Jokainen ihminen on kykenevä paitsi äärimmäiseen julmuuteen myös hyvyyteen – ensiesityksessä Fireprovenin tuore single

The Maze pohjautuu rumpali Nuutti Hannulan teini-iän kiusaamiskokemuksiin.

18.02.2021

Progemetalliyhtye Fireproven julkaisee perjantaina (19.2.) uuden singlen The Maze, jonka sanoitusvideo saa nyt ensiesityksensä Infernon välityksellä. Kappaleessa esitellään yhtyeeseen hiljattain liittyneen solistin, The Voice of Finlandissakin menestyneen Sanna Solanterän laulu- sekä basisti Juha Väätämöisen örinätaitoja, ja sen sanoitukset perustuvat biisintekijä Nuutti Hannulan koulukiusaamiskokemuksiin.

”Olen purkanut siihen tunteita, joita koin teini-ikäisenä ja sitä, mihin oivalluksiin nuo kokemukset minut lopulta johdattivat. Kaikki huonot tapahtumat eivät välttämättä ole pahasta, vaikka kyseisellä hetkellä  ne voivatkin olla käsittämättömän tuskallisia. Jotkut asiat eivät koskaan unohdu ja niitä kantaa mukanaan läpi elämän. Näkökulma niihin on kuitenkin jatkuvassa liikkeessä. On tärkeää huomata, että jokainen ihminen on kykenevä äärimmäiseen julmuuteen, mutta myös hyvyyteen”, rumpali Hannula avaa.

”Yhdistin videopeleistä tuttuja elementtejä progressiiviseen metalliin, ja hain myös vaikutteita melodisen death metalin suunnalta. Koen, että musiikin on puhuteltava mahdollisimman laajaa tunteiden kirjoa. Nämä vaikutteet ovat syntyneet elämäni varrelta saatujen vahvojen musiikillisten kokemusten myötä aina ala-asteen Nintendo-pelien biiseistä lähtien.”

Lisää luettavaa