”Hyvästi, Nervosa!” – brassibändin basisti-laulaja ja rumpali jättivät yhtyeen

Ohhoh!

26.04.2020

Kymmenen vuoden ajan thrash metalia tehneen Nervosan alkuperäisjäsen Fernanda Lira (basso ja laulu) sekä kolmisen vuotta mukana ollut rumpali Luana Dametto ovat jättäneet yhtyeen.

Ainoaksi jäseneksi kokoonpanoon jäänyt kitaristi Prika Amaral jatkaa bändin kanssa, joten yhtyeen toiminta ei ole loppumassa kokonaan.

Lira kertoi erostaan Facebookissa:

”Hyvästi, Nervosa!”

”Kaikella on alku ja loppu, elämä on tehty aluista ja lopuista, ja se on luonnollista kiertokulkua. Jotkut näistä lopuista ovat erittäin haastavia ja tämä oli ehdottomasti vaikein – elämäni hankalin päätös.”

”Luulin, että tulen olemaan tässä bändissä ikuisesti, se on minun intohimoni, mutta matkani Nervosan jäsenenä on ohi.”

”Kaikki on hyvin ja tulen katsomaan nyrkkiini tatuoitua logoamme aina suurella ylpeydellä. Olin rakentamassa tätä bändiä, ja olen iloinen siitä, että olen koskettanut teidän kaikkien sydämiä omalla taiteellani.”

Myös Dametto kirjoitti oman jäähyväispostinsa:

”En ole enää osa Nervosaa.”

”Ensinnä haluaisin sanoa, että olen äärimmäisen iloinen kaikesta, mitä koin tämän bändin kanssa; kiertueilla näkemistäni upeista paikoista, kaikesta mitä opin viime vuosien aikana, kaikista saamistani tilaisuuksista, mutta kaikista eniten olen kiitollinen teiltä saamastani tuesta. Opin tuntemaan teistä monia henkilökohtaisesti, eikä minulle ole mitään sen arvokkaampaa kuin teidän tukenne. En osaa laittaa sanoiksi sitä, kuinka iloinen olen.”

Voit lukea naisten kokonaiset tilapäivitykset alhaalta.

Lisää luettavaa