Kokeneista metallikonkareista koostuva Counting Hours julkaisi ensisinglensä – katso video

Soittajilta löytyy taustaa muun muassa Impaled Nazarenesta, Shape of Despairista ja The Chantista.

28.08.2020

Counting Hours on uusi tunnelmallisen metallin nimeen vannova orkesteri, jonka riveissä vaikuttaa monia metallikentältä entuudestaan tuttuja hahmoja – soittajilta löytyy taustaa esimerkiksi Shape Of Despair-, The Chant-, Rapture– ja Impaled Nazarene -yhtyeistä. 90-luvun haavoittuvaista tunnelmaa varhaisen Paradise Lostin, Katatonian ja October Tiden hengessä tavoitteleva yhtye on tänään julkaissut ensimmäisen singlensä, joka esittelee 23. lokakuuta ilmestyvää The Will -albumia.

Our Triumph kertoo kahdesta ihmisestä, jotka hylkäävät yhteiskunnan ja sen normit. Taustalla on varmasti henkistä sairautta, mutta samaan aikaan henkilöt tiedostavat, mitä on tehtävä. Molemmat rappeutuvat fyysisesti, mutta heillä ei ole halua estää sitä. Lopulta toinen kuolee ja he katoavat yhdessä. Tavallaan kyseessä on synkkä rakkaustarina. Kappaleen ei ole tarkoitus olla mikään statementti, se vaan on mitä on”, kuvailee laulaja Ilpo Paasela.

Lisää luettavaa