Hebosagil on ikuisesti marginaalissa – lue haastattelu!

Alkuvuoden vaikuttavin suomalainen levy tulee Hebosagililta. Entuudestaankin kovana tunnettu noiserockbändi lataa tauluun niin kovat lukemat, että uutta Lohtu-levyä voidaan pitää jo nyt jonkinlaisena genreklassikkona.

22.04.2016

Ensimmäistä kertaa Lohtua kuunnellessa iski todellakin harvinainen tunne siitä, että nyt ollaan jonkinmoisen klassikon äärellä. Missä vaiheessa tajusitte itse tekevänne aivan järjettömän kovaa levyä?

– Fiilis oli jo treenikämpällä hemmetin hyvä ja energiataso studioon mennessä korkealla, basisti Oskari Kähkönen hekumoi.

– Toki stressi ja epävarmuus aina vähän piinaavat, mutta äänitysten päätteeksi pystyi toteamaan, että tulipa tehtyä taas hyvin! Bändi on tällä hetkellä todella kovassa iskussa, ja jo ensitahdeista kuulee, että meillä on maailmanluokan rumpali [Pete Miettunen]. Levylle tuli kiskottua myös sen luokan kitarajuttuja, että siinä on penikoille jotain, mistä ottaa mallia.

Musiikkianne kuvaillaan ”New Wave of Finnish Suomi Rockiksi”. Onko tämä levy-yhtiön vinkeitä vai ihan oma terminne?

– Tämä on ihan itse keksittyä puujalkavitsimarkkinointia ja hatunnosto Ektrolle. Jos olet kiinnittänyt huomiota levyn sanoituksiin, niin teemat eivät ole hirveän kaukana perinteisestä suomirokista – tosin ehkä sillä erotuksella, että vaikka alkuun ollaan synkissä tunnelmissa, niin levyllä on jotain positiivistakin. Vaikka sydäntä särkee ja on matti kukkarossa, niin tästäkin selvitään eikä vitutukseen voi kuolla!

Hebosagil on muuttunut uransa varrella melko paljon. Koetteko, että bändin perimmäinen tarkoitus on muuttuminen ja/tai kehittyminen?

– Perimmäinen tarkoitus on soittaa rokkia ja pitää hauskaa! Me ollaan ikuisesti marginaalissa, eikä koskaan ole pakko tai kiire tehdä mitään. Muuttuminen ja kehittyminen ei ole mitenkään itsetarkoituksellista, mutta meille se on mahdollista, kun tätä hommaa tekee vilpittömästi itselleen.

– Ihan ensimmäiset mylläyslevyt olivat jo niin päätyyn asti vietyä kampetta, ettei olisi ollut järkevää jatkaa ihan samalla ladulla. Tämä nyt ei tarkoita, etteikö me vielä joskus voitaisi tehdä sludgeosastoa, sen sanelee kulloinkin vallitseva fiilis.

Oulu on toiminut kotina esimerkiksi Brüssel Kaupalliselle, Impaled Nazarenelle, Kauko Röyhkälle, Radiopuhelimille ja monelle muulle ”omaa tietään” kulkevalle artistille. Minkälaisena koette kotikaupunkinne vaikutuksen musiikkiinne?

– Tätä on aika hankala sanoa omasta vinkkelistä. Yllä mainittuja Oulu-bändejä enemmän meihin on vaikuttanut esimerkiksi Viisikon, Veneen ja Ruotomielen tekemiset. Itse ajattelen, että tällainen bändi voisi periaatteessa olla kotoisin mistä tahansa kaupungista.

– Oulu on hyvä kaupunki perustaa bändi. Kaarlelan Jani ja Paskakaupunni ry otti meitä paljon punkkikeikoille, vaikka soitettiinkin semmosta metallilta kalskahtavaa mekkalaa. Nykyään tilanne keikkapaikkojen suhteen ei ole aivan yhtä hyvä, mutta halpoja treeniksiä on edelleen paljon ja jengi on kiinnostunut uusista bändeistä.

– Oulun alakulttuuri on ainakin nykypäivänä hyvä kasvualusta kaikenlaiselle kiinnostavalle musalle. Oulu-bändeistä kannattaa tsekata vaikkapa Two Beats Off ja Stolen Kidneys. Ja jos renate/cordate on lähistöllä keikalla, kannattaa ehdottomasti mennä ihmettelemään.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 3/2016.

Lisää luettavaa