Uutisoimme eilen metallipioneeri Tarotin nousevan kesällä keikkalavalle yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Yhtye nähdään 26. heinäkuuta Kuopion Sawohouse Undergroundissa Old Farts Rock -hyväntekeväisyystapahtumassa.
”Vanha tuttumme Jarno ’Jarkki’ Pöyhönen – muun muassa Tarotin teknikko ja merchandise-myyjä – on järjestänyt takavuosina Old Farts Rock -tapahtumia, joiden tiimoilta lavalle on noussut vanhoja kuopiolaisia rockbändejä. Me oltiin Tarotin kanssa mukana jo ekassa Old Farts Rockissa, ja vedettiin silloin debyyttilevyn biisejä”, Tarotin Sakari ”Zachary” Hietala kertoi Soundille.
”Jarkki heitti ehkä kuukausi sitten, että olisipa hauskaa herättää Old Farts Rock taas henkiin. Seuraavaksi Jarkki kysyi, että mitenkähän Tarot… Sanoin heti, että kuulostaa perkeleen hauskalta, mutta kuka soittaa rumpuja? Sitten lisäsin, että pitäisi varmaan kysyä myös muilta bändin herroilta.”
Muut herrat innostuivat ajatuksesta ja vuonna 2016 pitkän sairauden uuvuttamana menehtyneen rumpali Pecu Cinnarin paikalle pyydettiin Turmion Kätilöistä (jossa Tarot-kosketinsoittaja Janne Tolsa myös soittaa) tuttua Antero Seppästä.
”Jarkki soitteli vähän aikaa sitten ja ehdotteli että olis tuurauskeikkaa tarjolla. Huokaisin syvään ja kysyin että minkälaista huttua olis tarjolla. Kuultuani bändin nimen piti hetki kiroilla ja haukkua Jarkkia kun en muutakaan siihen hetkeen keksinyt”, Seppänen kommentoi asiaa omalla Facebook-seinällään.
”Eihän tällaisesta voi kieltäytyä kun tarjoillaan mahdollisuutta soittaa loistavien muusikoiden kanssa jotka sattuu vielä omia esikuvia nuoruudesta asti.”
Tarotin ”paluu” on siis näillä näkymin vain yhden keikan mittainen. Hietala ei kuitenkaan tyrmää suorilta käsin ajatusta keikkailla enemmänkin tulevaisuudessa.
”Tämä keikkajuttu on hauska, mielenkiintoinen ja myös absurdi homma. Katsotaan sitten vedon jälkeen, että mitkä on porukan fiilikset. Jos halutaan tehdä lisää, niin tehdään lisää, mutta nämä jutut selviävät vasta muutaman kuukauden päästä”, Hietala toteaa Soundissa.