Kohtaa varjosi ja syleile sitä – Kuoleman Gallerialta toinen single tulevalta levyltä

Vierailevana laulajana kappaleella kuullaan Mikko Heikkilää.

16.12.2021

Kuoleman Galleria julkaisee kolmannen täyspitkänsä Armon loppu 18. helmikuuta 2022. Nyt levyltä on julkaistu toisena singlemaistiaisena tummasävytteinen Pystyyn kuollut, jolla kuullaan vierailevana laulajana Mikko Heikkilää (Kaunis Kuolematon, Dawn of Solace). Kappaleen sanoitusvideon voit katsoa tuosta alempaa.

Pystyyn kuollut on epätoivon täyttämä tila. Kun kuolema kuiskailee ja kehottaa lepäämään. Kun ratkaisut ovat tavoittamattomissa toinen toisensa jälkeen, eikä valoa tunnelin päässä näy. Ja kun viimein näkyy, niin katoaa se jo ensimmäisen pilkahduksen aikana. Kun kaikki on mustaa. Kohtaa varjosi matkallasi lopulliseen määränpäähän. Ja syleile sitä”, yhtye kommentoi.

YouTube video

Lisää luettavaa