Joukkorahoituksella maailman ympäri – haastattelussa Australiasta Tuskaan saapuva Ne Obliviscaris

Ne Obliviscaris saapuu Tuskaan kaukaa Australiasta. Maailmankiertue on bändin ensimmäinen, eikä yhtye ole päässyt tähän pisteeseen helposti. Sekstetin viulisti-laulaja Tim Charles kertoi teekupposen äärellä, miten luovia ratkaisuja nousussa oleva bändi joutuu tekemään asuessaan mantereella, joka on kaukana kaikkialta.

Tim Charles on sulava ja kerrassaan vanhanaikaisen charmantti. Miehen huolitellussa puheessa kuuluu vain häivä leveää aussiaksenttia. Hänen hiuksensa ovat poninhännällä, mutta siihen hatarimmatkin mielleyhtymät hevirokkarista loppuvat. Eikä Tim alun perin aikonutkaan metallimuusikoksi.

– Aloitin klassiset viulutunnit kuusivuotiaana. Seitsemäntoistakesäisenä olin jo päättänyt, että minusta tulee ammattiviulisti. Menin lukion jälkeen konservatorioon opiskelemaan klassista soittoa ja sävellystä. Siellä ollessani liityin Ne Obliviscarisiin, ja valmistumiseen mennessä elämäni oli joutunut vähän sivuraiteille. Tässä minä nyt kierrän maailmaa metallibändin viulistina!

Inspiraatiota kaikkialta

Ne Obliviscarisin tyylin luonnehdinta puhtaaksi metalliksi on raaka yksinkertaistus. Kuusijäsenisen joukkion omaperäiset musiikilliset ratkaisut eivät pysähdy viulistin käyttöön. Kunnianhimoisissa biiseissä kuuluu vaikutteita jazzista taiderockin kautta kuolometalliin. Kohtelias jutustelumme muuntuukin joutuin antoisaksi keskusteluksi, kun kysyn, millainen musiikki bändin sävellystyötä inspiroi.

– Huh. Kaikki? Jokainen bändin jäsen vastaisi tähän eri tavoin. Minä ammennan arvostamiltani taiteilijoilta genrestä riippumatta. Ja se kuuluu omassa sävellysjäljessäni. Ihailen bändejä kuten Opeth, Dream Theater ja Between the Buried and Me, raskaammasta osastosta taas Emperoria ja Immortalia. Toisaalta minua innoittaa vaikkapa Sigur Rós ja Explosions in the Sky sekä tietenkin klassinen osasto.

– Arvo Pärt kuuluu lempisäveltäjiini. Hänen teoksensa ovat niin inspiroivia. Rakastan hänen sävellystyyliään, tietyn teeman toistoa ja kehittelyä. Hän aloittaa yhdellä idealla, jota sitten jalostaa eteenpäin. Itse asiassa Pärt, Philip Glass, Sigur Rós, Explosions in the Sky, nämä kaikki liittyvät toisiinsa. Ne ovat sävellystekniikaltaan samanhenkisiä, vaikka käyttävät eri soittimia eri konteksteissa. Sama tyyli kuuluu meidän materiaalissamme.

Myöhemmin mies vielä naurahtaa:

– Olen alkanut sanoa, että olemme progebändi äärimetallibändiksi naamioituneena.

Lahjoituksen lahja

Ne Obliviscaris surffaa Australian kukoistavan progeskenen metallisimmalla aallonharjalla, jossa rohkeille sävellysratkaisuille on sekä tilaa että tilausta. Tim myöntää, että maassa on hienoa olla progehtava bändi juuri nyt. Myös ongelmia löytyy. Vaikein on maantieteellinen, keikkailu maan ulkopuolella kun on kohtuuttoman kallista.

Bändin neuvottelut ulkomaisten keikkajärjestäjien kanssa tyssäsivät jatkuvasti siihen, ettei yhtyettä ollut mahdollista kiikuttaa Australiasta asti paikan päälle. Bändi ratkaisi pulman rykäisemällä pystyyn joukkorahoituskampanjan maailmankiertuetta varten. Kampanja onnistui yli kaikkien odotusten, kun 40 000 dollarin tavoite täyttyi tuplaten kolmessa kuukaudessa.

– En tiedä yhtään bändiä, joka on tehnyt aivan saman kuin me. Ideana oli rahoittaa yöpymiset ja matkat keikkamaissa ihan sillä normaalilla tavalla, mutta jo yksin lennot täältä Eurooppaan bändin kanssa maksavat viitisenkymmentä tuhatta. Joten vetosimme faneihimme. Sitouduimme toteuttamaan kaikki keikat kaikissa suunnitelluissa maissa, jos tavoitteemme täyttyisi. Ja sehän kaksinkertaistui. Eli nyt kierrämme vielä enemmän maita kuin lupasimme.

– Kiertueen lisäksi halusimme antaa lahjoittajille vastineeksi jotain oikeasti hienoa. Lahjoittamalla tietyn summan fani sai siis kiitokseksi vaikkapa nimmaroidun ep:n täynnä julkaisematonta tavaraa, tai kampanjaa varten tehdyn nuottikirjan, tai henkilökohtaisen soittotunnin bändin jäseneltä.

Tim vaikuttaa peräti liikuttuneelta kiertueen onnistumisesta.

– Me olemme ensisijaisesti livebändi. Keikat ovat paras tapa luoda todellinen side faneihin. Totta kai levyjen julkaisu ja säveltäminen on tärkeää, mutta suhde yleisön ja bändin välille luodaan livenä.

Fanit rakastavat heitä ja he rakastavat faneja

Tulevan kiertueen rahoitus ei ole ensimmäinen kerta, kun Ne Obliviscaris on joutunut tukeutumaan fanipohjaansa selviytyäkseen. Jo ennen bändin debyytin julkaisua fanit pääsivät pelastamaan tilanteen, kun yhtyeen ranskalainen kitaristi Benjamin Baret sai tylyt hatkat maasta.

– Aloitimme Portal of I:n nauhoitukset jo vuonna 2009, mutta Benjillä oli ongelmia vierailijaviisuminsa kanssa. Hän sai oleilla Australiassa vain kolme kuukautta kerrallaan, joten hän katosi aika ajoin ulkomaille. Kerran sitten Benji oli kotona Ranskassa, kun hänelle ei enää myönnetty uutta viisumia. Hän jäi jumiin Eurooppaan juuri kun albumi oli käytännössä valmis.

– Mielestämme maahanmuuttolautakunnan perustelut olivat epäreiluja, joten valitimme päätöksestä. Sitä varten meidän täytyi jotenkin todistaa olevamme kansainvälisesti arvostettu bändi. Pyysimme apua faneiltamme ja pistimme vireille nettiaddressin.

Eikä turhaan. Addressi keräsi parissa päivässä yli 4000 allekirjoitusta 60 maasta. Mikä herättääkin kysymyksen: mistä fanit oikein ilmaantuivat ennen ensimmäistäkään albumia?

– Julkaisimme vuonna 2007 kolmen biisin demon, The Aurora Veilin. Samat biisit päätyivät myös Portal of I:lle. Demosta tuli aika iso juttu metallin alamaailmassa. Ei meitä kukaan skenen ykkösluokassa tiennyt, mutta saimme aika laajan maanalaisen seuraajakunnan ympäri maailmaa.

Yli vuoden odottelun jälkeen Benji sai kuin saikin pitkäaikaisen taiteilijaviisumin. Mies palasi hajoamisen partaalla olleeseen bändiin, ja Portal of I julkaistiin vihdoin vuonna 2012.

– Teimme levyn julkaisun jälkeen ehkä neljä viisi keikkaa. Olimme päättäneet odottaa Benjiä, julkaista levyn, tehdä pienen kiertueen ja katsoa mitä tapahtuu. Sitten asiat alkoivat rullata liukkaasti. Levy sai upeita arvioita. Aivan yhtäkkiä kävikin niin, että meistä tuli yksi Australian suosituimmista metallibändeistä.

Tuleva kiertue on tilaisuus tehdä sama temppu maailmalla, etenkin kun taskussa on albumin verran enemmän esitettävää materiaalia – viime vuonna julkaistiin bändin kakkoslevy Citadel.

Onko sinulla terveisiä suomalaisille faneille ennen Tuskaa?

– Älä ujostele! Tule eturiviin ja osallistu meininkiin. Ja jos näet meidät festarilla, tule sanomaan terve. Festarit ovat tietysti aika valtavia, mutta yritämme aina hengailla menossa mukana ja olla fanien saatavilla. Tiedostamme akuutisti, että maailmankiertueemme on täysin faniemme mahdollistama. Eli tule juttelemaan. Annamme sinulle taatusti niin paljon aikaa kuin meillä vain on.