Haastis: Sons of Aeon on ikuisuuskysymysten äärellä

Suomen metallipääkaupungin titteli siirtyi jo vuosia sitten Oulusta Jyväskylään. Tuosta Keski-Suomen helmestä pukkaa bändiä tuon tuosta, viimeisimpänä kipakka mutta melankolisen haikailunkin taitava Sons of Aeon.

Teksti: Miika Kuusinen Kuva: Marko Kauko www.sonsofaeon.net

Mitä soittohommiin tulee, Sons of Aeonissa ei olla eilisen teerenpoikia. Yhtyeen jäsenillä on kokemusta niin punk/hc-piireistä (Endstand), rokkipiireistä (Sunride, Plutonium Orange) kuin metalliporukoistakin (Ghost Brigade). Miten Sons of Aeon ja sen musiikillinen linja syntyi?

– Tutustuin Willen (Naukkarinen, kitara) kanssa nelisen vuotta sitten, ja aika nopeasti tuli selväksi, että vaikka meidän musiikilliset taustat ovat melko erilaiset, niin me ajatellaan musiikista samalla lailla ja fiilistellään samoja juttuja. Vuonna 2009 alettiin molemmat demottamaan biisejä kotona, ja kun lopulta uskaltauduttiin lähettämään niitä toisillemme, tajusimme että nehän on selkeästi saman bändin biisejä. Siitä se sitten lähti, ja yllättävän nopeasti löytyi sopivat jätkät muihinkin soittimiin, kitaristi Tapio Vartiainen kertoo.

– Yhdistävänä tekijänä meillä kaikilla on, että tämäntyylisen hevin suuntaan on kumarrettu pitkään, mutta kaikki aikaisemmat bändit ovat jostain syystä olleet vähän jotain muuta. Itselle tämä on itse asiassa ensimmäinen hevibändi ikinä, sillä oma soittotausta on punkin ja hardcoren puolella. Aikaisempien bändien kohdalla olen törmännyt biisinteossa usein ajatukseen, että ”tämä on kyllä niin heviä, ettei tule menemään muille läpi”. Onhan se ollut tosi vapauttavaa, kun tämän bändin kanssa ei ole tarvinnut miettiä mitään genrerajoja, vaan on voinut antaa viulun laulaa.

– Meidän treeneissä on ollut alusta asti melko poikamainen tunnelma, mikä johtunee siitä, että vanhojen hevikonnien sisältä ovat kuoriutuneet ne Carcass-paitaiset näppylänaamat, jotka olisivat halunneet soittaa kiimaista heviä jo 15 vuotta sitten, jos olisivat tienneet miten.

Sons of Aeonin promon ensitahdeista alkaen on varsin selvää, että herrojen soittimissa on viihtynyt At the Gatesin tuotanto – aikoinaan ja nykypäivänäkin. Tapio ei lähde kiistämään.

– At The Gatesin kaksi viimeistä levyä ovat yksinkertaisesti täynnä niin hyviä ja ajattomia hevibiisejä, etten tiedä voiko niistä oikeastaan olla pitämättä. Mutta ei meillä ollut bändiä perustettaessa mitään suunnitelmaa, että aletaan soittaa sen ja sen bändin kuuloista musiikkia, vaan haluttiin soittaa sitä mitä kitaroista, bassosta, rummuista ja kurkusta juuri nyt tulee ulos. Ainoa asia, josta sovittiin taisi olla se, että meidän hevissä pitää kuulua myös rock’n’roll, vähän sellasta paskaisilla farkuilla soitettua meininkiä.

– Silloin, kun kukaan ei vielä ollut kuullut meidän biisejä, tuntui tosi vaikealta kuvailla miltä meidän musiikki kuulostaa. Nykyään tekee mieli vaan sanoa, että heviä se on, mutta jos kaipaat lisäselvitystä, niin kuuntele itse ja kerro ihmeessä meillekin. Eiköhän kaikki musiikki, mitä soittajat ovat kuunnelleet jollain lailla vaikuta bändin biiseihin ja saundiin, joten meillä saattaa death metalin lisäksi kuulua ainakin punkkia, rokkia ja kaiken maailman melankolista haikailua.

Promon kolmesta kappaleesta kaksi on suhteellisen pitkiä ja monipuolisia, ja näissä pieksentä käy käsikynkkää fiilistelyn kanssa. Kakkosraita Seeds of Destruction sen sijaan antaa päin näköä niin että tuntuu, vaikkei suoraviivainen tikkaus olekaan. Kuinka näinkin erilaisista taustoista tulevat herrat synnyttävät laajalla skaalalla kulkevat sävellyksensä?

– Olihan se punkkarille melkoinen yllätys, kun ekan kerran nauhoitusvaiheessa tajusin, että on tullut tehtyä melkein seitsemänminuuttinen biisi! Sehän on kolme kertaa pitempi kuin keskivertobiisit ovat olleet aikaisemmilla bändeillä.

– Biisien kesto tai osien lukumäärä ei todellakaan ole mikään itseisarvo. Sen mukaan mennään, mikä kuhunkin biisiin sopii luontevasti ja niin, että flow säilyy alusta loppuun. Biisiä tehdessä on tärkeintä, että uusista riffeistä ja niiden muodostamasta kokonaisuudesta tulee sellainen olo, että juttu toimii. Jos pitää miettiä, että onkohan tämä tarpeeksi hyvä, voi yleensä unohtaa sen saman tien ja siirtyä seuraavaan ideaan.

– Mun painajainen olisi, jos olisi kuusi biisiä valmiina ja joku tulisi sitten sanomaan, että nyt on kuukausi aikaa tehdä neljä lisää, jotta saadaan levy deadlineen mennessä ulos. Mieluummin synnytän vaikka yhtä puuttuvaa biisiä vuoden kuin pusken väkisin ulos jotain sellaista, mikä ei tunnu hyvältä.

Vapaa-ajan ongelmia yhtyeen jäsenillä ei luulisi olevan, koska jokaisella sen jäsenistä on Sons of Aeon lisäksi vähintään yksi aktiivisesti keikkaileva ja levyttävä tahi demottava bändi. Tapion mukaan ristiriitatilanteita ei ole tullut vastaan, ainakaan vielä.

– Sovitamme vain aikataulut sillä lailla, että kaikki bändit rullaa. Itse näen asian niin, että jos on intoa, silloin ei ole oikeita esteitä. Siitä voi olla jopa hyötyä, että pääsee tekemään muunkinlaista musiikkia. Ei tarvitse sitten alkaa tämän bändin kanssa kikkailemaan jotain sellaista, mikä ei meille istu.

Orkesteri on uusi tulokas, mutta se lanseerattiin kansalle tyylikkäästi ja suuren maailman elkein yksinkertaisen näyttävällä sivustolla, jolta saa yhä edelleen ladata ilmaiseksi yhtyeen materiaalia. Onko tällainen laajamittaisempi nettiin panostaminen nykypäivänä ainut tapa tehdä näkyvyyttä uudelle bändille?

– Ei se varmasti ainoa tapa ole, hyvänä esimerkkinä vaikka amerikkalainen Tragedy, jolla menee mainiosti, vaikka tiedot bändistä ja välillä jopa levytkin ovat kiven alla. Meillä on bändissä graafinen suunnittelija ja webbisivujentekijä, joten meille oli luontevaa aloittaa näin. Kyllähän se auttaa paljon, kun sana leviää netin kautta nopeasti ja laajalle, ja lisäksi kaikki tapahtuu osittain itsestään.

– Kääntöpuolena on, että netti on nykyään niin täynnä bändejä, että erottuminen sieltä massasta ei ole helppoa. Eivät ihmiset jaksa kiinnostua jokaisesta uudesta bändistä, kun niitä tulee ovista ja ikkunoista.

Tapio kertoo Sons of Aeonin olevan ihan oikea bändi eikä mitään projektiluontoinen superryhmä. Tavoitteet ovat samat kuin kaikilla muillakin yhtyeillä, eli keikkojen soittaminen ja täyspitkän levyn julkaiseminen.

– Bändi on täynnä jätkiä, jotka pitävät sekä levyjen tekemisestä että – ennen kaikkea – keikkojen soittamisesta sekä kiertämisestä, joten ei tässä puolivaloilla olla liikenteessä. Seuraava tavoite onkin keikkailun aloittaminen ja mahdollisten levy-yhtiökuvioiden selvittyä levyn tekeminen.

– Heinäkuussa soitetaan (Jyväskylän) Lutakossa Eyehategodin kanssa, muita päivämääriä ei ole vielä lyöty lukkoon.