Kaikki ulottuvilla – haastattelussa Oceans of Slumber

Oceans of Slumber maalaa progressiivista metalliaan melankolian, tuomion ja kuolon sävyin, eeppisyydessä säästelemättä. Solisti Cammie Gilbertille uusi levy oli mahdollisuus käyttää ääntään yhä pitelemättömämmin.

03.10.2020

Cammie Gilbert ei peittele pettymystään, mutta myöntää olevansa onnekas. Oceans of Slumber -solistin pettymykseen on hyvä syy. Syyskuun alussa julkaistaan yhdysvaltalaisyhtyeen nimeä kantava neljäs albumi, kolmas Gilbertin kanssa. Suunnitteilla oli luonnollisesti myös kiertue.

Jo kuukausia on kuitenkin ollut selvää, että koronaviruspandemian vuoksi Oceans of Slumber ei nouse lavoille vielä toviin, toivottavasti sentään ensi vuonna. Gilbert myöntää, että levyn julkaisun kynnyksellä tuntuu vajavaiselta.

– Sinkut ovat saaneet innostuneen vastaanoton, ja normaalisti meitä ajaisi nyt eteenpäin se kytevä energia, joka purkautuu kun esitämme uusia biisejä yleisön edessä. Nyt siihen ei ole mahdollisuutta. Mietimme jo, mistä saamme kiinni, jotta voimme jatkaa eteenpäin sitten kun tilanne helpottuu – toivottavasti.

Kahta kurjempi tilanne on yhtyeen kolmelle tuoreelle jäsenelle. Kitaristit Alexander Lucian ja Jessie Santos sekä basisti Semir Ozerkan liittyivät Gilbertin, rumpali Dobber Beverlyn ja kosketinsoittaja Mat V. Alemanin rinnalle viime vuonna, ottivat vanhat biisit haltuun ja odottivat tarttumista uuteen materiaaliin.

– Tuntuu niin pahalta heidän puolestaan. He pääsivät viimeinkin tekemään biisejä ja olivat valmiita soittamaan omaa materiaaliaan keikoilla – ja nyt he eivät voikaan. Kurjaahan se on. Saat ison uuden duunin, mutta et voi tehdä sitä.

– Mutta kuten sanoin, olemme onnekkaita, että uusi levy ilmestyy nyt. Se pitää meidät tuoreina, auttaa säilyttämään yhteyden kuulijoihimme. Jos meillä ei olisi mitään uutta annettavaa tänä vuonna, olisi vaara, että katoaisimme kuvasta. Monet bändit kamppailevat sen haasteen kanssa nyt.

Anna biisien tapahtua

Nykykokoonpano edustaa yhtyeelle uutta alkua, siksikin levy kantaa nimeä Oceans of Slumber. Nimi korostaa, että nämä kuusi ihmistä muodostavat yhtyeen nyt.

Gilbert ei koe, että uudet jäsenet varsinaisesti mahdollistavat jotain, mihin Oceans of Slumber ei ole ennen yltänyt. Rumpali-tuottaja Dobber Beverly, Gilbertin puoliso, on edellisten levyjen tavoin säveltänyt valtaosan biiseistä.

– Dobberin biiseissä mikään ei ole koskaan ollut ulottumattomissamme. Mutta uusien kaverien into ja ymmärrys sille, mitä levyltä haimme, teki prosessista nopeamman ja sujuvamman. He toivat mukanaan uutta energiaa ja lisäsivät omia juonteitaan kokonaisuuteen, solisti toteaa.

Progressiivisuus tarkoittaa Oceans of Slumberin kohdalla ennen kaikkea sitä, että Beverlyn johtama yhtye tuo arkailematta musiikkiinsa laajan kirjon vaikutteita, eeppisyydessä säästelemättä. Kun Gilbertiltä kysyy, onko yhtyeellä tapana asettaa tietoisia tavoitteita albumeilleen, hän naurahtaa, että vastaus kuuluu ”kyllä ja ei”.

– Ainahan jonkinlaisia maaleja asetetaan, mutta ne ovat melko tulkinnanvaraisia. Selkeämmät tavoitteet meillä on kulloiseenkin äänitystekniikkaan, laitteistoon ja instrumentteihin liittyen. Biisit vain ikään kuin tapahtuvat.

Oceans of Slumber ei pelkää sivupolkuja ja harha-askeleita, mutta yhtye astuu niille intuitiivisesti, ei itseään mihinkään suuntaan pakottaen.

– Dobberilla on todella laaja vaikutteiden kirjo rockista grindcoreen, hän on uskomattoman musikaalinen. Jossain biisissä on jopa countryvibaa, jokin toinen päätyy doomvetoiseksi, kolmas nojaa death metaliin. Mutta emme me päätä esimerkiksi että okei, koska meillä on tämän verran death metal -vaikutteisia biisejä, seuraavan biisin pitää kallistua enemmän black metaliin. Ei se mene niin. 

Sielulla ja röyhkeydellä 

Yksi Oceans of Slumberin persoonallisimmista elementeistä on Gilbertin syvä, tumma ääni. Kun solisti kertoi Beverlylle, että haluaa päästellä tulevalla levyllä menemään entistä pitelemättömämmin, rumpali näytti puolisolleen vihreää valoa. 

– Sain mahdollisuuden venyttää äänenkäyttöni rajoja, kaivaa esiin niin sielukkuutta kuin röyhkeyttäkin. Halusin tehdä niin, ja niin minä totta vie myös tein. Samalla kaivauduin sanoituksissa vihaisempaan, ajatuksia ravistelevaan suuntaan. 

Tekstien yhteinen nimittäjä on masennus. Jotkin kappaleet ovat lähikuvia siitä, miten depressio ilmenee yksilön arjessa, toiset taas laajenevat käsittelemään sitä, millaisia negatiivisia kierteitä se luo yhteiskunnassa. 

– Lähtöajatukseni oli ottaa aiheeseen yksilöllinen näkökulma, kuljettaa tarinaa yksilön surun vaiheista. Tekstit laajenivat ensin tarkastelemaan masentuneen selviytymistä kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa, ja sitten kysymykseen siitä, miten nuo negatiiviset tunteet vaikuttavat yhteiskunnassa. Mikro- ja makrotason vuorottelua siis. 

Solisti nimeää kolme kappaletta, jotka ovat mielestään levykokonaisuuden tekstillisiä tukipilareita: ensisingle A Return to the Earth Below’n ohella niitä ovat Pray for Fire ja I Mourn These Yellowed Leaves. 

– Älä käsitä väärin, jokainen biisi on vahva ja itsenäinen kokonaisuutensa, mutta nuo kolme asettivat levyn teemat ja sävyt. Ne kertoivat, mitä toisten biisien tulee tehdä. Levyillämme on aina tietyt biisit, joiden juonteet yltävät muihinkin. Nuo kolme sanoitusta ovat tarinallisesti vankimpia, niissä on eniten kerroksia. 

The Colors of Grace -kappaleessa tarinaa kuljettaa Gilbertin kanssa melankoliasta tinkimättömän brittiyhtye Antimatterin keskushahmo Mick Moss. Osuva vierailijavalinta, kuten oli myös edellisen levyn The Banished Heartin (2018) Evergrey-solisti Tom S. Englund. 

– Eikös olekin! Olemme suuria Antimatter-faneja ja Mickin ystäviä jo useamman vuoden ajalta. Jo biisiä kirjoittaessamme ajattelin, että tässä olisi hyvä paikka duetolle, ja että Mickin ääni istuisi biisiin hienosti. Hänen äänessään soi kuulas surumielisyys, jossa kipinöi samalla toivo. Hän innostui ideasta, ja lopputulos on upea!

Surullisen ajankohtainen 

Oceans of Slumber ei arkaile versioida ikonisia biisejä. Kun Cammie Gilbert liittyi yhtyeeseen runsas puoli vuosikymmentä sitten, hänet kuulijoille esitellyt Blue-ep sisälsi coverversiot muun muassa Led Zeppelinin Kashmirista ja Candlemassin Solitudesta. 

Tänä vuonna yhtye versioi kaksi jylhää kappaletta. Uuden levyn päättää Type O Negative -ikivihreä Wolf Moon (Including Zoanthrophic Paranoia). 

– Rakastamme Type O Negativeä ja tuota biisiä. Se on ollut jo pidempään listalla covereista, jotka haluamme soittaa. Ja pitkä on se listakin! Jostain löytyy videopätkä halloweenkeikalta, jossa laulan Wolf Moonia silloisen Cradle of Filth -kosketinsoittajan Lindsay Schoolcraftin kanssa. Mieti, kaksi mimmiä laulamassa tuota biisiä halloweenina! 

Irvistäviä kurpitsoja ja Michael Myersia kammottavammista asioista kumpuaa Billie Holidayn vuonna 1939 julkaistu klassikko Strange Fruit, josta Oceans of Slumber julkaisi keväällä versionsa. ”Oudot hedelmät” viittaavat vuosisadan takaisiin rasistisiin väkivaltarikoksiin Yhdysvalloissa, hirttäjäisiin joiden uhreina olivat usein afroamerikkalaiset miehet. 

Oceans of Slumberin versio vaikuttaa suoralta reaktiolta keväällä poliisien käsissä henkensä menettäneen George Floydin tapauksesta räjähtäneeseen liikehdintään. Gilbert, joka on itse tummaihoisena naisena törmännyt rasismiin metalliyhteisössäkin, korostaa että ajatus Strange Fruitin versioinnista syntyi jo aiemmin. 

– Se oli tarkoitus julkaista helmikuussa, kun vietettiin Black history monthia. Se kuukausi on muuttunut vuosi vuodelta mitäänsanomattomammaksi. Mustien historia Yhdysvalloissa saa yhä vähemmän huomiota, ja halusimme osoittaa kunnioitustamme tällä coverilla. Tekijänoikeuksien selvittäminen vei aikansa, ja kun biisi julkaistiin, nämä kammottavat asiat olivat jo tapahtuneet. Biisistä tuli ajankohtaisempi kuin osasimme odottaa. 

Uusi albumi ja surullisen ajankohtainen lainakappale eivät ole hillinneet Oceans of Slumberin luomisvimmaa. Gilbert nauraa, että albumin julkaisun kynnyksellä kuuluu jo aivan liikaa puheita seuraavasta levystä. 

– Jos meidän pitäisi istua aloillamme kokonainen vuosi – no, sitä ei tule tapahtumaan. Joudumme melkein rukoilemaan toisiltamme, että älkää kirjoittako vielä uutta musaa. Mutta eiköhän meidän ole pian pakko. 

Julkaistu Infernossa 7/2020.

Lisää luettavaa