Jenkkiläinen hevimammutti Manilla Road saapuu parin kuukauden päästä Suomeen

Eeppistä heavy metalia yli 40 vuotta myllyttänyt Manilla Road on tuttu vieras Suomessa.

21.03.2018

Muutamaan otteeseen tällä vuosikymmenellä Suomessa esiintynyt Manilla Road saapuu jälleen kerran iloksemme, kun jenkkinelikko nousee Helsinkiläisen Bar Loosen lavalle 30. toukokuuta. Lämppäreinä meuhkaavat tamperelainen Evil-lÿn ja helsinkiläinen Chevalier.

Edellisen kerran vuonna 2017 maassamme esiintynyt yhtye pitää Suomesta.

– Olemme pyrkineet palaamaan Suomeen aina kuin mahdollista. Suomalainen yleisö on ollut aina mahtava ja rakastamme soittaa teille. Meillä on ollut aina hauskaa, ja olemme todella innoissamme päästessämme jälleen takaisin, bändi hehkuttaa.

Manilla Roadilla on vyöllään jo kahdeksantoista studiolevyä, joista viimeisin To Kill a King ilmestyi viime vuonna.

Ke 30.5.2018 Manilla Road (USA), Evil-lÿn & Chevalier
Bar Loose, Helsinki
Liput ennakkoon 19,50€ ja ovelta 22€.

Lisää luettavaa