”Inkvisitor on kuollut” – thrash metal -yhtyeen perustaja avautuu bändin karusta lopusta

"Päällimmäisenä fiiliksenä käteen jäi armoton vitutus lähes seitsemän vuoden työn erittäin antiklimaattisesta lopusta", kirjoittaa Jesse Kämäräinen.

Jyväskyläläisen Inkvisitorin taival on tullut päätökseen, tiedotetaan yhtyeen Facebook-sivuilla. Vuonna 2012 perustetun bändin ainoa alkuperäisjäsen Jesse Kämäräinen avaa syitä lopettamisen taustalla pitkässä kirjoituksessa, josta käy ilmi, ettei hajoaminen tapahtunut kovin siististi.

”Bändin päättyminen ilmoitettiin Joensuun keikan jälkeen 31.5. jurrissa juuri ennen saunaan menemistä kun kysyin ohimennen että koskas sorvataan kertyneitä aihioita kokoon ja mietitään levyä”, Kämäräinen tilittää.

Perimmäisiksi syiksi bändin kuoppaamiselle Kämäräinen kertoo hänen ja muiden jäsenten liian erilaiset musiikilliset intressit sekä yleisen huonon meiningin bändin sisällä.

”Basistille meinattiin jo kerran antaa kenkää tammikuussa jatkuvien treenien ja demosessioiden perumisten takia. Vähän on vaikea tehdä biisejä porukassa jos ei tule paikalle. Syyksi tarjottiin tasoa ’ei huvita/ei jaksa’, vaikka meikäläinen ja toinen kitaristi reissuttiin jatkuvasti Jyväskylään että homma pyörii (ja vokalisti Porvoosta Jyväskylään vuosi takaperin)”, Kämäräinen jatkaa.

”Lisäksi uusien jätkien kokemattomuus bänditoiminnassa kostautui, kun ei ymmärretty ettei olemassa olevan bändin kelkkaa voi tuosta vaan kääntää mieleisekseen. En myöskään ymmärrä, että miksi edes on liitytty bändiin jos alunperinkään thrash ei ole kiinnostanut. Periaatteessa ymmärrän, että jos musa ei maistu, niin vaikeahan siitä on ketään syyttää. Mun mielestä tän kuitenkin olisi voinut hoitaa paremminkin ja osa annetuista syistä oli lievästi sanottuna hataralla pohjalla, enemmän kuulosti omaan korvaan siltä, ettei vaan osattu sitten kuitenkaan kunnolla sorvata porukassa biisejä tai puhua suuta puhtaaksi kun asiasta kysyttiin.”

Inkvisitorin kuoppaamisen jälkeen muu nelikko aikoo Kämäräisen mukaan jatkaa hommia keskenään ja hän itse aikoo aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä.

”Päällimmäisenä fiiliksenä käteen jäi armoton vitutus lähes seitsemän vuoden työn erittäin antiklimaattisesta lopusta, mutta sen laannuttua parin päivän jälkeen jäljelle jäi lähinnä vain suuri pettymys nahkeaan loppuun ja siihen että potentiaalia olisi ollut pitemmällekkin.”

”Siispä, jos haluat perustaa bändin tai sun bändi on kitaristia vailla Helsingissä, niin nappaa viestiä. Motivaatiota tehdä asioita on, kamatkin löytyy ja kyllähän nuo nyt tekemättömäksi jääneet omat biisiaihiotkin näkisi mieluusti julkaistuina muodossa tai toisessa.”

Posted by Inkvisitor on Monday, June 10, 2019