Ikiaikainen syke vie alkulähteille – Wardrunan uudella musiikkivideolla mukana suomalaisosaamista

Komea video upealle biisille.

07.04.2024

Norjalainen Wardruna on julkaissut uuden, hypnoottisen kappaleen nimeltä Hertan.

– Sana tarkoittaa kantaskandinaavisissa kielissä sydäntä, ja juuri siihen me tutustumme tässä kappaleessa ja sen musiikkivideolla, kertoo yhtyeen laulaja Einar Selvik Metal Injectionin mukaan.

– Sydämen rytmin, virtauksen ja sykkeen kaksinaisuus näkyy, kuuluu ja tuntuu luonnossa ja kaikissa elämänmuodoissa. Abstraktimpana käsitteenä se on tunteidemme, päätöksiemme ja todellisten halujemme ruori.

Kappaleelle on tehty myös komea musiikkivideo, jonka voit katsoa jutun lopusta. Sen on ohjannut Tuukka Koski ja tuottanut Breakfast Helsinki. Video syntyi Hailuodon saarella Pohjois-Pohjanmaalla.

Koski on tehnyt yhtyeen kanssa yhteistyötä aiemminkin, sillä hänen visioitaan ovat myös Raido, Voluspá ja Grá kappaleiden musiikkivideot.

Lisää luettavaa