Katsohan, kun The Haunted-, Suffocation- ja Clawfinger-miehet veivaavat metallia, otsikkona Feared

04.05.2016

Feared on pian kymmenen vuotta kasassa ollut, jokusen levyn julkaissut ruotsalaisyhtye, jossa vaikuttaa alalta tuttuja hahmoja. Keskushenkilönä kitaroi nykyinen The Haunted -kitaristi Ola Englund, bassossa on ex-Clawfinger-pomputtaja Jocke Skog ja rummuissa jenkkiryhmä Suffocationin tuoreehko kannuttaja Kevin Talley.

Brassitaustainen laulaja Mario Santos Ramos puolestaan ärjyy myös näemmä edelleen kasassa olevassa Demonoidissa, vuonna 2004 mainion Riders of the Apocalypse -debyytin pudottaneessa Therion-miesten death/thrash-projektissa.

Feared julkaisee 3. kesäkuuta Reborn-nimisen albumin, jolle on nivottu parhaat palat yhtyeen kahdelta ensimmäiseltä platalta (Rejects, 2011, ja Refeared, 2012) uudelleenäänitettyinä. Nyt levyltä on asetettu näytille sen ensimmäinen musiikkivideo, jonka on ohjannut kitaristi Englund kera Patrick Forsbergin.

YouTube video

Lisää luettavaa