”Ihmiset kuvittelevat olevansa erityislaatuisia, vaikka todellisuus usein on jotain aivan muuta” – ensiesityksessä Voidfallenin Sui Generis

Kappale on kolmas biisinäyte yhtyeen debyyttialbumilta.

Nopeaa ja äkäistä melodista death metalia soittava kotimainen Voidfallen julkaisee virallisesti perjantaina 18.6. kolmannen biisinäytteensä loppuvuodesta ilmestyvältä esikoispitkäsoitoltaan. Sui Generis -singlen näyttävä, Guilty Visualsin ja Nastyfox Filmsin yhteistyössä tekemä video saa puolestaan jo nyt ensiesityksensä Infernossa.

”Ihmiset kuvittelevat olevansa erityislaatuisia, vaikka todellisuus usein on jotain aivan muuta”, yhtye avaa kappaleen sanomaa.

”Video esittää kappaleen sanoituksiin pohjautuen kaksi tarinaa, joissa molemmissa korostuu kappaleen ydinsanoma. Mitä tapahtuu kun suurudenhullu egoisti ja imagoaan kohottava ’hyväntekeväisyysjärjestö’ kohtaavat todellisuuden?”

Keikkalavalla Voidfallen nähdään seuraavan kerran lokakuun puolivälissä Helsingin On the Rocksissa järjestettävässä Heavy Metal Heart 2021 -tapahtumassa. Tapahtumassa esiintyvät lisäksi muun muassa Kalmah, The Duskfall, Torchia sekä Verikalpa.