Hyytävää kyytiä – Torchia julkaisi uuden kappaleen näyttävällä videolla varustettuna

Kappale löytyy yhtyeen tulevalta pitkäsoitolta.

18.09.2019

Tamperelainen Torchia työstää parhaillaan seuraajaa vuoden 2017 kehutulle Of Curses and Grief -esikoispitkäsoitolleen. Esimakua keväällä 2020 julkaistavasta albumista on nyt tarjolla ensimmäisen singlelohkaisun sekä kappaleeseen tehdyn komean musiikkivideon tiimoilta. Single kantaa nimeä Moon, Rise! ja sen pariin pääset tuosta yläpuolelta.

”Kappaleen painostava alkuriffi toi minulle vahvan mielikuvan pakenevasta hahmosta, joten halusimme kuvata biisin videollakin takaa-ajoa. Oli tietysti selvää ketkä vainoaisivat Kuun tytärtä ja meille oli kunnia saada ystävämme Black Royalista näyttelemään pahuuden voimia. Noitana taas nähdään kitaristimme ja biisinkirjoittajamme Ville Riitamaan sisko Kaisa Riitamaa. Kiitämme kaikkia pysäyttävistä suorituksista!” laulaja Edward Torchia kommentoi.

Uutta levyä odotellessa Torchian pääsee näkemään keikkalavalla seuraavan kerran Heavy Metal Heart 13 -tapahtumassa, joka järjestetään Helsingin Virgin Oil Co.:ssa 12. lokakuuta.

Lisää luettavaa