Katatonia vetäytyy tauolle mietiskelemään uransa jatkoa

16.12.2017

Vuonna 1991 nimensä saanut melankolinen ruotsalaisbändi Katatonia ilmoitti jäävänsä lyhyelle tauolle miettimään uransa jatkoa. Tauon on määrä alkaa viime vuonna alkaneen The Fall of Hearts -kiertueen Baltian- ja Venäjän-keikkojen jälkeen maaliskuussa.

– Joudumme ottamaan aikalisän arvioidaksemme, mitä tulevaisuus tuo bändille. Valitettavasti tämä vaikuttaa tuleviin keikkoihin Norjassa, Saksassa, Espanjassa ja Puolassa, ja olemme todella pahoillamme tästä aiheutuneesta vaivasta, bändi kertoo lyhyessä tiedotteessaan.

Komean uran tehneellä Katatonialla on vyöllään yksitoista kokopitkää albumia, joista erityisesti 1990-luvun tuotoksia pidetään yleisesti melankolisen metallin klassikkotuotoksina.

Yhtyeen viimeisin levy The Fall of Hearts julkaistiin viime vuonna.

Lisää luettavaa