Haastis: Ydinperhe ei rakoile – kuuntele itse!

29.07.2011
Helsinkiläinen Ydinperhe heiluttaa perinteisen hardcoren lippua 2000-lukulaisin kourin.
Kuva: 82-hardcoren lippua ylväänä heiluttava Ydinperhe on tiivis nelikko, joka on noussut parin vuoden sisällä kahdella pienjulkaisullaan ja tiukoilla keikoillaan yhdeksi genrensä kehutuimmista nimistä. Alkukesästä bändiltä ilmestyi ensimmäinen täyspitkä, sekin ainoastaan vinyylinä. Lue juttu ja kuuntele! Teksti: Miika ”Mega” Kuusinen Kuva: Jussi Jänis http://ydinperhe.bandcamp.com/ Punk- ja hardcore-ympyrät ovat Suomessa nykyisellään varsin tiiviitä, mutta samalla todellista undergroundia. Sen sisällä levyt voivat myydä varsin mukaviakin määriä ilman, että genren ulkopuolella olevat osaavat nimetä ensimmäistäkään uudempaa ja isompaa yhtyettä, pienistä kulttibändeistä puhumattakaan. Helsinkiläisen Ydinperheen 7”-formaatissa ilmestyneet julkaisut, split Pahaa Verta -orkesterin kanssa sekä bändin nimeä kantava ep, ovat myyneet loppuun, ja toukokuussa ilmestynyt 12” on sekin lähtenyt myymään mukavasti. Mikä bändin suosion salaisuus oikein onkaan, rumpali Heikki? ¬– Ei mitään hajua mistään salaisuudesta, ja muutamankin tahon mainitsemaa ”hypeä” on vähän vaikea havainnoida täältä pyörremyrskyn silmästä, kannujen takoja naurahtaa. – Suosion salaisuus ja syyt ovat mysteeri, mutta kaiketi hommia tulee jatkaa kuten tähänkin asti, eli sielulla ja sydämellä. Jos joku rokkilehti innostuu meistä nyt muttei ole enää kiinnostunut seuraavan levyn aikaan, niin ei se bändin toimintaan vaikuta pätkän vertaa. Wikipedian määritelmän mukaan ”Ydinperhe tarkoittaa perhettä, jossa asuu yhdessä vain vanhemmat ja heidän yhteiset lapsensa. Ydinperheessä vanhemmat ovat eri sukupuolta ja naimisissa keskenään eikä heillä ole lapsia muista avioliitoista”. Perinteisiä arvoja ylistävä kuvaus pätee varsin hyvin myös puoliksi naisista ja miehistä koostuvaan yhtyeeseen. Heikin mukaan bändi toimiikin tiiviinä yksikkönä satunnaisista erimielisyyksistä huolimatta. – Ydinperhe käsitteenä on tietenkin vitsi, omituinen ihannekuva onnellisen elon perusmallista. Mutta jos unohdetaan ironiset ulottuvuudet, niin ollaan me aika yhteisöllinen bändi kaiketi, ei ainakaan erityisemmin inhota toisiamme. Joskus skismat tekevät hyvää luomistyölle, mutta meillä jutut etenevät useimmiten aika hyvässä hengessä ja yksissä tuumin. Pistä hanttiin Ydinperheen sanoituksissa osansa saavat suorasukaisella tavalla niin päihteitä kaihtavat streittarit, ylikansalliset levy-yhtiöt ja radioiden soittolistat, laiskat opiskelijat, Suomen lepsu rikollisten rangaistuskäytäntö, paskamaiset esimiehet, nistit, alkoholistit, työnvieroksujat kuin sosiaalitukien väärinkäyttäjätkin. Rumpali myöntääkin, että teksteillä on suuri merkitys yhtyeen ulosannissa, vaikka pelkästä musiikistakin voi ja saa nauttia. – Niin musiikin kuin tekstienkin pitää tietenkin toimia. On vähän vaikea sietää sellaisia bändejä, jotka vetelevät aivan puutaheinää sanoissa. Sehän on omanlaisensa ideaali, että saisi ladattua minuutin mittaiseen ralliin niin paljon asiaa kuin mahdollista. Siis ei mahdollisimman paljon tekstiä, mutta rivejä, jotka puhuttelevat. Ainakin Suomessa meidän tekstit ovat tuntuneet kiinnittävän huomiota, mutta toisaalta ulkomaillakin tunnutaan tykkäävän bändistä, vaikka asiasisällöstä heillä ei liene juuri hajua. Siellä kulmikas artikulaatio vetoaa kai sitten omana instrumenttinaan. – Voihan paskaakin jauhaa oikealla asenteella. Mä en vaan oikein koe sitä mielekkääksi ulosannin muodoksi mulle. Varmaan sitten, kun tätä on tehnyt tarpeeksi kauan, ei jaksa muuta kun rokata. Nyt sanoitukset syntyy niin hitaan ja vaivalloisen työn tuloksena, että ei siinä pääse paljo revittelemään, vokalisti Masa lisää. Toisin kuin monet muut genren orkesterit, Ydinperhe ei vaikuta ainakaan tekstiensä perusteella kovinkaan poliittiselta orkesterilta. Sen sijaan merkille pantavaa on, että vaikka esimiehet ovat usein paskoja, teksteissä leipä ansaitaan otsa hiessä porvarillisesti töissä käymällä eikä jonottamalla sossuntiskille, kuten monet punkkarit tuntuvat tekevän. Masa myöntää sanoitusten sisältämän arvokritiikin ja kantaaottavuuden, vaikka ei haluakaan saarnata siitä, mikä on oikein tai väärin. – Oikeastaan mä kritisoin omia arvojani jos jotain, mutta ehkä se vaikuttaa skenekritiikiltä siksi, että mun arvot ja mielipiteet on olleet punkskenessä kasvaneelle aika tyypillisiä. Ei mulla ole mitään pahaa sanottavaa punkkiskenestä, ja mun mielestä se on tällä hetkellä aika vapaa kaikesta idiotismista. – Kaikki sanoitukset ovat enemmän tai vähemmän yhteiskunnallisia, mutta en mä pysty sanomaan jengille, mitä niiden pitäisi elämällään tehdä. Lisäksi, jos en osaa asettaa jotakin kysymystä laajempaan yhteiskunnalliseen perspektiiviin, niin sitten jätän sen tekemättä. Voi olla että tekstit näyttäytyy lopulta pelkkinä epäpoliittisina dokaus- ja työntekosanotuksina, mutta se on ihan ok silleenkin, kunhan ne on totuudenmukaisia. Mitkä sitten ovat teille sellaisia yhteiskunnan epäkohtia, joista voisi tehdä tekstejä loputtomiin ja joihin olisi ehdottomasti saatava muutos, ja mistä asioista taas ei voisi kirjoittaa riviäkään? – En usko, että mistään aiheesta jaksaisi tehdä loputtomiin tekstejä. Mutta kyllähän yhteiskunnan eriarvoistuminen ja päätään nostava takapajuinen nurkkapatrioottisuus ja suoranainen rasismi ovat sellaisia asioita, jotka arjessa vaivaavat. Aasinsillalla tuli tästä mieleen, että perussuomalaisuus tuntuu tragikoomisesti olevan nykypäivän punkkia suurelle kansalle: oudolla tavalla karnevalistista, asiasisällöltään sekavaa ja hahmotonta, jopa täysin epäloogista, mutta sitä kautta väki saa huudettua turhautumisensa julki, Heikki pohtii. Masalla tekstien aiheet ja inspiraation lähteet ovat selvillä – kuten myös se, mistä ei halua laulaa. – En kyllä lähtisi tekemään sanoituksia ihmisten vääränlaisesta äänestyskäyttäytymisestä. Se on musta huonoin mahdollinen reitti ruveta purkamaan yhteiskunnallisia epäkohtia, koska se siirtää kaiken vastuun niille, jotka niistä epäkohdista myös eniten kärsivät. Siis tavallisille kansalaisille, oli musta, valkoinen, töissä tai työtön. – Ei mulla kyllä tule mitään aivan erityistä epäkohtaakaan mieleen mistä saisi väännettyä asiaa. Mua vituttaa yleisesti kaikki sosiaalinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen vallankäyttö yksilöiden yli, ja niihin liittyvistä kuvioista noi tekstit yleensä syntyykin, tai on syntyvinään. Mitä on punk Mitä punk teille merkitsee ja edustaa? Voiko sitä soittamalla saada aikaiseksi mitään konkreettista ja positiivista muutosta? – Punk on musagenre, alakulttuuri ja jollain tavalla myös tekemisen filosofia. Kyllä jonkinlaisella vaikeasti määriteltävällä punkasenteella voi saada aikaan kaikenlaista ainakin omassa elämässä, harrastustouhuista vakavamielisempiin pyrkimyksiin ja omanarvontunnon kasvattamiseen. Yksilötasolla hyvä musiikki voi saada varmasti aikaan positiivista kuhinaa. Mutta jos kysytään, että loppuuko orjuus maailmasta jos siitä tekee biisin, niin enpä usko, Heikki kiteyttää. – No onhan tämä kommunikointia ja ajatusten vaihtoa, vaikka se pelaakin musiikin säännöillä. 80-luvun anarkopunkilla oli taatusti roolinsa ruohonjuuritason eläinoikeuskuvioiden syntymisessä ja 90-luvun punkilla näiden globalisaatiohommien kanssa. Mutta ehkä sekin on enemmänkin niin, että sitä voi joko uida kulloistenkin virtauksien mukana tai olla uimatta, ja vasta myöhemmin voi yrittää kalastella jotain kunniaa siitä, Masa jatkaa. Ydinperheen kappaleet ovat lyhyen ytimekkäitä, tyypillisesti minuutin molemmin puolen kestäviä repäisyjä. Musiikin monimuotoisuus ei Heikin mukaan ole ongelma, eikä paikalleenkaan haluta jäädä polkemaan, vaikka hardcorea soitetaankin. – No meillä on kolme riffimaakaria bändissä, se ainakin mahdollistaa vaihtelevuuden. Kai tässä on myös mukana ajatus jatkuvasta eteenpäinmenosta, samaa biisiä ei kannata tehdä kahdesti. Mitään punkin alagenreä ei seurata mitenkään uskollisesti, joten mitään jämähtämisen vaaraa ei siinä mielessä ole. – Pitää muistaa sekin, että hc-punkkiin liittyvät samat hyvän biisin elementit kuin muuhunkin musaan. Ei riitä, että on rähinää, sisältöäkin tarvitaan. Ainakin mun lähtökohtani on sellainen, että jos uudet biisit alkaisivat kuulostaa Dead Can Dancelta, niin sitten tehtäisiin sellaista musaa. Ei sillä, etteikö punk olisi homman nimi jatkossakin, mutta sitä ei tarvitse ymmärtää mitenkään kahlitsevasti. The Clash oli hyvä esimerkki bändistä, joka uskoi jatkuvaan musiikilliseen rajoittamattomuuteen ja sai aikaan helkkarin hienoa musaa. Kuuntele, kuinka hienoa musaa Ydinperhe on saanut aikaan...

82-hardcoren lippua ylväänä heiluttava Ydinperhe on tiivis nelikko, joka on noussut parin vuoden sisällä kahdella pienjulkaisullaan ja tiukoilla keikoillaan yhdeksi genrensä kehutuimmista nimistä. Alkukesästä bändiltä ilmestyi ensimmäinen täyspitkä, sekin ainoastaan vinyylinä. Lue juttu ja kuuntele!

Teksti: Miika ”Mega” Kuusinen Kuva: Jussi Jänis http://ydinperhe.bandcamp.com/

Punk- ja hardcore-ympyrät ovat Suomessa nykyisellään varsin tiiviitä, mutta samalla todellista undergroundia. Sen sisällä levyt voivat myydä varsin mukaviakin määriä ilman, että genren ulkopuolella olevat osaavat nimetä ensimmäistäkään uudempaa ja isompaa yhtyettä, pienistä kulttibändeistä puhumattakaan.

Helsinkiläisen Ydinperheen 7”-formaatissa ilmestyneet julkaisut, split Pahaa Verta -orkesterin kanssa sekä bändin nimeä kantava ep, ovat myyneet loppuun, ja toukokuussa ilmestynyt 12” on sekin lähtenyt myymään mukavasti. Mikä bändin suosion salaisuus oikein onkaan, rumpali Heikki?

¬– Ei mitään hajua mistään salaisuudesta, ja muutamankin tahon mainitsemaa ”hypeä” on vähän vaikea havainnoida täältä pyörremyrskyn silmästä, kannujen takoja naurahtaa.

– Suosion salaisuus ja syyt ovat mysteeri, mutta kaiketi hommia tulee jatkaa kuten tähänkin asti, eli sielulla ja sydämellä. Jos joku rokkilehti innostuu meistä nyt muttei ole enää kiinnostunut seuraavan levyn aikaan, niin ei se bändin toimintaan vaikuta pätkän vertaa.

Wikipedian määritelmän mukaan ”Ydinperhe tarkoittaa perhettä, jossa asuu yhdessä vain vanhemmat ja heidän yhteiset lapsensa. Ydinperheessä vanhemmat ovat eri sukupuolta ja naimisissa keskenään eikä heillä ole lapsia muista avioliitoista”. Perinteisiä arvoja ylistävä kuvaus pätee varsin hyvin myös puoliksi naisista ja miehistä koostuvaan yhtyeeseen. Heikin mukaan bändi toimiikin tiiviinä yksikkönä satunnaisista erimielisyyksistä huolimatta.

– Ydinperhe käsitteenä on tietenkin vitsi, omituinen ihannekuva onnellisen elon perusmallista. Mutta jos unohdetaan ironiset ulottuvuudet, niin ollaan me aika yhteisöllinen bändi kaiketi, ei ainakaan erityisemmin inhota toisiamme. Joskus skismat tekevät hyvää luomistyölle, mutta meillä jutut etenevät useimmiten aika hyvässä hengessä ja yksissä tuumin.

Pistä hanttiin

Ydinperheen sanoituksissa osansa saavat suorasukaisella tavalla niin päihteitä kaihtavat streittarit, ylikansalliset levy-yhtiöt ja radioiden soittolistat, laiskat opiskelijat, Suomen lepsu rikollisten rangaistuskäytäntö, paskamaiset esimiehet, nistit, alkoholistit, työnvieroksujat kuin sosiaalitukien väärinkäyttäjätkin. Rumpali myöntääkin, että teksteillä on suuri merkitys yhtyeen ulosannissa, vaikka pelkästä musiikistakin voi ja saa nauttia.

– Niin musiikin kuin tekstienkin pitää tietenkin toimia. On vähän vaikea sietää sellaisia bändejä, jotka vetelevät aivan puutaheinää sanoissa. Sehän on omanlaisensa ideaali, että saisi ladattua minuutin mittaiseen ralliin niin paljon asiaa kuin mahdollista. Siis ei mahdollisimman paljon tekstiä, mutta rivejä, jotka puhuttelevat. Ainakin Suomessa meidän tekstit ovat tuntuneet kiinnittävän huomiota, mutta toisaalta ulkomaillakin tunnutaan tykkäävän bändistä, vaikka asiasisällöstä heillä ei liene juuri hajua. Siellä kulmikas artikulaatio vetoaa kai sitten omana instrumenttinaan.

– Voihan paskaakin jauhaa oikealla asenteella. Mä en vaan oikein koe sitä mielekkääksi ulosannin muodoksi mulle. Varmaan sitten, kun tätä on tehnyt tarpeeksi kauan, ei jaksa muuta kun rokata. Nyt sanoitukset syntyy niin hitaan ja vaivalloisen työn tuloksena, että ei siinä pääse paljo revittelemään, vokalisti Masa lisää.

Toisin kuin monet muut genren orkesterit, Ydinperhe ei vaikuta ainakaan tekstiensä perusteella kovinkaan poliittiselta orkesterilta. Sen sijaan merkille pantavaa on, että vaikka esimiehet ovat usein paskoja, teksteissä leipä ansaitaan otsa hiessä porvarillisesti töissä käymällä eikä jonottamalla sossuntiskille, kuten monet punkkarit tuntuvat tekevän. Masa myöntää sanoitusten sisältämän arvokritiikin ja kantaaottavuuden, vaikka ei haluakaan saarnata siitä, mikä on oikein tai väärin.

– Oikeastaan mä kritisoin omia arvojani jos jotain, mutta ehkä se vaikuttaa skenekritiikiltä siksi, että mun arvot ja mielipiteet on olleet punkskenessä kasvaneelle aika tyypillisiä. Ei mulla ole mitään pahaa sanottavaa punkkiskenestä, ja mun mielestä se on tällä hetkellä aika vapaa kaikesta idiotismista.

– Kaikki sanoitukset ovat enemmän tai vähemmän yhteiskunnallisia, mutta en mä pysty sanomaan jengille, mitä niiden pitäisi elämällään tehdä. Lisäksi, jos en osaa asettaa jotakin kysymystä laajempaan yhteiskunnalliseen perspektiiviin, niin sitten jätän sen tekemättä. Voi olla että tekstit näyttäytyy lopulta pelkkinä epäpoliittisina dokaus- ja työntekosanotuksina, mutta se on ihan ok silleenkin, kunhan ne on totuudenmukaisia.

Mitkä sitten ovat teille sellaisia yhteiskunnan epäkohtia, joista voisi tehdä tekstejä loputtomiin ja joihin olisi ehdottomasti saatava muutos, ja mistä asioista taas ei voisi kirjoittaa riviäkään?

– En usko, että mistään aiheesta jaksaisi tehdä loputtomiin tekstejä. Mutta kyllähän yhteiskunnan eriarvoistuminen ja päätään nostava takapajuinen nurkkapatrioottisuus ja suoranainen rasismi ovat sellaisia asioita, jotka arjessa vaivaavat. Aasinsillalla tuli tästä mieleen, että perussuomalaisuus tuntuu tragikoomisesti olevan nykypäivän punkkia suurelle kansalle: oudolla tavalla karnevalistista, asiasisällöltään sekavaa ja hahmotonta, jopa täysin epäloogista, mutta sitä kautta väki saa huudettua turhautumisensa julki, Heikki pohtii.

Masalla tekstien aiheet ja inspiraation lähteet ovat selvillä – kuten myös se, mistä ei halua laulaa.

– En kyllä lähtisi tekemään sanoituksia ihmisten vääränlaisesta äänestyskäyttäytymisestä. Se on musta huonoin mahdollinen reitti ruveta purkamaan yhteiskunnallisia epäkohtia, koska se siirtää
kaiken vastuun niille, jotka niistä epäkohdista myös eniten kärsivät. Siis tavallisille kansalaisille, oli musta, valkoinen, töissä tai työtön.

– Ei mulla kyllä tule mitään aivan erityistä epäkohtaakaan mieleen mistä saisi väännettyä asiaa. Mua vituttaa yleisesti kaikki sosiaalinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen vallankäyttö yksilöiden yli, ja niihin liittyvistä kuvioista noi tekstit yleensä syntyykin, tai on syntyvinään.

Mitä on punk

Mitä punk teille merkitsee ja edustaa? Voiko sitä soittamalla saada aikaiseksi mitään konkreettista ja positiivista muutosta?

– Punk on musagenre, alakulttuuri ja jollain tavalla myös tekemisen filosofia. Kyllä jonkinlaisella vaikeasti määriteltävällä punkasenteella voi saada aikaan kaikenlaista ainakin omassa elämässä, harrastustouhuista vakavamielisempiin pyrkimyksiin ja omanarvontunnon kasvattamiseen. Yksilötasolla hyvä musiikki voi saada varmasti aikaan positiivista kuhinaa. Mutta jos kysytään, että loppuuko orjuus maailmasta jos siitä tekee biisin, niin enpä usko, Heikki kiteyttää.

– No onhan tämä kommunikointia ja ajatusten vaihtoa, vaikka se pelaakin musiikin säännöillä. 80-luvun anarkopunkilla oli taatusti roolinsa ruohonjuuritason eläinoikeuskuvioiden syntymisessä ja 90-luvun punkilla näiden globalisaatiohommien kanssa. Mutta ehkä sekin on enemmänkin niin, että sitä voi joko uida kulloistenkin virtauksien mukana tai olla uimatta, ja vasta myöhemmin voi yrittää kalastella jotain kunniaa siitä, Masa jatkaa.

Ydinperheen kappaleet ovat lyhyen ytimekkäitä, tyypillisesti minuutin molemmin puolen kestäviä repäisyjä. Musiikin monimuotoisuus ei Heikin mukaan ole ongelma, eikä paikalleenkaan haluta jäädä polkemaan, vaikka hardcorea soitetaankin.

– No meillä on kolme riffimaakaria bändissä, se ainakin mahdollistaa vaihtelevuuden. Kai tässä on myös mukana ajatus jatkuvasta eteenpäinmenosta, samaa biisiä ei kannata tehdä kahdesti. Mitään punkin alagenreä ei seurata mitenkään uskollisesti, joten mitään jämähtämisen vaaraa ei siinä mielessä ole.

– Pitää muistaa sekin, että hc-punkkiin liittyvät samat hyvän biisin elementit kuin muuhunkin musaan. Ei riitä, että on rähinää, sisältöäkin tarvitaan. Ainakin mun lähtökohtani on sellainen, että jos uudet biisit alkaisivat kuulostaa Dead Can Dancelta, niin sitten tehtäisiin sellaista musaa. Ei sillä, etteikö punk olisi homman nimi jatkossakin, mutta sitä ei tarvitse ymmärtää mitenkään kahlitsevasti. The Clash oli hyvä esimerkki bändistä, joka uskoi jatkuvaan musiikilliseen rajoittamattomuuteen ja sai aikaan helkkarin hienoa musaa.

Kuuntele, kuinka hienoa musaa Ydinperhe on saanut aikaan…

Lisää luettavaa