Hexvessel julkaisi Horse Tears -singlen, alkuperäinen In the Woods… -solisti mukana vierailevana äänenä

Lainakappale on löytynyt tähän asti ainoastaan bändin Nocturne-albumin erikoispainokselta.

Julkaistu:

Hexvessel on julkaissut viimeisimmän Nocturne-pitkäsoittonsa erikoispainoksen bonusraidaksi tehdyn Horse Tears -kappaleen digisinglenä. Kyseessä on cover brittiläisen elektroduo Goldfrappin vuoden 2000 Felt Mountain -debyyttilevyltä löytyvästä kappaleesta, johon Hexvessel sai tukea alkuperäiseltä In the Woods… -solisti Jan Kenneth Transethilta.

”Minä ja Jan Kenneth Transeth olemme tunteneet toisemme jo kauan. Kiersin Eurooppaa In the Woodsin kanssa heidän pakussaan matkustaen, kun olin nuorena black metal -turistina Kristiansandissa päässyt heidän jäljilleen. Olen aina ihaillut Janin ääntä ja bändin varhaiset demot ja levyt ovat minulle todella tärkeitä. Oli valtava kunnia saada yksi kaikkien aikojen suosikkilaulajistani mukaan tekemään coveria yhdestä suosikkibiisistäni”, kertoo Hexvessel-nokkamies Mat McNerney.

Youtube video