Saksalainen dark rock -yhtye Lord of the Lost tuli suomalaiselle yleisölle tutuksi viimeistään vuoden 2023 Euroviisujen myötä, kun he edustivat kilpailussa maataan kappaleella Blood and Glitter. Vaikka he sijoittuivat finaalissa jumbosijalle 18 pisteellä, jäi punaiseen lateksiin niukasti verhottu energia monen mieleen pysyvästi.
Bändi esiintyi kuluneena viikonloppuna 26. kerran järjestetyillä Tuska-festivaaleilla, ja shownsa päätteeksi heillä olikin tarjolla meikäläiselle yleisölle räätälöity, hatunnoston arvoinen yllätys. He nimittäin esittivät viimeisenä biisinään kanssaan samoissa Euroviisuissa esiintyneen Käärijän kisakappaleen Cha cha cha, ja aivan selvällä suomen kielellä!
Laulaja Chris Harms kertoi saatesanoissaan, ettei hänellä ole mitään käryä siitä, mistä kappaleessa lauletaan. Hän lisäsi myös, ettei ole varma haluaako tietääkään.
– Cha cha cha -kohta on minusta aika iisi.
Hän jatkoi julistamalla alkaneeksi uuden perinteen, jossa tämä biisi esitetään tästä lähtien Suomen-keikoilla aina viimeisenä.
– Vaikkakin sen olisi kuulunut olla ensimmäisenä.
Raikuvien suosionosoitusten saattelemana saksalaisyhtye toden totta veivasi aivan tyylipuhtaan version kansamme karvaimpien tappioiden ja vääryydellä ryöstettyjen voittojen ikoniksi nousseesta kappaleesta, eivätkä tahtia haitanneet edes laulajalle itselleen mysteeriksi jääneet vieraskieliset sanoitukset. Huomattavasti takkuisempaa ääntämistä kuulee suviöisin natiivien suusta.
Ja näin se käy.