Karjankutsuntaa ja perinnesoittimia – Myrkur värkkää toista albumiaan

24.02.2017

Tummapiirteistä metallia omaleimaisella tavalla loihtiva tanskalaismuusikko Myrkur on parasta aikaa studiossa valmistelemassa seuraajaa vuonna 2015 ilmestyneelle M-debyytilleen.

Tiedote kertoo, että tulevan kakkosalbumin kätilönä toimii muiden muassa Sunn O)))-, Boris ja Wolves in the Throne Room -yhteyksistä tuttu Randall Dunn, ja levyä synnytetään niin Kööpenhaminassa kuin Seattlessakin.

Myrkur kertoo kirjoittaneensa uutta materiaalia koko viime vuoden, ja luvassa on esimerkiksi muinaiseen pohjoismaiseen karjankutsuntaan perustuvia melodioita, erikoisia kansansoittimia ja useita eri kieliä. Nainen paljastaa myös, että vielä nimetön levy sisältää vierailijoita, joiden henkilöllisyys paljastetaan ”pian”.

Albumin julkaisuajankohta on tuleva syksy.

Lisää luettavaa