Jenkkiläinen heviveteraani Jag Panzer on uuden levyn kynnyksellä – tuore single kuunneltavissa

21.07.2017

Vuonna 1981 perustettu, mutta sittemmin pariin otteeseen hajonnut Jag Panzer kasasi rivinsä uudestaan vuonna 2013, ja on saanut valmiiksi ensimmäisen levynsä sitten vuoden 2011 The Scourge of the Lightin.

Uuden albumin nimi on The Deviant Chord ja se julkaistaan SPV/Steamhammerin toimesta 29. syyskuuta.

Bändin kokoonpano vaikuttaa tällä hetkellä täydelliseltä.

John (Tetley, basso) on ”laatuvastaavamme”, mikä tarkoittaa, että hän varmistaa jokaisen kappaleen olevan paras mahdollinen. Harry (Conklin) puolestaan on musiikillinen nero. Hän on laulanut lapsesta lähtien, ja on todella taitava tekemään laulusovituksia. Tämä taito on tärkeä osa biisintekoprosessiamme, kitaristi Mark Briody kehuu.

Rikard (Stjernquist) on täysverinen rumpali, joka on soittanut tauotta pienestä pitäen. Rikard kasvoi asuen ympäri maailmaa ja hän on soittanut aina jossain bändissä. Joey (Tafolla) on perinteinen liidikitaristi sanan jokaisessa merkityksessä. Hän on uskomaton kitaristi ja loistava lavapersoona, jonka soitto tekee jokaisesta biisistä paremman.

Lisää luettavaa