O2 Academy Islingtonin takana, backstage-ovea vastapäätä on parkissa sininen keikkabussi. Keikkabussi on parkkeerattu niin nätisti seinän viereen, ahtaan kujan vieläkin ahtaammalla parkkialueella, että moiseen urotekoon vaaditaan jo melko hyvää ajotaitoa.
Bussin ja seinän viereen on jätetty sen verran väliä, ettei siitä kulje kuin yksi henkilö kerrallaan. Kaikki tavarat on kannettava mielellään selässä, ja illallisellakin on mietittävä ainakin kaksi kertaa, kannattaako ruokaa ottaa santsikierros. Senpä takia onkin onni, että bussissa majailevan Amorphisin laulaja Tomi Joutsen näyttää olevan timmissä kunnossa.
Joutsen saapuu bussiin haastattelua varten täysin ajallaan. Hän komentaa välillä hiljaisuutta, kun muut paikallaolijat riehaantuvat liikaa, eikä lotkauta korvaansa, kun jonkun käyttämä videokamera kääntyy tallentamaan haastattelutilannetta – toisin kuin haastattelija, joka toivoo olevansa videokameran pyöriessä jossain aivan muualla. Kaikille ei vain tuo kameran edessä esiintyminen käy yhtä luonnostaan kuin Joutsenelle show’n vetäminen lavalla.
Lontoo on tämänkertaisen kiertueen kuudes kohde, kolmas Briteissä.
– Kiertuehan on vasta alkumetreillä. Oli vähän flunssaa, kun lähdettiin reissuun, ja olin hieman skeptinen, mutta tähän asti on mennyt ihan hyvin, Joutsen sanoo.
Joutsenen äänessä ja olemuksessa ei ole ainakaan tällä hetkellä aistittavissa flunssan oireita. Mies näyttää terveyden perikuvalta. Ehkä hieman väsyneeltä sellaiselta.
Vastaanotto on ollut keikoilla tähän mennessä hyvä. Näin oli myös edellisellä brittirundilla, jolloin Amorphis soitti Lontoon sokkeloisessa Underworldissä. Nyt on vuorossa astetta isompi ja näyttävämpi O2 Academy Islington. Mitä seuraavaksi? Wembley?
Joutsen nauraa ajatukselle ja tuumaa, että onhan tämä isommalle keikkapaikalle siirtyminen ollut ainakin tähän mennessä hyvä kasvojenkohotus.
– On tuntunut kyllä hyvältä. Tämä on myös kiva maa tulla. Ei ole kaukana Suomesta ja täällä on pitkät perinteet. Tänne tulee aina ihan mielellään. On vähän kuin saisi yhden sulan hattuun lisää, kun pääsee Lontooseen soittamaan.
Joutsen kertoo Saksan ja sen lähimaiden olevan usein kiertueiden pääkohteita, ja Eurooppa yleensäkin on vahva alue esimerkiksi Jenkkeihin verrattuna. Amorphis ei ole hylännyt Jenkkejä kokonaan, mutta sieltä tulleet tarjoukset ovat olleet Europpaan verrattuna melko huonoja.
Saksa on yleensä perusvarma, ja siellä keikkailuun vaikuttaa tietysti saksalainen levy-yhtiö. Järjestelyt siellä ovat yleensä hyvät. Uusiin maihin ja paikkoihin on Joutsenen mielestä mukava mennä, sillä koskaan ei tiedä etukäteen mitä odottaa. Haaveissa siintää Australia. Mutta entäs Englanti?
– Hirveästi oltiin kuultu pahaa Englannista; järjestelyistä, miten artistia kohdellaan ja niin edelleen. Mutta esimerkiksi Bloodstockissa, jossa oltiin esiintymässä viimeksi, ei ollut mitään ongelmaa. Ja nämä keikat mitä nyt on ollut, niin ei myöskään mitään ongelmia. Englannistahan hevi on lähtöisin, joten totta kai tänne on päästävä soittamaan.
Tämän vuoden esiintyminen Bloodstock-festareilla oli Amorphisin ensimmäinen UK-festarivierailu. Toivottavasti se ei jää viimeiseksi. Bändi on jo sopinut muutamat festarit ensi kesälle, mutta yksityiskohtia ei saa vielä paljastaa medialle.
Joutsen ajautuu pohtimaan yleisön keikkakäyttäytymistä, vaatimattomia moshpittejä ja yleistä ”diggailua”.
– Meidän keikalla törmää aika paljon siihen, että porukka seisoo kädet puuskassa ja silmät kiinni. Me selitetään asia itsellemme niin, että ne tuntee matskun sen verran hyvin, että ne haluaa vaan seisoa siellä ja diggailla.
– Festareilla on paljon nuorempia bändejä, joiden fanikunta on nuorempaa ja meno raivoisampaa. Meillä sitten taas näyttää vähän erilaiselta. Mutta mikäs siinä. Kukin tavallaan.
Joutsen ei itse koe olevansa mikään bändin keulakuva. Hän ei tunnu pitävän edes puhumisesta kesken keikan.
– Multa lähtee todella huonot välispiikit, ja mikä on todella mahtavaa, niin mulla ei ole nyt kuin kaksi tai kolme välispiikkiä. Ja meikä on niin tyytyväinen, että ei tarvitse jauhaa niitä peruspaskaläppiä sinne väliin. Kun mä itse menen katsomaan bändiä, niin mä menen sinne musiikin takia, en välispiikkien.
Sen takia levyn tekeminenkin lienee niin rentouttavaa puuhaa. Musiikin annetaan puhua puolestaan. Oletettavasti näin käy myös uusimman tekeleen kanssa.
– Tilanne on se, että meillä on viisitoista biisiä äänitettynä. Meidän piti alun perin nauhoittaa laulut ennen tätä rundia. Mutta sitten meni aikataulut vituiksi, ja nyt sitten tehdään niin, että ensi kuussa vasta nauhoitetaan ne.
– Me ei olla hirveästi lähdetty suunnittelemaan, mitä tehdään. Siellä on vaan biisejä, jotka soitetaan, ja sitten, kun ne ovat valmiita, se kokonaisuus muodostuu. Siellä on aika paljon samanlaisia elementtejä kuin näissä kolmessa viimeisessä levyssä, eli ei olla hirveästi lähdetty muuttamaan suuntaa. Tarttuvia melodioita ja tietysti sitä hevimeininkiä löytyy myös. Tietysti laulut merkkaa aika paljon, millaiseksi se kokonaisuus sitten myös muodostuu. Eikä örinääkään sovi unohtaa.
Koko Amorphis tuntuu olevan innoissaan levystä, joka ei tule kuuleman mukaan olemaan missään tapauksessa mikään välityö. Uuden levyn sanat ovat jälleen Kalevalan inspiroimia, mutta edes työnimeä sille ei ole vielä keksitty. Tarkoitus on ollut saada levy ulos ennen kesäfestareita, mutta nyt kun aikataulusta ollaan hieman lipsuttu, varmuutta tästä ei tällä hetkellä ole.
Englantilainen PR-henkilö alkaa viittoilla haastattelun lopettamisen merkiksi. Joutsenenkin täytyy lähteä syömään ennen keikkaa. Ahtaudumme kaikki yksitellen ulos bussin ja seinän väliseen tilaan.
Parin tunnin päästä Amorphis nousee lavalle. Joutsen laulaa silmät ummessa. Hänen örinässään on jotain vetoavaa. Rastat heilahtavat moshatessa kuin ruoska. Ketään ei onneksi satu silmään, vaikka hän tätä välillä pelkääkin. Lavan ja yleisön välissä on pelastava metrin rako. Yllättävää kyllä, välispiikkejä on vähän enemmän kuin vain ne kaksi tai kolme. Joutsenella on siis kaikesta huolimatta välillä muutakin sanottavaa kuin vain ”kiitos” ja ”seuraava biisi on…”. Taisi mies yllättää itsensäkin.
Porukka laulaa mukana ja heiluttaa käsiään ilmassa. Pirunsarvet iskevät kohti kattoa. Pientä napinaa porukassa näyttää aiheuttavan ainoastaan se, että bänditavaraa ostettaessa luottokorttiveloitukset tehdään euroissa eikä punnissa. Ei sentään aina maassa maan tavalla.
Uusimman Skyforger-levyn nimikappale ja Silver Bride otetaan hyvin vastaan. Samoin kuin Eclipseltä lohkaistu House of Sleep ja AM Universumin Alone. Yleisö haluaa kuulla niitä samoja suosittuja kappaleita, mistä bändiä on toisaalta myös kritisoitu. Pientä riehunnan yritystäkin on keskellä lattiaa, mutta kuten Joutsen totesi ennen keikkaa, Amorphisin valikoimassa ei ole montaakaan nopeaa biisiä, jotka olisi kuin luotu kunnollista moshpitiä varten.
Salista löytyy myös niitä tyypillisiä Amorphis-faneja, joista Joutsen aikaisemmin mainitsi. Siis niitä, jotka seisovat paikallaan kädet ristissä rinnan päällä ja diggailevat musiikkia. Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että näidenkin, pääsääntöisesti miespuolisten, yksilöiden pitkät letit heiluvat musiikin tahdissa – eikä vain sen takia, että he seisovat liian lähellä pauhaavia kaiuttimia.
Jos viime vuoden Underworld-keikka oli hyvä, tämäniltaisen keikan voitaneen sanoa hipovan erinomaista. Samaa mieltä on pari vieressä seisonutta suomalaista, jotka heiluttavat päätään siinä määrin, että tulevat seuraavana päivänä varmasti kärsimään särkevästä niskasta. Mitäpä sitä ei tekisi diggailemansa musiikin eteen.
Settilista:
Skyforger
Sky Is Mine
Heaven of My Heart
Better Unborn
Silent Waters
Song of the Troubled One
(Karelia intro)
Exile
Smoke
Alone
My Sun
Silver Bride
Black Winter Day
(Tales intro)
Into Hiding
House of Sleep
My Kantele
Teksti ja kuvat: Katja Nykänen