta rankemmasta laulamisesta, Harto muistelee.
– Sitten Viki ilmestyi treenikämpälle ja toi mukanaan Hanadin. Ihan pyytämättä siis. Ja jumalauta, Kato mua silmiin (kusipää) oli aika pian valmis. Siitä se lähti vyörymään.
Vyöry oli lopulta sitä luokkaa, että Rikkinäinen Suomi -debyytistä (2020) muovautui yksi tärkeimmistä raskaiden suomalaisbändien debyyttilevytyksistä. Muun muassa ulkopuolisuuteen, sosiaalisiin ongelmiin, huono-osaisuuteen ja rasismiin pureutuvat sanoitukset olivat erityisen huomionarvoisia, vaikka ”Itiksen Slayerin” riffikynän terävyyttäkään ei voinut kyseenalaistaa.
– Harmittihan se aika hemmetisti, ettei päästy soittamaan levyn materiaalia livenä. Joitakin esiintymisiä toki oli, mutta hyvin harvakseltaan, Hanad muistelee.
Keväällä 2022 ilmestynyt kakkoslevy Itä-Metal oli painostavampi teos. Vaikka myös debyytin esittelemät aiheet olivat monin paikoin tummasävyisiä, silmäkulmissa oli myös ilkikurista pilkettä. Itä-Metalilta oli melko turha etsiä minkäänlaisia pilkahduksia.
– Itä-Metal kuvastaa täydellisesti meidän sen ajan fiiliksiä. Silloin oli todella synkkä meininki. Se levy jos mikä on aikansa kuva, Samuli sanoo.
– Itä-Metalin tekeminen oli haastavaa, ja lopputuloksesta kuulee, että orkesteria saattoi vähän vituttaa. Älä silti käsitä väärin: levy on kaikesta huolimatta oikein hyvä ja juuri sellaiselle teokselle oli tuolloin tilausta. Se on iso osa tämän bändin tarinaa, Harto painottaa.
– Lisäksi Itä-Metal todisti vähän tiukemmillekin tyypeille, että Lähiöbotox kykenee louhimaan todella väkevää ja metallista kamaa, Samuli lisää.
Mitä tapahtui keväällä 2023, kun muun yhtyeen ja aikoinaan bändiä perustamassa olleen kitaristin Jaakko Luomasen tiet erkanivat?
– Emme ole avanneet asiaa sen kummemmin, eikä lisäkommentteja ole tiedossa tälläkään kerralla, basisti toteaa.
– Jaakon paikalle tulleesta Juhosta voidaan tarinoida sitäkin enemmän. Hänen panoksensa uudelle albumille – ja moneen muuhunkin asiaan – on todella iso. Esimerkiksi levyn avausbiisi Mitä jää on Juhon kappale, ja kyllähän se tuo bändin ilmaisuun ihan uusia sävyjä, Harto sanoo.
– Juholta tuli koko kattaus: musa ja sanat. Biisi tuli sen verran viime tingassa, että piti vähän miettiä, ehditäänkö me tehdä se valmiiksi. Buukattiin sitten lopulta vähän lisää studioaikaakin, että saatiin kappale kuntoon. No, biisi löysi paikkansa levyn kärjestä, joten kannattihan sitä säätää, Samuli naurahtaa.
Tämän maailman paskaa
Surullinen tapaus – sellaista on vapaus kuulostaa kokonaisuutena vapautuneelta, luontevalta ja monipuoliselta. Se on sataprosenttisen tunnistettavaa Lähiöbotoxia, mutta paletista löytyy taas uusiakin sävyjä.
– Vaikka tämä on vähän kliseisesti sanottu, niin kyllähän uusi levy yhdistää ekan ja tokan parhaat puolet. Ja sitä mukaa kun yhtye muuttuu ja kehittyy, mukaan päätyy myös tuoreita mausteita, Harto vahvistaa.
Tällä kerralla väkevimmät uudet tuulet puhaltavat melodisesti. Mukana on aivan uudenlaista tarttuvuutta – esimerkiksi juuri Rantasen biiseissä.
– Myös Ei toivoa on Juhon kappale, ja sekin on aika uudenlaista Botoxia. Biisiaihion äärellä oli todella hienoa huomata, että meiltä taittuu tällainenkin juttu aika komeasti, Hanad sanoo.
Ei toivoa -biisi on osuva nosto siinäkin mielessä, että myös sen sanoitus on uuden kitaristin työtä. Vielä ensimmäisellä levyllä kaikki Lähiöbotox-tekstit olivat solistien käsialaa, mutta nyt sanoitusten takaa löytyy monta muutakin tekijää.
– Ilmastonmuutos, sota, nälänhätä ja niin edelleen. Ei toivoa on täynnä tämän maailman paskaa ja hätää, Juho kuvailee.
– Elefantti ja linna -biisi taas kertoo siitä, kun asuin aikoinaan Lontoossa. Se kaupunki oli vähän haastava paikka introvertille tyypille, ja sanoitus kertookin muun muassa masennuksesta.
Myös Samuli Peurala otti tällä kertaa kynän käteensä.
– Kun oltiin saatu kasaan tietty määrä alustavia biisejä, järjestettiin tehokas demotusviikonloppu, jonka aikana kuunneltiin uusia aihioita. Päätettiin samalla, mikä menee jatkoon ja mikä taas ei. Joistakin kappaleista puuttui sanoitukset, ja viikonlopun aikana muut jätkät ottivat puheeksi, että voisin kirjoittaa tekstit omiin sävellyksiini, basisti sanoo ja jatkaa:
– En ollut aiemmin edes harkinnut sanoittamista Lähiöbotoxille, mutta nyt aloin pohtia, että miksipä ei. Sitten kokeilin hommaa ja Botoxin juttuihin sopiva oma ääni tuntui löytyvän. Lopulta olin kirjoittamassa tekstejä aika moneen uuden levyn biisiin.
Hanad nappaa puheenvuoron.
– Nyky-Botoxin sanoituskonseptissa on siisteintä, että kokonaisuus ei ole missään määrin ennalta arvattava. Jos minä ja Viki kirjoitettaisiin edelleenkin kaikki tekstit, erilaisten lähiötarinoiden tulva alkaisi luultavasti mennä yli äyräiden. Nyt kun Samuli ja Juho tuovat mukaan omat tarinansa ja näkemyksensä, erilaisia aiheita on vaikka millä mitalla. Ja silti kokonaisuus on tunnistettavaa Botoxia.
Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin alleviivata, että ilman laulajaparivaljakon tarkkanäköisiä tarinoita Lähiöbotoxia ei oikeastaan edes olisi. Tai ehkä olisi, mutta bändin persoonallisuus ei olisi lähelläkään nykyistä tasoa.
– Minä ja Viki tuodaan mukaan lähiöiden ja muidenkin erikoisten kulmakuntien yhteisöllisyyttä ja veljeyttä, mutta myös ongelmia ja pahaa oloa. Me myös digataan laittaa mukaan hupaisia onelinereita ja rempseitä letkautuksia, vaikka kappaleen aiheessa ei sinänsä mitään hauskaa olisikaan, Hanad sanoo.
– Meidän tekstit kertovat tasan tarkkaan siitä maailmasta, jossa me ollaan kasvettu, ja siitä, millaisiksi ympäristö on meidät muovannut. Jos joku ei ole elänyt itäisen Helsingin lähiöissä, jotkin sanoitukset voivat tuntua aika raffeilta tai jopa fiktiivisiltä, mutta kyllä ne ovat totuuspohjaisia – enemmän tai vähemmän. Mutta onhan se ihan hemmetin hienoa, että kuulijat saavat sanoituksista irti erilaisia fiiliksiä sen pohjalta, millaista heidän oma elämänsä on!
Isoja teemoja
Albumin nimi on varsin erikoinen ja mieleenjäävä. Millainen tarina siihen liittyy?
– Törmäsin kerran nettikeskustelussa siihen, että joku tyyppi yritti päteä paremmuudellaan ja jälkiviisaudellaan käyttämällä sanoja ”surullinen tapaus – sellaista on vapaus”. Kyseisen henkilön muuhun kommentointiin nähden lausahdus tuntui niin paljon kirkkaammalta, että päätin selvittää sen alkuperän, Samuli kertoo.
– Pian kävi ilmi, että rivit löytyvät Lauri Viidan Betonimylläri-teoksessa julkaistusta Kapina-runosta. Tässä vaiheessa meillä oli jo Kapina-niminen päätösbiisi, ja mielenkiintoni heräsi toden teolla. Ja niin kävi, että Viidan runo nappasi tehokkaasti mukaansa. Kun se sitten päättyi mainittuun lausepariin, olin jo ihan myyty. Se tuntui kuvastavan valmisteilla olleen levyn teemoja älyttömän hyvin. Seuraavalla keikkareissulla esittelin ajatukseni levyn mahdollisesta nimestä muille herroille. Nähtävästi idea oli varsin hyvä, sillä se meni läpi olemattomista myyntimiehen taidoistani huolimatta!
– Me kaikki kuunneltiin, kun Samuli luki runon ääneen keikkadösässä. Se oli hieno hetki, Juho muistelee.
Niitä on tarjolla myös On the Rocksin intensiivisen tunnelman keskellä. Räjähtävän keikan kliimaksi koetaan, kun setin päätöstunnelmissa lavalle nousee vieraileva solisti Ina Mikkola ja bändi käynnistää Mikkolan sanoittaman Kapinan – toki vasta sen jälkeen, kun rasisteja, poliitikkoja ja muutamia muita tahoja ripittänyt palopuhe on päättynyt.
Biisin soidessa ei voi olla ajattelematta, enteileekö sen sanoitus tulevaa, vaikka rauhallisessa Suomessa eletäänkin.
”Sun vallanhimo niin suuri et haluut panna köyhät kyykkyyn /Sun egos niin suuri et haluut pistää muut lyttyyn / Mut ku jotai potkii liian pitkään se ei välttämättä alakaan murtua / Vaan sen sisäl syttyy vitunmoinen kapina / Vitunmoinen kapina!”
Tässä vaiheessa mielessä on enää yksi kysymys: miksi kummassa kappaleen nimi ei ole Vitunmoinen kapina?
– Ensilevyllä hoettiin vittua – se nyt vaan on sitä meidän uhittelevaa kieltä – todella paljon, Hanad naurahtaa keikan jälkeen.
– Hoetaan sitä toki edelleenkin, mutta ehkä meistä on tullut vähän salonkikelpoisempia?
Julkaistu Infernossa 11/2024.