Hatespheren laulaja jätti porukan – bändi julkaisi samaan syssyyn coverin Dio-klassikosta

Koronakurimus tuntuu koettelevan Hatespherenkin hermoja.

Groovaavaa thrash metalia soittavan tanskalaisbändin solisti Esben Elnegaard Kjær Hansen on päättänyt jättää yhtyeen keskittyäkseen muihin musiikillisiin projekteihin.

Hatespheren tiedote paljastaa väliaikaisen laulajan nimen.

”Samalla kun pandemia myllää pitkin planeettaa, myös Hatesphere on saanut oman osansa ’sattumista’. Esse on päättänyt jättää bändin keskittyäkseen muihin projekteihinsa. Ihmiset vanhenevat, prioriteetit muuttuvat ja niin edelleen… mutta älkää pelätkö! Tulevia keikkojamme varten (ehkä vuonna 2024?) olemme lainanneet todella lahjakkaan ja raivokkaan Michael Olssonin (Blood Eagle, Defacing God, Caro), joten laulupuoli on kunnossa ja odotamme pääsevämme jakamaan lavan hänen kanssaan.”

”Emme malta odottaa pääsevämme tien päälle, mutta juuri nyt me vain istumme ja odotamme maailman avautuvan uudestaan. Jotta odottaminen olisi siedettävämpää, päätimme julkaista coverimme Dion Stand Up and Shoutista. Kappale on julkaistu aiemmin ainoastaan Reduced to Fleshin (2018) Japanin-painoksen bonuksena.”