Jasse Jatala löi yhteen grungen parhaat palat – uusi single Tail Chaser on kertomus taisteluhengestä

Kappale on The Voice of Finlandista tutun laulajan yhtyeen toinen singlejulkaisu.

Tänään Spotifyhin ilmestynyt Tail Chaser on The Voice of Finlandissa menestyneen laulaja Jasse Jatalan oman Jatala-yhtyeen toinen singlejulkaisu, joka nappaa parhaat palat grunge-sateenvarjon alta ja päivittää ne tähän päivään. Samalla se on kertomus taisteluhengestä ja siitä, miten loppujen lopuksi voit itse olla pahin vastustajasi.

Tail Chaser sai perinteiseen tapaan alkunsa kitarariffistä, jossa on aimo blendi groovaavaa ilotulitusta, mukaansatempaavuutta ja koukkua. Heti alkutekijöissään lähdettiin yhdistelemään sekä meille ominaista nostalgisuutta, että raikasta tuulahdusta jotain uutta ja tuoretta. Näillä eväillä nivoutuikin tuotos joka on juuri meidän näköinen ja toivon mukaan herättää fiiliksiä myös itse kuulijassa!” kommentoi kitaristi ja kappaleen säveltäjä Erik Halonen.

”Koko porukka suorastaan rakastaa lopputulosta, mutta ehkä kaikkein siisteintä on se, että kaikki on tehty itse: biisi, grafiikat, miksaus, masterointi, video – siis aivan kaikki. Samalla biisi on valtavan suuri kunnianosoitus Seattlen grunge-skeneä kohtaan, joka on kuin tatuoitu meidän selkänahkoihimme”, Jatala toteaa vuorostaan.

Jatala-yhtyeen – jossa vaikuttaa Keoman, Hanging Gardenin, I Revoltin ja Serephielin riveistä tutuksi tulleita hahmoja – edellinen single The Knife julkaistiin viime marraskuussa. Sen pariin pääse täältä.