Marto ei ole ihan tavallisin nimi bändille. Miten päädyitte siihen?
– Marto, marras, marta, mors, maa martona makaa… Kasvillisuus kuolee ennen talven tuloa, kitaristi Ville-Veikko Laaksonen vastaa.
– Nimen idea ei ole alleviivata kasvillisuutta, vaan yleisesti loppusyksyistä tunnelmaa. Sitä miten kylmä ja pimeä vaikuttaa mieleen ja sitä kautta luovuuteen. Ideana oli myös kehitellä nimi, joka on lyhyt, muistettava ja sellainen, joka ei sido tekemistä ja on myös universaali. Marto ei kuulu yleiseen puhekieleen, joten nimessä on sopivan mystinen tunnelma.
Onko Marto koronaprojekti?
– Ei ole, mutta projekti kylläkin – tai näin ajattelimme aluksi. Sattumankin kautta päädyimme Rockhopper Music -levy-yhtiön rosteriin. Minulla, Artulla [Leppänen, rummut] ja Villellä [Vuorinen, basso] oli ennen Martoa projekti, joka tuli tiensä päähän, ja koska intoa löytyi, teimme päätöksen jatkaa soittamista.
– Lähdimme työstämään vähän ehkä huumorillakin metallista punkkia, ja melko nopeasti tuli olo, että pitäisikö tehdä niin kunnolla. Suunnitelmallisuus tuli mukaan, kun mietimme, tarvitsemme toisen kitaran ja laulajan. Sopivat löytyi tyypit lopulta melko läheltä: Nico [Brander] on Atlasesin kitaristi ja Jesse [Simola] saman yhtyeen syna-, sample- ja taustalaulumies.
Miksi päätitte kirjoittaa sanoitukset suomeksi?
– Minua on aina kiehtonut ja kiinnostanut suomenkielinen, tavanomaista äkkiväärempi kirjallisuus ja runous. Suomen kielen kehitys ja historia kiinnostaa yleisesti, ja suosikkini sen soveltajista taiteessa on A. W. Yrjänä. Mistään kopioinnista ei ole kyse, vaan lähinnä kunnioituksesta kielen käyttöä ja kirjoittamista kohtaan.
– Marton sanoituksissa kohtaavat Yrjänän ja Saima Harmajan maailmat. Kärsimystä, tuskaa ja luonnonuskoista mystiikkaa. Kaikki tämä yhdistettynä laadukkaasti tuotettuun vaihtoehtoiseen coreen, crustiin ja grindiin on Marto.
Myös Jesse Simolaa kiehtoi ajatus musiikin tekemisestä suomeksi.
– Suomen kieli on runollista, monimuotoista ja karskin kaunista. Itse tulkinta, ajatusten ulos tuominen ja mielikuvien luominen on minulle myös luonnollisempaa omalla äidinkielelläni.
Lehdistötiedote kutsuu musiikkianne ”runolliseksi coreksi”. Onko genre itse keksimänne?
– Omasta mielestämme emme ole suoraa corea, crustia tai grindia, vaan vaihtoehtoista sellaista, Laaksonen sanoo.
– Alkuperäinen idea musiikkimme lokerointiin oli ”polished core for gentlemen”. Punkstoo- ja metaltoo-keskustelujen käytyä kuumana päätimme luopua sloganista väärinkäsitysten välttämiseksi. Rockhopperin Tomi Asuintupa alkoi käyttää tiedotteissa termiä runollinen core. Mielestämme se on oikein osuva termi ja jäi käyttöön.
Biisinne ovat lyhyitä. Millaiseen tahtiin kappaleita syntyy, ja onko seuraavaksi luvassa kokopitkä levy?
– Mitään periaatteellista syytä, miksi kappaleet ovat olleet lyhyitä, ei ole. Jos sanoman ja fiiliksen pystyy tiivistämään reiluun minuuttiin, koemme, ettei sitä tarvitse pitkittää, rumpali Arttu Leppänen määrittelee.
– Pidempiäkin biisejä on jo sävelletty, ja materiaalia on tällä hetkellä lähes levyllisen verran.
Julkaistu Infernossa 11/2021.