Inferno tarjoaa: kuuntele uusi Embassy of Silence -levy!

13.06.2012

Antler Velvet ilmestyy viikon päästä, mutta Infernon sivuilla voit kuunnella sitä jo nyt! Mukana Ines Lukkasen biisikuvaukset.

Kuva: Jarno Lindén www.embassyofsilence.net


1. Trickster Queen

Kun lähdimme tekemään tätä albumia, lupasin että lyriikat ovat henkilökohtaisempia kuin Euphorialightilla. Tämä perinteisen progehenkinen groovebiisi sai aiheekseen anteeksipyytämisen sen jälkeen kun on ollut itsekeskeinen pälli, särkenyt sydämiä ja manipuloinut ihmisiä. Niin sitä ihminen vaan kasvattaa omantunnon.

2. Unconverted

Kaikelle on nykyään diagnoosi, ja tuntuu siltä kuin jokainen meistä olisi tavalla tai toisella mielenvikainen. Unconvertedin aiheena ovat moninaiset mielentilahäiriöt joilla porukkaa leimataan vaikka he eivät täyttäisi kaikkia kriteerejäkään. Jos ihmiselle tyrkytetään masennuslääkkeitä heti kun on vähän suru puserossa, niin alkaa miettiä josko lääkärit ehkä saavat ilopillereistä jotain provikkaa. Kappale on sellainen kieli poskessa kirjoitettu ja hyvällä fiiliksellä levylle pamautettu energiapläjäys. Siinä teille serotoniinin takaisinottajaa! Seasta saattaa bongata kasari-suosikkisarjan säveliä.

3. The Gemini Ascendant

Aski Tolosen kanteleensoitolla silattua nostalgiatunnelmointia, ja ainoa kipale jota ei ole sävelletty varta vasten ”Antler Velvetiä” varten vaan jo vuonna 2008. Tarina siitä kun luulee löytävänsä sielunkumppaninsa, mutta ei olekaan valmis.

4. Auryn Virus

Kierolla tavalla nätti, ei välttämättä aukea ensikuuntelulla. On aina vähän kökköä selittää auki ja valmiiksipureskella sanoitusten taustoja, mutta tämän idea putkahti mieleeni kun luin kirjan ”Tarina Vailla Loppua”. Laulun päähenkilö on mielessäni jonkinlainen sekoitus Ikuisen Lapsuuden Valtiatarta ja Portal-pelisarjan GlaDosia. Hän on lapsinainen joka pyrkii miellyttämään muita, olematta koskaan itse täysin tyytyväinen.

5. Conundrum

Iloton sosiopaatti pohdiskelee ja juhlistaa kuolemaa diskossa ylemmyydentunnon vallassa, sellainen klassinen pahis jossain Sedulassa kehittelemässä suuruudenhulluja suunnitelmia. Diskobiitin lomassa kuullaan kuiskauksia ”normaalien ihmisten ajatuksista”, joko varsinaisina häiritsevinä kuiskauksina tai örinänä ihan vain humoristisen kontrastin takia. Mielikuva jostain bläkkisjäbästä appletini kädessä korisemassa ”TAIDANPAS OLLA VÄHÄN HIPRAKASSA” on varsin koominen.

6. Minotaur

Kylmänkaunis kappale suljetun paikan kammosta oman pääsi kivilabyrintin sisällä (onpa taiteellista), kun vainoharha ja paniikki iskevät pikkutunteina ja äänet alkavat kummitella takaraivossa. Jos kaikki ihmiset ovat toistensa peilejä ja muut kääntävät minulle selkänsä, olenko olemassa?

7. The Harbour of Naryon

Merellinen, traaginen, akustinen balladi johon saimme Ilpon The Chant-bändistä laulamaan miesvoksut. Minä ja Helena Haaparanta Crimfallista toimimme seireeneinä/harpyijoina, ja Jone Seraste örisi pahansuovan meren jumalan, Barinthuksen roolin. Laivapolo oli tässä kappaleessa nimetty hänen mukaansa, joten jumala päätti että botski on hänen omaisuuttaan, eikä kapteeniressu koskaan pääse rakkaan Lenorensa luo satamaan.

8. Through Unknown Gateways

Niin rock-uskottavaa kuin se onkin, juoksuharrastus ja sen mukanaan tuoma vauhdin ja vapauden tunne kirvoitti tämän biisin lyriikat. Siitä tuli ehdottoman ällöpositiivinen ja kannustava kappale, halusin levylle jotain sellaistakin. ”Älä luovuta, älä anna minkään estää, anna palaa…” Joo, se on sanottu jo monta kertaa eri muodossa, mutta kun minäkin halusin hitto vie sanoa niin! Through Unknown Gateways on minusta innostava ja voimakas, sopii vaikka mp3-soittimeen kun pitkätukat pumppaavat rautaa salilla tai metallineidit ähkivät spinningissä. Höhö.

9. The Prodigal Son

Sävellys jonka työnimenä oli ”JazzBond”, koska siinä on vähän jazzia ja vähän James Bond-teemaa. Lopulta kuitenkin omanlaisekseen ja tarttuvaksi muodostunut ”Tuhlaajapoika” kertoo ihmisestä joka näkee vikaa kaikissa muissa paitsi itsessään, eikä pidä sitä salaisuutena. Kritiikkiä piisaa joka suuntaan, ja sellaisen tyypin kanssa on mahdoton yrittää rakentaa ystävyys- tai muutakaan suhdetta. On myös helppo impotentisti syyttää yhteiskuntaa kaikesta ja istua sen jälkeen ahterillaan tekemättä mitään asialle.

10. Touch the Zenith

Levyn päätöskappaleeksi heti valikoitunut ääniteos joka lopettaa Antler Velvetin komeasti. Tiedätte varmaan kun sanotaan että joku on ”vanha sielu”? Henk. koht. olen enemmän tieteelliseen faktaan nojaava nainen, mutta satunnainen huuhaa on ihan romanttista ja viehättävää. Sanoitukset kertovat kahdesta ikivanhasta sielusta jotka ovat kohdanneet lukemattomia kertoja, ja tässä elämässä he palaavat yhteen viimeistä kertaa ennen vaellusta nirvanaan tai taivaaseen, tai sulautumista yhdeksi universumin kanssa. Eeppistä.

Lisää luettavaa