High on Fire -rumpali jättää yhtyeen – ”Keskityn uusiin mahdollisuuksiin sekä perheeseeni”

Rumpali ja perustajajäsen Des Kensel jättää bändin.

High on Fire
Kuva: Jen Rosenstein

High on Firen perustajajäsen ja bändissä 21 vuotta soittanut rumpali Des Kensel (kuvassa oikealla) poistuu yhtyeen vahvuudesta. Yhtye kertoi asiasta jakamalla sosiaalisen median kanavissaan rumpalin pitkän kirjoituksen aiheesta.

”Täysiaikaisena ammattimuusikkona olemisessa on omat haasteensa, joista selviää kärsivällisyyden, kovan työn ja sinnikkyyden avulla. Pitkän harkinnan jälkeen olen päättänyt, etten aio enää jatkaa High on Firen kanssa vaan keskityn uusiin mahdollisuuksiin sekä perheeseeni”, Kensel kirjoittaa.

Sleep-yhtyeestäkin tutun kitaristi Matt Piken johtama yhtye aikoo kuitenkin jatkaa eteenpäin. Bändi ilmoitti alkuviikosta lähtevänsä marraskuussa Pohjois-Amerikan-kiertueelle yhdessä Power Tripin, Creeping Deathin ja Devil Masterin kanssa. Lisäksi yhtyeen on tarkoitus esiintyä elokuun puolivälissä Psycho Las Vegas -festivaaleilla. Bändi ei ole vielä nimennyt, kuka hyppää Kenselin paikalle rumpusetin taakse.

#Repost @deskensel・・・As a founding member of High On Fire, I feel blessed to have spent the last 21 years traveling…

Posted by High On Fire on Thursday, July 25, 2019