Auringonsäteet tunkeutuvat usvan ja savun läpi paljastaen hävityksen ja tuhon. Vain hetki sitten oltiin keskellä myrskyä, mutta nyt on hiljaista.
Hämärässä valossa on rauhallinen, jopa hauraankaunis tunnelma. Olemme elossa, ja päätös on sanomattakin selvä – ei koskaan enää. Kunnes sitten…
Jokin tämänkaltainen tuokiokuva oli alkusysäys Marianas Restin uuden Auer-albumin tarinalle.
– Auer viittaa usvaan, joka vääristää näkökenttää ja muun muassa värejä. Me haettiin sen avulla tietynlaista visuaalista kuvaa, joka olisi kolminäytöksisen tarinan ytimessä, Jaakko Mäntymaa sanoo.
Hänen lisäkseen Marianas Restin muodostavat kitaristit Harri Sunila ja Nico Mänttäri, basisti Niko Lindman, rumpali Nico Heininen ja kosketinsoittaja Aapo Koivisto.
Auerin draaman kaarta bändi hahmotteli yhdessä, niin että kaikki ymmärsivät mitä ollaan tekemässä.
– Siinä on se klassinen ajatus, että kaikki kiertää kehää eikä me opita virheistämme ikinä. Lähdetään liikkeelle pimeästä ja tullaan tuhon kautta rauhalliseen, seesteiseen hetkeen. Siinä tarinan kertoja tai kertojat tajuaa olevansa keskellä hävitystä. Siitä lähdetään kohti paranemista ja toivoa, Mäntymaa sanoo.
Toivo siitä, että kaikki muuttuisi paremmaksi, kantaa aikansa, mutta ei loppuun saakka.
– Mennään vääjäämättä samoille kiskoille kohti pimeää, ja levy alkaa ja päättyy samaan paikkaan.
Mäntymaan mukaan bändin sanoma ei ole fatalistinen, eli että näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Avainhetki on nimenomaan se autereinen valonkajastus. Voisiko siinä hetkessä rakentaa jotakin oikeasti kestävää?
Komitea kokoontuu
Musiikin tekeminen tunnelma edellä on haastavaa. Mieleen tulee The Oceanin mainio Pelagial-albumi (2013), jonka kantavana ajatuksena on vaipua koko ajan syvemmälle mereen. Kasvava paineen tunne on käännetty albumilla musiikiksi suorastaan hämmästyttävän hyvin.
Auer-levyn tuho–rauha–tuho-kaari – anteeksi väkivaltainen yksinkertaistus – on niin ikään saatettu levylle vakuuttavasti.
– Kun kaikki tiesi, mitä ollaan tekemässä, mun oli helppo lähteä kirjoittamaan sanoja. Meillä oli yhteinen kunnianhimoinen ajatus, että musiikki ja sanat kuljettavat tunnelmaa ja tarinaa yhdessä. Pitkin matkaa oli epäilyksiä, tuleeko tästä mitään ja saako siitä kukaan selkoa, enkä mä tiedä saakokaan. Mutta ei sen aina niin selkeää tarvitse ollakaan.
Auer synnyttää assosiaatioita ja tulkintoja, joita sitä kasatessa ei ole voinut tehdä. Mäntymaa huomauttaa, että albumi oli valmis jo ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
– Nythän näyttää siltä, että ilman muuta levyn konsepti liittyy sotaan, ja totta kai se liittyykin, mutta vain sattumalta.
– Tykkään itse nimenomaan monitulkintaisista teksteistä, ja monestihan ne tulkinnat muuttuu omallakin kohdalla. Vaikka tekovaiheessa olisi mielessä jokin tietty juttu, myöhemmät kokemukset ja tapahtumat voi tuoda tekstin ihan uuteen valoon.
Marianas Restin tekstit ovat Mäntymaan vastuualuetta, mutta bändi toimii hyvin demokraattisesti. Tai Mäntymaan sanoin ”komiteamaisesti”.
Musiikillisen luovuuden moottoreina toimivat kitaristit Sunila ja Mänttäri sekä basisti Lindman. Prosessi on perinteisen bänditoiminnan mukainen, eli pöytään tuodaan raakileita ja ideanpätkiä, joita lähdetään jalostamaan porukalla.
– Yleensä alkuperäisestä ei jää jäljelle muuta kuin joku kantava teema. Kaikki osallistuvat luomistyöhön sillä tavalla aktiivisesti.
Nykytrendin mukaisesti myös Marianas Restin luova sykli on pitkä. Kuten todettua, Auer oli valmis jo yli vuosi sitten. Pitkään julkaisuviiveeseen vaikutti tietysti korona.
– Tämä on mun mutuani, mutta aika moni bändi varmaan halusi vähän säilöä julkaisuja ja odottaa, että maailma avautuu. Siltä se on nyt tuntunutkin, että levyjä tulee tosi paljon ja kaikki bändit ovat rundilla. Meillä oli kaksi mahdollista aikaikkunaa tämän julkaisulle, joko syystalvella tai kevättalvella, ja tähän se nyt osui.
Demokratia toimii
Marianas Rest on kuusihenkinen bändi, ja niin isossa kollektiivissa on osattava pitää yllä hyvää dynamiikkaa. Mäntymaalla on kokemusta bändeistä, joissa yksi ihminen on selvä bändiliideri. Se voi toimia hyvinkin, mutta johtaa helposti tilanteeseen, jossa osa bändistä jää sivurooliin tahtomattaan.
Vastuun ja informaation jakaminen on parempi, joskin työläämpi ratkaisu.
– Jos yksi ihminen on vastuussa kaikesta, kaikki myös pysähtyy, kun hän on poissa pelistä. Me ollaan yritetty kiertää tätä siten, että kaikki osallistuu jollakin tavalla. Jotkut hoitaa merkkareita, ja mulla ja Nicolla [Mänttäri] on enemmän tällaisten taiteellisten spokespersonien rooli, eli annetaan haastatteluja ja filosofoidaan keskenämme.
Musiikin tekeminen on lopulta vain pieni osa bänditoimintaa. Merkkarit tuli jo mainittua, mutta lisäksi tarvitaan hyvät yhteydet levy-yhtiöön, vahvaa bisnes- ja byrokratiaosaamista sekä raakaa logistiikan ja aikataulujen tuottamista. Kun kaikki osallistuvat kykyjensä mukaan, kylkiäisenä tulee tiettyä omistajuutta yhteiseen projektiin.
– Parempi niin kuin että olisi ulkopuolisena jonkun muun projektissa. Sillä tavalla saadaan myös yhdessä enemmän aikaan, vaikka välillä tuleekin mieleen, että olisi tehokkaampaa, jos ei aina tarvitsisi keskustella ja kysellä niin paljon.
Demokratia ja ihmisten osallistaminen tuottaa parempia tuloksia kuin yksittäisen johtajan käskyjen totteleminen. Tämä pitää paikkansa sekä isossa että pienessä mittakaavassa, sanokaa mitä sanotte.
Monen ihmisen tekeminen turvaa myös toiminnan jatkuvuutta. Marianas Restin seuraava albumikokonaisuus onkin jo hahmottumassa.
– On aina hyvä, ettei tarvitse lähteä ihan tyhjästä. On joku juttu, jota kaikki voivat tykönään miettiä ja kehitellä, ja siitä päästään yhdessä eteenpäin.
Vaikea yhtälö
Marianas Restin jäsenistö on parhaassa ruuhkavuosi-iässä, mikä tuo toimintaan omia haasteitaan. Mäntymaan mukaan rakkaus tekemiseen pitää bändin liikkeessä, vaikka arki olisi kuinka aikataulutettua.
– Meillä on bändissä yrittäjiä ja opiskelijoita, ja Aapolla on tietysti muita bändivelvollisuuksia ja hän pyörittää baaria viikonloppuisin, mikä on ihan parasta meidän touhun kannalta.
Niin, kosketinsoittaja Koivisto soittaa myös Omnium Gatherumissa.
Työt ja perheet kyllä joustavat, kun joustoa on toiseenkin suuntaan.
– Kaikilla on onneksi kotijoukot, jotka ymmärtävät ja tukevat tätä hommaa. Ilmeisesti ne on nähneet, millaisia ihmishirviöitä meistä muodostuu, jos tätä ei pääse tekemään. Ja totta kai siinä on se puoli, että sitten kun ollaan himassa, ollaan läsnä ja jeesataan kaikin mahdollisin tavoin.
Kaikkein haastavinta on etsiä aikaikkunoita, jolloin olisi mahdollisuus lähteä esimerkiksi kiertueelle. Marianas Restinkin tapauksessa on suunnitelmia ja toiveita, mutta joskus käy niin, että tarjous osuu muutaman viikon päähän, eikä siihen ole yksinkertaisesti mahdollisuutta tarttua.
– Meidän täytyy katsoa koko ajan monta kuukautta eteenpäin, se on vaan karu fakta. Olisi kiva lähteä ex tempore johonkin, mutta siihen ei vain kykene.
Suomen-keikat keväällä ovat sentään hyviä alkupaloja kiertämisen nälkään.
– Kaikki haluaa kiertää Euroopassa, ja kustannukset on nousseet paljon. Se on aika vaikea yhtälö. Autojen saatavuus ja vuokrat, polttoaineet… Se on aika kallista hommaa. Eihän tämän kokoinen bändi lähde rundille rahaa tekemään vaan menettämään, mutta toiveena on, ettei tarvisi pantata taloja sen takia. Hyviä suunnitelmia on onneksi olemassa!
Lisää tavoittavuutta
Napalm Records julkaisi kaksi vuotta sitten Marianas Restin Fata Morgana -albumin. Auer on siis toinen teos, joka tulee itävaltalaisen yhtiön kautta. Napalm on kasvattanut lihaksiaan metallikentällä viime vuosina kohisten ja kiinnittää sekä isoja, tunnettuja nimiä että kasvavia tulokkaita.
Marianas Restin bändi nappasi vanhanaikaisesti bändin aloitteesta.
Tarina menee niin, että bändissä oli ollut kakkoslevy Ruinsin (2019) jälkeen keskustelua, miten tästä eteenpäin. Mäntymaa oli vakaasti sitä mieltä, että mitään vanhoja, jo julkaistuja biisejä on ihan turha lähetellä levy-yhtiöille. Ne ovat kyllä kuulleet niitä, jos ovat kiinnostuneita.
Helmikuun 6. päivä vuonna 2019 bändi vietti iltaa Lappeenrannassa, kun Amorphis, Soilwork, Leprous ja mainittu The Ocean olivat kaupungissa keikalla. Mäntymaa asui tuolloin siellä.
– Lähdettiin keikalle, ja Harri sanoi, että hän laittaa vaikka itse Napalmille mailia bändin nimissä. Hän ei ehkä ole kaikkein vahvin englannin kielen muotoilussa, ja niinpä minun oli taivuttava muotoilemaan se maili. Yllättäen sieltä tulikin vastauksia ja yhteistyöhön lopulta päästiin.
Levy-yhtiö on tuonut yhtyeelle markkinointivoimaa ja otollinen yleisö on löytynyt aiempaa paremmin.
– On sen huomannut keikoillakin, että jengiä kiinnostaa ja merkkariakin näkyy enemmän. Julkaisuilla on enemmän tavoittavuutta.
Kun Auer-albumin Diseased-video julkaistiin, se keräsi viikonlopun aikana 10 000 katselukertaa. Se on tuossa ajassa kova lukema hieman isommallekin bändille.
Toki Marianas Restillä on meriittejä vyöllään muutenkin, bändihän on keikkaillut muun muassa Dark Tranquillityn kanssa.
– Napalmin artistivastaava Sebastian Münch selvästi diggailee meitä ja on halunnut lähteä rakentamaan tätä yhdessä. Tällaisessa genressä ei ole luvassa mitään pikavoittoja, mutta on ihan siistiä, että hekin ymmärtävät sen.
Sinistä metallia
Melodinen doom metal tuntuu ahtaalta lokerolta Marianas Restille, ja joskus yhtyeen yhteydessä mainittu death metal osuu vielä huonommin. Mäntymaan mukaan joskus on vitsailtu ”feeling blue metalista”, joka lienee ihan käypä kuvaus.
Kaikuja voi kuulla Swallow the Sunista tai Omnium Gatherumista, mutta palikat ovat omanlaisessaan järjestyksessä.
– Studiomies Aallon Teemu sanoi meille, että me ei olla mikään metallibändi, vaan indiebändi, jolla on säröt kitaroissa. Sekin oli aika hyvin sanottu.
Mäntymaan mukaan bändi kenties vähän jarrutteli herkempää puoltaan alkuvaiheessa, koska eihän hempeily sovi heviin. Mutta sieltä se on kuitenkin alkanut puskea läpi.
– Alussa haluttiin selkeästi olla raskaampi orkesteri. Nyttemmin ollaan ihan rohkeasti laitettu sellaisia kauneuden pilkahduksia mukaan.
Merelliset elementit ovat Marianas Restille tietenkin luontevia, nimeä myöten. Ja pitäähän bändi pääamajaansa Itämeren rannikolla Kotkassa.
Mutta miksi bändin nimi on Marianas Rest? Se viittaa tavallaan Mariaanien hautaan, mutta sehän on englanniksi Mariana Trench.
– Se oli jo käytössä ja tuntui ehkä muutenkin vähän liian ilmeiseltä. Mä löysin netistä erään löytöretkeilijän kertomuksen hautapaikasta, jonka se oli löytänyt ja joka kuului ilmeisesti Mariana-nimiselle naiselle. Se tarina oli hyvin kiehtova. Me ei haluttu mitään tomb- tai grave-sanaa siihen, mutta rest tuntui sopivan runolliselta.
Julkaistu Infernossa 3/2023.