Hail Conjurer mystisissä tunnelmissa – tulevan levyn avausraita kuunneltavissa

Carnal Light -pitkäsoitto ilmestyy myöhemmin keväällä.

17.03.2020

Vanhan liiton black metalin syvistä syövereistä säveltaidettaan ammentava yhden miehen yhtye Hail Conjurer julkaisee huhtikuussa kolmannen pitkäsoittonsa Carnal Light. Julkaisijana toimii Bestial Burst.

Levyltä on julkaistu muutamia maistiaisia, joista tuoreimpana yläpuolelta löytyvä avausraita Triumphant kuljettaa kuulijaa eteenpäin mystisissä tunnelmissa. Lopussa päästellään sitten menemään tutun rosoisella old school -meiningillä.

Aiemmin julkaistun, vuorostaan hieman erilaisissa tunnelmissa etenevän Temple of the Living -kappaleen löydät puolestaan täältä.

Lisää luettavaa