”Jos jokin riffi saa koko porukan hymyilemään ja kaikilla on hyvä fiilis, se on siinä” – haastattelussa Baest

Baestille tärkeintä on rakkaus death metaliin, jonka soittamisen pitää olla ennen kaikkea hauskaa.

Kuva: Anna Marin

Tanskalaisen Baestin perustukset valettiin vuonna 2015. Jo kolme vuotta myöhemmin se julkaisi Danse Macabre -debyyttialbuminsa Century Median kautta.

Toinen pitkäsoitto Venenum seurasi perässä vuotta myöhemmin, ja nyt päivänvalon on nähnyt kolmas albumi Necro Sapiens. Julkaisutahti on ollut hurja, mutta bändi on onneksi myös kehittynyt ja kypsynyt samaa tahtia.

– Olemme mielestäni löytäneet ominaissoundimme ja saavuttaneet sen pisteen, että kaikki mitä teemme kuulostaa Baestilta, meiltä itseltämme, kitaristi Lasse Revsbech toteaa videopuhelumme alkuun.

Olennainen osa oman soundin löytymistä ja esille tuomista on se, että toisin kuin aiemmat levyt, Necro Sapiens on pistetty purkkiin täysin luomusti yhteissoiton voimin.

– Treenaamme biisit joka tapauksessa kunnolla ennen studiota, joten tuumimme, miksemme saman tien vangitsisi sitä energiaa, joka meillä on livesoitossa. Se oli todella sen arvoista, ja on mahtavaa, kun pääsee kuuntelemaan valmista lopputulosta heti biisin soittamisen jälkeen. Ennen piti odottaa, että jokainen saa oman instrumenttinsa purkkiin, eikä se ole yhtä inspiroivaa. Jätimme myös klikin pois, eli biisit kuulostavat tismalleen siltä, miltä Baest kuulostaa livenä.

Koronan hopeareunus

Monesti puhutaan vaikeasta toisesta levystä, ja myös kolmatta pidetään haasteellisena. Miten asianlaita oli Baestin kohdalla?

– Nyt meihin kohdistuu toki paljon enemmän odotuksia. Mutta sanoisin, että Venenum oli kokonaisuutena haastavampi tehdä, varsinkin sävellyspuolella, kun sekä minusta että Mattiaksesta [Melchiorsen, myös videopuheluun osallistuva yhtyeen basisti] tuli niihin aikoihin isä. Lisäksi kiersimme paljon, muun muassa Decapitatedin kanssa. Meillä ei siis ollut yhtä paljon aikaa työstää levyä, Lasse tuumaa.

– Viime vuonna emme voineet keikkailla, joten meillä oli paljon enemmän aikaa biisien tekemiseen, eli siinä mielessä uusi oli ainakin paljon helpompi, Mattias komppaa.

Koronasta on siis ollut jotain hyötyäkin. Vaakakupissa painaa toki se, että levyn julkaisua jouduttiin lykkäämään eikä bändi pääse keikoille, mikä on kova isku Baestin kaltaiselle yhtyeelle, jolle keikkailu on elintärkeää.

– Meillä on ollut tapana soittaa julkkarikeikka levykaupassa, mitä emme voi nyt tietenkään tehdä, ja se harmittaa suuresti. Viimeksi soitimme pikkuisessa vinyyliliikkeessä, johon mahtui 50 henkeä. Sinne me sitten pakkauduimme soittokamoinemme. Se oli älyttömän hauskaa, Lasse toteaa haikeana.

Hauskanpito edellä

Baestin musiikki syntyy yleensä Lassen tai toisen kitaristin Svend Karlssonin riffien pohjalta. Niitä sitten pyöritellään, kehitellään ja sovitellaan koko porukan voimin treenikämpällä, jonne yhtye kokoontuu joka maanantai – ja perjantai, kun sävellysprosessi on kunnolla päällä. 

Lassen mukaan on ensiarvoisen tärkeää, että biisejä kirjoittaessa jokainen jäsen saa äänensä kuuluviin.

– Moni bändi treenaa ja työskentelee nykyään etäyhteyksien päässä, mikä on omalla tavallaan ihan hienoa, mutta siinä ei ole sitä old school -fiilistä jota tavoittelemme. Asumme kaikki lähellä toisiamme ja kokoonnumme yhteen säännöllisesti, eli toimintamme muistuttaa siinäkin mielessä vanhoista hyvistä ajoista. Haluamme oikeasti säveltää kimpassa sen sijaan, että yksi tyyppi toisi kaiken valmiina muille, Lasse tuumaa.

– Tälle levylle esimerkiksi rumpalimme Sebastian [Abildsten] toi ensimmäistä kertaa rumpuidean, jonka pohjalta syntyi lopulta levyn päätösraita Sea of Vomit. Sebastian tuli treeneihin, että ”minulla olisi tällainen juttu, teidän pitäisi oikeasti kehittää siihen jokin riffi”. Seuraavat pari tuntia me sitten jauhoimme vain sitä – ensin lisäsimme Svendin riffin, mikä taas toimi yhdessä yhden vanhan riffini kanssa.

– Genesis-kappaleen taas rakensi käytännössä Mattias. Hän ja Svend istuivat alas, ja sitten Mattias alkoi ohjailla, mistä ja millaisista paloista se koostuu. Svend oli ikään kuin hänen pieni sätkynukkensa. ”Nyt tulee tämä riffi, sitten tämä riffi tähän”, Lasse nauraa.

Baestin musiikki on mureaa kuoloa, jossa vanhan liiton jyrien vaikutus kaikuu vahvana mutta freesillä otteella. Mikä on yhtyeen tuoreuden salaisuus?

– Jaa-a… Sitä on vain nojannut siihen, mistä diggailee ja mikä tulee luonnostaan. Soitamme musiikkia, jota oikeasti haluamme, ja jota on hauska soittaa. Jokaisen riffin täytyy saada innostumaan, Mattias tuumaa.

Death metaliin liittyy paljon lainalaisuuksia, niin sanottuja oikeita ja vääriä tapoja tehdä asioita. Tuntuuko valitsemanne polku teistä koskaan rajoittavan tekemisiänne?

– Meidän tapauksessamme rajoista on mielestäni vain hyötyä ja ne voivat myös ruokkia luovuutta. Jos alkaa kurkotella liikaa joka suuntaan, siinä voi olla liikaa pureskeltavaa, Lasse pohtii.

– Emme ajatelleet bändiä perustaessa asiaa sen enempää, koska koko homma syntyi rakkaudesta death metaliin. Toki otamme vaikutteita myös muualta, ja mielestäni olemme oppineet vuosien varrella tuomaan niitä paremmin soundiimme. Mutta kuten Mattias totesi, tärkeintä on, että soittaminen on hauskaa. Se on hyvä ohjenuora: jos jokin riffi saa koko porukan hymyilemään ja kaikilla on hyvä fiilis, se on siinä. Se on hyvän biisin mittari.

– On bändejä, joille on tärkeintä tehdä aina äärimmilleen vietyä musiikkia – mikä on myös ihan okei, nautin sellaisistakin bändeistä –, mutta me emme yritä olla rankkoja pelkän rankkuuden vuoksi. Tahdomme vain tehdä hyvää death metalia, ja varsinkin tällä levyllä halusimme keskittyä meininkiin ja hyviin melodioihin.

Keikkamuistoja

Sen lisäksi, että vielä varsin nuori orkesteri on ehtinyt julkaista jo kolme pitkäsoittoa, sillä on takana runsaasti keikkakilometrejä. Yhtye on päässyt kiertämään monien esikuviensa kanssa ja nähnyt maailmaa muun muassa Abbathin, Decapitatedin, Entombed A.D:n ja Abortedin kanssa. Näiltä reissuilta on jäänyt mieleen paljon hyviä muistoja.

– Minulle se, kun sai kuulla joka ilta LG Petrovin tarinoita, oli yksi kuukauden mittainen kohokohta, Mattias nauraa.

– Minulle on jäänyt elävästi mieleen se, kun soitimme Abbathin kanssa Budapestissa. Keikkapaikkamme oli A38, vanha irtolastialus, joka on ankkurissa joen varressa. Mayhemin Attila oli maisemissa ja halusi tulla moikkaamaan Abbathia. Istuskelimme ahtaassa takahuoneessa, kun yhtäkkiä alkoi kuulua askellusta – tik-tik-tik-tik – ja Attilan pää ponnahti esiin porrasaukosta. ”Oletteko jätkät nähneet Abbathia?” Se oli aika koominen ja jotenkin sarjakuvamainen hetki, kun kaksi black metal -legendaa etsii toisiaan ympäri laivaa, Lasse hekottelee.

Jahka korona sen joskus sallii, Baestin on tarkoitus lähteä tien päälle ja suunnitelmissa on muun muassa kiertue Phil Anselmo & The Illegalsin kanssa. Anselmo ja kumppanit rundaavat erityisen Pantera-setin voimin, mistä tanskalaiset ovat enemmän kuin innoissaan.

– Pantera on kulkenut meidän kaikkien mukana niin kauan kuin olemme musiikkia aktiivisesti kuunnelleet. Rakastamme sitä bändiä, joten tuo kiertue on meille todella iso juttu, Mattias toteaa.

– Emme ehkä ole musiikillisesti kovin lähellä toisiamme, mutta Panteralla ja varsinkin bändin kotivideojulkaisuilla on ollut iso vaikutus siihen, miten tuomme itseämme esille ja millaista energiaa haluamme välittää. Kiertueeseen kuuluu keikkoja myös Venäjällä, ja olenkin kuvitellut meiningin samanlaiseksi kuin Moskovassa vuoden 1991 Monsters of Rock -keikalla, Lasse naurahtaa.

Julkaistu Infernossa 3/2021.