Jesse Leach Killswitch Engagen uudesta levystä: Suunnitelmissa saada valmista ennen kesää

Seuraavan albumin rumpuosuudet on jo saatu purkkiin.

06.02.2018

Killswitch Engage työstää parhaillaan seuraajaa vuoden 2016 Incarnate-albumilleen ja suunnitelmissa on saada valmista aikaiseksi ennen ensi kesän yhteiskiertuetta Iron Maidenin kanssa, käy ilmi laulaja Jesse Leachin teksasilaisradiolle antamasta haastattelusta.

– Olemme syvällä uuden levyn parissa. Basistimme Mike [D’Antonio] käyttää tällä hetkellä kaikki kiertueen välipäivät äänityshommiin. Rumpuraidat on jo saatu valmiiksi, Leach paljastaa.

– Yritämme saada valmista aikaan mahdollisimman nopeasti. Meillä on tällä hetkellä noin 20 biisiä, joista valita levylle päätyvät. Toivon mukaan saamme sen valmiiksi ja pihalle seuraavan kuuden, seitsemän kuukauden aikana.

Killswitch Engage saapuu Iron Maidenin kyydissä myös Suomeen. Yhtyeet nousevat lavalle Helsingin Hartwall Arenalla 28. sekä 29. toukokuuta.

 

Lisää luettavaa