James Hetfield sanoo yhä ”kysyvänsä apua” edesmenneeltä Cliff Burtonilta säveltäessään musiikkia Metallicalle

"Cliff elää edelleen meissä kaikissa", Hetfield sanoo.

30.09.2024

Bassovirtuoosi Cliff Burton liittyi Metallicaan vuonna 1982 ja oli mukana bändin kolmella ikonisella ensimmäisellä levyllä, Kill ’Em Allilla (1983), Ride the Lightningilla (1984) ja Master of Puppetsilla (1986). Burton menehtyi traagisesti auto-onnettomuudessa Ruotsissa 27. syyskuuta 1986 eli basistin kuolemasta tuli viime viikolla vierähtäneeksi 38 vuotta.

Vaikka Burton ehtikin olla bändissä vain neljä vuotta (nykyinen basisti Robert Trujillo on ollut bändissä jo 21 vuotta ja Burtonin korvaajaksi aikanaan pestattu Jason Newstedkin oli bändissä 15 vuotta ennen eroamistaan 2001), hänen vaikutuksensa bänditovereihinsa ja yhtyeen musiikkiin oli niin vahva, että Metallican nokkamies James Hetfield sanoo sen kuuluvan edelleen ainakin kaikessa omassa tekemisessään.

”Ehdottomasti. Cliff elää edelleen meissä kaikissa. Minun tapauksessani se näkyy siten, että kanavoin yhä… Tiedäthän, ’Cliff, mikä olisi tässä kohdassa todella siistiä?’ Pidän häntä niin suuressa arvossa, että kysyn hänen apuaan yhä. Ja haastan itseäni: ’Olisiko Cliff pitänyt tästä?’ Ja se on aika korkea vaatimustaso. Me vaadimme itseltämme muutenkin paljon, mutta jos pystyin tekemään Cliffiin vaikutuksen, se oli hyvä päivä”, Hetfield toteaa tuoreessa The Metallica Report -podcastin haastattelussa.

Lisää luettavaa