Judas Priest -nokkamiehen elämäkertateos jo työn alla – ”Se tulee järkyttämään ihmisiä”

Rob Halford sanoo haluavansa kertoa rehellisesti paitsi mielenkiintoisista myös tylsistä asioista elämässään.

03.10.2019

Judas Priest -laulaja Rob Halford oli vielä pari vuotta sitten sitä mieltä, ettei tule koskaan kirjoittamaan muistelmia. Nahkatakki on kuitenkin kääntynyt ja elämäkerta on tulossa – Halford kertoo Ultimate Classic Rockin tuoreessa haastattelussa opuksen olevan jo työn alla.

”Se rakentuu hiljalleen, mikä on jännittävää. Toivon mukaan saamme sen julkaistua joskus vuoden 2020 loppupuolella”, Halford antaa varovaisen aika-arvion ja sanoo haluavansa kertoa kirjassa asioista niin rehellisesti kuin voi.

”Minun mielestäni ei ole mitään järkeä tehdä kirjaa, jos ei paljasta itsestään kaikkea. Sen jälkeen kun raitistuin olen luultavasti ollut rehellisempi ja totuudenmukaisempi itsestäni kuin koskaan aiemmin. Tähän on vain yksi mahdollisuus, joten parempi tehdä se myös kunnolla.”

Halford sanoo, ettei halua kirjasta omaelämäkertaa vaan enemmän muistelmateoksen tyylinen ja kertovansa myös elämänsä tylsemmästä puolesta.

”Siinä tulee olemaan paljon asioita, joista lukija miettii, ettei ole tästä erityisen kiinnostunut. Mutta mukana on myös asioita, jotka saavat hämmästymään: ’Voi luoja, tuota en tiennytkään!’ Se tulee tekemään ihmisiä iloiseksi, se tulee tekemään ihmisiä vihaiseksi – se tulee järkyttämään ihmisiä. Siinä tulee olemaan kaikkea sellaista, mitä mielestäni kuuluu useimpien ihmisten elämään.”

Lisää luettavaa