”Katso vain videoita oman bändisi esiintymisistä, jos haluat nähdä ala-arvoista suorittamista” – entiset Venom-bänditoverit heittelevät lokaa toistensa niskoihin

Cronos ja Mantas ovat heitelleet piikkejä toisilleen medioiden välityksellä.

26.12.2022

Legendaarisen Venom-yhtyeen perustajajäsenet Conrad ”Cronos” Lant ja Jeffrey ”Mantas” Dunn, joista ensin mainittu pyörittää tätä nykyä Venom-nimellä operoivaa yhtyettä ja jälkimmäinen taasen vuonna 2015 perustettua Venom Inc. -yhtyettä, ovat heitelleet kuraa toistensa niskoihin eri haastattelujen yhteydessä. Loanheitto alkoi, kun Cronosia haastateltiin hiljattain Metal Hammer -lehteen ja laulaja-basisti totesi, että mahdollisuus Venomin alkuperäiskokoonpanon reunioniin on ”alle nolla prosenttia”.

”En ole heille mitään velkaa eikä heillä ole mitään, mitä minä tarvitsen. On faneja, jotka vieläkin toivovat vanhan kokoonpanonpaluuta. Yritimme sitä 1990-luvulla eikä se saanut hyvää vastaanottoa (Cronos, kitaristi Mantas ja rumpali Anthony ”Abaddon” Bray olivat yhdessä vuosina 1995-1999). Viimeinen asia jota haluan, on olla lavalla noiden kahden tärisevän vanhan mulkun kanssa ja soittaa ala-arvioisia keikkoja. Levymme myyvät nyt paremmin, joten miksi vitussa haluaisin palata takaisin siihen? Haluan Venomin olevan mahtava”, Cronos jyrähti.

Eipä mennyt aikaakaan, kun Mantas kommentoi Cronosin lausuntoja Heavy Culturen haastattelussa. Mantasin mukaan Cronosin kannattaisi katsoa peiliin ennen kuin alkaa puhua paskaa entisistä bänditovereistaan. Hän myös huomauttaa, että Venom Inc. on se yhtye, jota promoottorit pyytävät soittamaan erilaisia Venomiin liittyviä spesiaali- ja juhlakeikkoja.

”Tiedätkö miksi? Koska kolme alkuperäisjäsentä ei saa sovittua asioita ja kasattua itseään sen verran, että nousevat yhdessä lavalle ja antavat faneille sitä, mitä he haluavat. Ja sitten [Cronos] vielä jauhaa jotain, että ’En nouse lavalle noiden kanssa soittamaan ala-arvioisia keikkoja’. Sanonpa vaan, että katso vain videoita oman bändisi esiintymisistä, jos haluat nähdä ala-arvoista suorittamista”, Mantas puhisee.

”Olen avoimesti kutsunut kaikki, jotka bändissä ovat koskaan soittaneet – ei siis ainoastaan alkuperäistyypit – ja minä ja Tony (Venomissa vuosina 1989-1995 ja nykyään Venom Inc. -yhtyeessä vaikuttava Tony ”Demolition Man” Dolan) olemme myös puhuneet tästä, että Venomia pitäisi juhlistaa konsertilla, jossa olisivat kaikki entiset tyypit – Mike Hickey, Jim Clare, vittu Abaddon, Cronos, Mantas, Tony Dolan, Al Barnes, [Danny ”Dante” Needham], Stu vai mikä lie olikaan (Stuart ”La Rage” Dixon, toim.huom.) – kaikki tulisivat soittamaan oman aikakautensa Venomia ja lopuksi alkuperäistrio soittaisi klassikkobiisejä. Heitin tämän ilmoille ja kuka vastasi kutsuun? Ei vittu kukaan. Koska heillä ei ole munaa tehdä sitä ja se on totuus.”

Lisää luettavaa