In Flamesin Anders Fridén nimeää levyn, josta aloittaa yhtyeen tuotantoon tutustuminen

Foregone on "täydellinen sekoitus kaikkea", tuumaa laulaja.

09.05.2024

Melodisen death metalin suurnimi In Flames on julkaissut kolme vuosikymmentä kattavalla urallaan jo kunnioitettavat neljätoista pitkäsoittoa. Tuoreessa Full Metal Jackien haastattelussa vuodesta 1995 saakka mukana ollut laulaja Anders Fridén kertoo, mistä levystä bändiin ensimmäistä kertaa lähempää tuttavuutta tekevän kannattaa hänen mielestään aloittaa mittavaan tuotantoon tutustuminen.

”Minulle Foregone (2023) on täydellinen sekoitus kaikkea. Se on mielestäni hyvä lähtöpiste, jonka jälkeen on hyvä matkata taaksepäin tuotantoamme läpi ja löytää sieltä omat suosikkinsa. Mutta Foregone on täydellinen paketti kaikkia puolia”, laulaja tuumaa.

Itselleen erityisen tärkeäksi levyksi Fridén nimeää puolestaan yhtyeen kakkoslevyn, vuonna 1996 julkaistun The Jester Racen.

”Se on lähimpänä sydäntäni, koska se oli minun ensimmäinen levyni. Siksi se on minulle tärkeä.”

Lisää luettavaa