”Hyppään sillalta, jos en saa Sabbathia ja Zeppeliniä” – haastattelussa Suomeen saapuva The Sword

19.08.2015

The Sword julkaisee viidennen albuminsa perjantaina. High Countryn yhteydessä voidaan jo pikkuhiljaa kuopata iänikuiset Sabbath-vertaukset. Toki teksasilaisbändin sointi – kuten miljoonan muunkin – on ikuisesti velkaa iommilaiselle koulukunnalle, mutta pelkkää fuzzinkäristämää riffijunttaa ei ole luvassa. (Alleviivattakoon, ettei Sabbath toki ainoastaan sellaista ole, mutta siihen näillä viittauksilla yleisesti osoitetaan.)

Bändi on uskaltanut keventää yleissoundiaan ja monipuolistaa kappaleitaan. Jos vaikutteita on tiputeltava, High Countrylla kuullaan rokkausta Thin Lizzyn hengessä, kotiosavaltionsa juurevaa rullausta ZZ Topin bootseissa ja paikoin polveillaan Pink Floydinkin mieleen tuoviin utuiluihin – eli tukevasti 1970-luvulla kuitenkin pysytään. Onko tämä sitten oikea suunta, se on kuulijan päätettävissä – toistaiseksi julkaistut biisinäytteet löytyvät haastattelun lopusta.

The Sword saapuu kiertämään Eurooppaa uuden levynsä tiimoilta. Suomeen teksasilaisbändi saapuu tiistaina 25. elokuuta, jolloin stoner metal soi Helsingin Tavastian lavalta käsin. Otimme yhteyden The Swordin laulavaan kitaristiin J. D. Croniseen ja kyselimme kuulumiset High Countryn julkaisun ja Eurooppaan lähdön kynnyksillä.

Nimesit Michael Jacksonin yhdeksi The Swordin vaikutteeksi vuosia sitten eräässä haastattelussa. Kuinka popin kuningas on vaikuttanut The Swordin soundiin?

– En sanoisi, että hän on vaikuttanut soundiimme suoranaisesti. Olemme kaikki kuunnelleet Thrillerin ja Off the Wallin noin tuhat kertaa nuoruudessamme, joten uskon vaikutteen kuuluvan enemmänkin tuotantopuolella ja groovessa. Hänen levytyksensä ovat parhaita ja sutjakkaimpia, hänen biisinsä ovat meidän DNA:ssa.

Voisitko nimetä toisen ei-niin-ilmeisen vaikuttajan, jos puhutaan perjantaina ilmestyvästä High Country -albumistanne?

– Olen suuri Electric Six- ja Prince-fani. Toivon, että High Country on meidän Sign O’ the Times.

Uuden levynne deluxe-version mukana tulee melkoisen paljon kannabiksen kärytykseen suunnattua välineistöä. Ette ujostele stoner-leiman alleviivaamista?

– Yritimme vältellä kyseistä leimaa The Swordin alkuaikoina, koska emme tahtoneet joutua lokeroiduksi niin tiukasti. Tässä vaiheessa uraamme voimme suhtautua asiaan vähän enemmän kieli poskessa. Poltamme pilveä, mitä sitten? Niin tekivät Louis Armstrong ja Bing Crosby.

Onko High Country sitten paremman kuuloinen hamppukasvin vaikutteen alaisena?

– Minä en toitota, että täytyy käyttää jotain tiettyä ainetta, jotta voisi nauttia jostain tai ymmärtää sitä. Ei tämä ole mikään kilpailu. Mutta kyllähän tuo levy kuulostaa hyvältä kun jaat savut parhaiden ystäviesi seurassa.

Olenko aivan väärässä, jos sanoisin biisienne lyhentyneen ja samalla monipuolistuneen? En sano että se on huono asia, mutta mitä tapahtui rehdille riffin ja vahvistimen palvomiselle?

– Kun aloimme soittaa klubeilla 2004, meininki oli totaalista skabailua siitä kuka kantaa eniten vahvistimia ja kaappeja lavalle. Sen luoma vaikutus laimenee nopeasti, joten tahdomme kuulostaa hyvältä, eikä ainoastaan lujalta. Jälkimmäistä varten on olemassa klubin PA. Motörheadiä lukuun ottamatta en ole juuri nähnyt bändiä, joka lataa lavan täyteen tavaraa ja kuulostaa silti hyvältä.

Olette juuri tekemässä lähtöä Eurooppaan. Mitä odotatte rundilta tällä kertaa?

– Rehellisesti sanottuna, en oikein tiedä. Emme ole käyneet teidän ihanalla mantereellanne muutamaan vuoteen ja uusi albumi todella eroaa aiemmista. Toivon, että meidät otetaan vastaan avosylein!

Minkälaisen miekan ottaisit taisteluun?

– Highlander-miekan, tietty!

Black Sabbath vai Led Zeppelin?

– Mahdoton valinta. Jos en voi saada molempia, hyppään sillalta.

Thin Lizzy vai ZZ Top?

– Tällaiset kysymykset ovat tyhmiä! Ei ole rockia ilman rollia, ei countrya ilman westerniä, ei rhythmiä ilman bluesia.

No, jos tilaisin baaritiskillä High Country -drinkin, mitä minun tulisi saada?

– Helsinki Dry Giniä, tyrnimarjoja ja katkeroa.

Testataan tiistai-iltana, kiitos!

The Dreamthieves:

Mist & Shadow:

Empty Temples:

High Country:

The Sword (USA), Black Temple
Ti 25.8.2015 Helsinki, Tavastia
Liput 22/23 €

Lisää luettavaa