”Jo sävellysvaiheessa tiesimme, että tätä on pakko päästä soittamaan keikoilla” – Periphery julkaisi biisimaistaisen tulevalta levyltään

Täyspitkä seuraa myöhemmin huhtikuussa.

07.02.2019

Tekniikkametallijätti Periphery suoraan Yhdysvaltojen Washington D.C.:stä julkaisee uuden Periphery IV: Hail Stan -albuminsa 5. huhtikuuta. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu tottelee puolestaan nimeä Blood Eagle ja sen voit ottaa haltuusi tuota yläpuolelta.

”Tiesimme jo levyn sävellystalkoiden loppuvaiheessa, että Blood Eaglesta tulisi ensimmäinen biisi, joka levyltä julkaistaan. Se on armoton biisi ja jo sävellysvaiheessa tiesimme, että tätä on pakko päästä soittamaan keikoilla”, kommentoi kitaristi Mark Holcomb.

”Alkuperäinen demo oli hyvinkin erilainen, mutta käytyään läpi meidän sävellysprosessimme, siitä kuoriutui esiin melko väkivaltainen ja räjähtävä luonne, jollaista on aina vaikea saada syntetisoitua. Se energia tuntui jännittävältä ja tiesimme, että se tulisi olemaan ensimmäinen asia, jonka pääsette kuulemaan.”

Lisää luettavaa