Suomalainen metallirintama sai uuden vahvan tulokkaan vuosien 2002–2003 kulmilla, kun kotkalainen karhuryhmä Omnium Gatherum asteli Sonic Pump -studioon äänittämään ensimmäisiä julkaisujaan.
Sen jälkeen Omnium Gatherum on julkaissut kuusi albumia, joiden raidoilla melodinen death metal on saanut rinnalleen jopa AOR-vaikutteita. Soundiin ovat vaikuttaneet myös studiot, tuottajat, miksaajat ja masteroijat, jotka ovat antaneet kullekin levylle oman leimansa.
Stuck Here on Snakes Way (2007) tehtiin Southeast Studiolla Teemu Aallon kanssa. The Redshift -albumista (2008) alkaen nuppeja väänsi useamman levyn ajan Dan Swanö. Grey Heavensiä (2016) työstettiin parissakin paikassa, Studio Korkeakoskella Kotkassa ja Nordic Audio Labsillä Karperössä.
Uuden Origin-albumin myötä yhtye palasi Sonic Pumpille. Mikä on muuttunut tällä välin? Kaikki ja ei mikään, jos kysytään kitaristi Markus Vanhalalta ja Sonic Pumpin Nino Laurenteelta.
Kotkasta kohti Ruotsia
Miten aloitteleva kotkalaisbändi edes päätyi äänittämään ensimmäistä ep:tään ja kahta ensimmäistä levyään Sonic Pumpille, tuolloin hyvinkin pienimuotoiselle helsinkiläiselle studiolle?
– Veikkaisin, että se oli Denigrate, joka vinkkasi paikasta. Tehtiin heidän kanssaan paljon keikkoja, kaverustuttiin ja bändin häiskät osasivat kertoa meille maalaisille, missä kannattaisi äänittää levyä, Vanhala muistelee.
– Nino oli jo tuolloin sellainen ”grand old man”, eli jo kolmekymppinen kaiken kokenut ja nähnyt metallimies, jonka tiedettiin kykenevän piiskaamaan parhaat soundit irti bändistä kuin bändistä.
– Maineen tekee erikoiseksi se, etten ollut vielä tuolloin edes kauheasti äänitellyt mitään. Mitä nyt joitakin demoja kaverien bändille ja muutamia muita juttuja, Laurenne ihmettelee virnuillen.
Saattoiko syynä studiovalintaan olla Omnium Gatherumin ja muutamien aikalaistensa tapa pysytellä etäällä Spinefarmista?
Halu tehdä levyjä hieman ”epäsuomalaisemmin” kuin monet tuon ajan bändit?
– Oli siinä sitäkin. Yritettiin väistellä sitä Spinefarm–Karmila–Jussila-akselia ja kumarrella tosi ainutlaatuisina lumihiutaleina ennemmin Ruotsiin päin, Vanhala sanoo.
– Niin, sijaitsihan Sonic Pump sentään vähän lähempänä Ruotsia kuin Kotka, mutta toisaalta Finnvox, jossa monet bändit tuolloin äänittivät, olisi ollut ainakin muutaman kilometrin lännempänä, Laurenne jatkaa.
– Taisin kantaa ensimmäisissä äänityksissä Ninolle Deathin Symbolicin ja At the Gatesin Slaughter of the Soulin, että tuollaista soundia olisi hyvä saada mukaan, Vanhala naurahtaa.
– Nino siinä sitten kuunteli, että aijaaha, noh, yritetään. Ei se nyt ihan siltä kuulostanut, mutta syy siihen taitaa olla jossain ihan muualla kuin Ninon osuudessa. Soitannolliset ja tuotannolliset syyt olivat esteinä!
– OG:n etu tosin oli jo varhaisessa vaiheessa se, että bändissä oli kovat soittajat, joten ekojen äänitteidenkään kasaaminen ei ollut mikään huojuva korttitalo, Laurenne kehaisee.
Hulluja laulajia ja ei-hevijöötiä
Miten erilainen bändi asteli Sonic Pumpin tiloihin äänittämään yhdeksättä levyään, jos vertaa siihen joukkoon, joka teki täällä debyyttiään 18 vuotta sitten?
– Ihan ensimmäiseksi mieleen tulee tietenkin laulaja, koska kiinnitän aina eniten huomiota rumpuihin ja lauluihin, Laurenne naurahtaa ja viittaa Omnium Gatherumissa vuosina 2000–2006 laulaneeseen Antti Filppuun.
– Filppu itse asiassa laittoi eilen viestiä, Vanhala jatkaa heti.
– Se oli jossain runoillassa ja kyseli kovasti, voiko lausua siellä OG:n ensimmäisen levyn lyriikoita. Kun en saman tien vastannut, tuli aika vihainen viesti, että hän on nyt menossa lavalle ja tarvitsee vastauksen heti. Se jäi epäselväksi, miksi hän tarvitsi lupaa lausua itse kirjoittamiaan lyriikoita.
– Siispä onkin helppoa sanoa, että asia, joka on samaan aikaan muuttunut ja pysynyt ennallaan on se, että tämän bändin laulajat on aina hulluja, mutta tosi eri tavalla! Molemmat ovat aina olleet tosi tarkkoja sanoituksistaan, jotka ovat hyvin epämetallisia. Sekä ekalla että vikalla levyllä on kovin vahvat lyyriset teemat, jotka eivät liity toisiinsa tai edes heviin mitenkään.
Samaa voisi sanoa musiikista, joka toki soi aina metallisesti, mutta Originin ytimessä olevat sävellykset ovat loppupeleissä kaikkea muuta kuin metallia.
– Se tietynlainen tanssi melodisuuden ja metallin välillä on aina ollut OG:n juttu, Vanhala summaa.
– Dödömetallia on oltava, mutta myös kasarimelodinen romantiikka on ollut aina mukana. Miami Vicen rooli tuntuu vain kasvavan levy levyltä. Meidän äärimetalli ei ole enää hirveän ääreistä! OG:lla ei ole tarkoituksena tehdä sellaista jöötiä kuin monilla äärimetallibändeillä, vaan mennään ihan oikeasti koukukkaat biisit edellä.
– Tai kuten herra Laurenne juuri tuossa tarkkaamon penkissä taannoin sanoi: eiväthän nämä biisit mitään metallia ole vaan silkkaa poppia, jossa on vähän enemmän säröä ja röhkintää. Eikä sitä pelkkää heviä kyllä jaksaisikaan. Se on vähän kuin 70 000 Tons of Metal -heviristeilyt Karibialla. Kaikki bändit soittaa heviä. Baareissa soi hevi. Hytissä näkyy hevikanavat. Aamiaisella soi hevi. Oot sellaisessa hevilimbossa, että jossain vaiheessa toteat itsellesi, että kai tämän kestää.
4 päivää vs. 4 viikkoa
Entä itse studiotyö ja äänittäminen? Miten paljon levyjen purkittaminen on loppupeleissä muuttunut, jos vertailee Spirits and August Lightin ja Originin työstämistä?
– Yllättävän vähän itse asiassa, koska me oltiin siitä onnellisessa asemassa, että äänitettiin OG:n ensimmäisetkin levyt tietokoneilla. Silloin oli käytössä jopa Pro Tools, joten digitaalisesti vedettiin, Laurenne muistelee.
– Hevilevyjen tekeminen on loppujen lopuksi aika perushommaa. Äänität rumpuja, äänität kitaraa ja äänität örinää. Ja sitten miksaat sen. Totta kai plugarit ja sellaiset on vaihtuneet vuosien kuluessa, mutta muuten se perusrunko on yhä sitä, mitä se on ollut aina.
– Joskus sitä halusi kuvitella, että levyn kuin levyn voi miksata hyväksi ajan kanssa, mutta tottahan se on, että jos levy on soitettu huonosti, sitä ei voi pelastaa millään kikkailulla. Jos taas levy on soitettu hyvin, se oikeastaan pitää miksata lyhyessä ajassa, koska homman ydin on jo siinä kovalaatuisessa soitossa.
Laurenne kertoo, että häneen otetaan yhä yhteyttä toivomuksena teettää levylle Wintersunin debyyttialbumin soundit. Helpommin sanottu kuin tehty. Soundi lähtee soittajista, joten soitapa siinä kuin Jari Mäenpää ja Kai Hahto.
Omnium Gatherumin tapauksessa levyjä on tätä nykyä mahdollisuus hioa pidempään, mistä voi olla sekä etua että haittaa, riippuen siitä, meneekö homma viilaamiseksi vai suoranaiseksi nypläämiseksi.
– Spirits and August Light äänitettiin neljässä päivässä. Uutta levyä tehtiin neljä viikkoa. Aikaa hinkata on enemmän, mutta tämäkään ei oikeastaan liity muuhun kuin bändin kasvuun, Vanhala toteaa huvittuneesti.
– Joskus nuorempana oli vaikea hyväksyä sitä, ettei se studiosetä soitata uudestaan ja uudestaan ilkeyttään, väittäen ettei tästä saa vielä hyvänkuuloista levyä. Sehän vasta olisikin tuottaja, joka ihan vittumaisuuttaan hylkäisi ottoja ja tuhlaisi studioaikaa.
– On tärkeää osata tunnistaa ne parhaat kokonaiset otot, joissa soittaja ja laulaja ovat parhaimmillaan. Sitä parasta voi sitten hioa vähän paremmaksi vaikka koneella. Origin-levylläkin otettiin aika pitkiä ottoja eikä hinkattu levyä mistään pienistä palasista. Siitä tuli ihan erilaista dynamiikkaa, kun ei kasattu sitä mistään täydellisistä sekunnin pätkistä, Laurenne sanoo.
– Kaikki lähtee aina rumpalista. Jos bändillä on hyvä rumpali, levylle voi jättää eloa. Jos rumpali on paska, kaikki on vedettävä gridiin. Se on tuossa tilanteessa ja tällaisessa musassa ainoa vaihtoehto, koska muuten kukaan ei kestä kuunnella. Se on pelastanut helvetin monta levyä, kun asioita voi tuossa kohtaa korjata.
Irti päästämisen jalo taito
Tätä nykyä pätevä studio saattaa mahtua läppärin ja softien uumeniin, joten miksi Omnium Gatherum äänittää levynsä yhä ihka aidossa studiossa eikä työstä niitä kokonaan itse?
– En luota itseeni ainakaan vielä niin paljon, että haluaisin tehdä kaiken itse. Eikä edes kiinnosta tehdä! Haluan sen ulkoisen tyypin tuottamaan, jotta emme sokeudu omaan ”nerouteemme” liikaa, Vanhala sanoo.
– Studiossa on parasta se eräänlainen trippailu, kun pääsee siihen zoneen, jossa löytää täysin uusia juttuja studiotekniikasta. Ihan pienet jutut saattavat muuttaa koko biisin identiteetin. Uuden levyn introa ei olisi olemassakaan ilman Sonic Pump -studiota. Se lähti pedaaleilla seikkailemisesta studiolla, mistä löytyi kaikkea. Sitä ei voi plugareilla tehdä. Kun vääntää rautaa, siitä tulee ihan erilaista efektiä.
– Itselläni on ehkä tendenssi tehdä biiseihin vähän liikaa tavaraa. Viisitoista kitaraa päällekkäin ja niin edelleen. Studiossa tulee tehtyä ne karsinnat, että kaikki ylimääräinen lähtee veks. Se kiteyttää ja laajentaa soundia.
– Omasta jutustaan irti päästäminen pätee miksaukseen saakka. Jens Bogren viimeisteli Originin ja leikkasi sieltä lopulta kaksi biisiä pois. Ekana sitä päätöstä hieman murjotti, mutta oikeassahan se oli. Inso- ja OG-levyillä on tapana olla karvan verran liian pitkiä, tunnin pötköjä, ja nyt tämä on aika napakka 50-minuuttinen.
– En olisi näitäkään juttuja sanonut Spirits and August Light -sessioissa, jos Nino tai joku muu olisi tullut ehdottamaan, että nämä biisit poistamalla levy toimii paremmin. On kai sekin kehitystä, kun osaa päästää irti?
Tasapaino on hyvä juttu
Origin oli siis äänitystensä puolesta paluu Sonic Pumpin hellään syliin, mutta miksauksen ja masteroinnin suhteen suunnattiin tosiaankin sinne Ruotsiin, Jens Bogrenin ja Tony Lindgrenin osaaviin käsiin Fascination Street -studiolle.
Miten etänä työskentely sujui, ja millä tavalla Originin soundit ruuvautuivat nykyiselle mallilleen?
– Hauska juttu Tonyn kanssa oli, että kun se lähetti meille levystä ekan masterin, se oli masteroitu ihan lyttyyn. Se oli ihan kuuntelukelvoton, Vanhala kertoo huvittuneena.
– Jutussa oli pieni twisti! Kun kommentoitiin sitä ensimmäistä versiota aika kovaan sävyyn, Tony innostui ihan täysin. Hän kertoi itse asiassa vihaavansa sitä masteria, mutta sanoi metallibändien haluavan tätä nykyä useimmiten juuri tuollaista soundia. Sellaista, että kaikkea tuutataan suureen ääneen ja suurella tasapaksulla soundilla.
– Sitten se kävi vääntämään siten, miten itse haluaa tehdä. Se oli helvetin hyvä ja ookootettiin se suorilta, mutta Tommy teki vielä kolmannen version omin päin ja sai kaiken toimimaan vieläkin paremmin.
– Tuo on ihan sama kuvio kuin se, kun teen ensimmäisen miksauksen. Se on miksausehdotus. Ei sen ole tarkoituskaan olla valmis versio, Laurenne jatkaa.
– Totta kai tietyt perusjutut on jo kunnossa, mutta se antaa suuntaa siitä, mihin albumi on menossa. Sitten saattaakin käydä niin, että bändi meinaa hyväksyä sen ehdotuksen suorilta! Se jättää aina vähän hölmistyneeksi.
– Vaihtoehtoisesti melkein joka toisessa bändissä on nykyään se tyyppi, jolla on itsellään kaikki vehkeet ja softat ja se on harrastanut äänittämistä viisitoista vuotta. He voivat olla kaikkein rasittavimpia alkaessaan kertoa, mitä taajuuksia basarista pitäisi leikata. Sen takia on yhä aika jännää jättää se ensimmäinen miksaus bändeille.
– Tasapaino on hyvä juttu, tässäkin. OG on ollut aina bändi, joka tietää mitä soundeiltaan haluaa, mutta ei ole sen suhteen ehdoton. Jos levyjä tekee studiossa ja tuottajan kanssa, vuorovaikutus on kaikki kaikessa.
Julkaistu Infernossa 10/2021.