Keith Bemrosea alias K.K. Warslutia ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä maailmassa on viimeisen parin vuoden aikana tapahtunut. Ei, vaikka hänen bändinsä Deströyer 666 elää kiertämisestä.
Alkujaan australialaista, mutta pitkään Euroopasta käsin toiminutta yhtyettä jo 28 vuotta pyörittänyt K.K. sanoo olevansa paljon muutakin kuin Deströyer 666:n laulaja-kitaristi. Metallia syntyy hänen mukaansa joka tapauksessa, tapahtui miehen ympärillä mitä tahansa.
– En ole koskaan rakentanut itseäni vain kiertävän muusikon identiteetin ympärille. Mielestäni on aika surullista, jos joku tekee niin, koska kuten on nähty, se kaikki voidaan viedä pois hetkenä minä hyvänsä.
– Siksi kaikki, mitä maailmassa on viime vuosina tapahtunut, ei vaikuttanut minuun juuri mitenkään. Jotkin yksittäiset tapahtumat antoivat hyvin tulta muutamiin lyriikoihin, mutta en seurannut juurikaan tiedotusvälineitä. Lähdin kaupungista maalle jo vuosikausia sitten, ja vaikka kaikki tapahtunut on oksettavaa, se ei kosketa suoraan minua.
K.K. toteaa kuitenkin, ettei ole sulkenut silmiään meneillään olevalta maailmanlopun meiningiltä. Hänen mukaansa ihmisen on oltava kliinisesti aivokuollut, jos ajattelee, että maailman asiat ovat hyvin.
– Minun maailmani on juuri nyt parempi kuin ikinä ennen, mutta maailma yleisesti on hirveämpi paikka kuin koskaan, enkä näe mitään syytä, mikseivät asiat tulisi menemään vielä huonompaan suuntaan. Jos joku väittää, että asiat olivat huonommin kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten, hän ei voi olla enempää väärässä.
– Minussa on kaksi puolta. Ensimmäinen on se K.K., joka elää kaukana sivistyksestä eikä välitä vittuakaan, mitä maailmanmenosta päättävät ihmispaskat tekevät. Toinen on se K.K., joka kirjoittaa maailman palamisesta metallia.
Vanha liitto, paras liitto
Uusi albumi Never Surrender tekee selväksi, mitä K.K. puheillaan tarkoittaa.
Jo levyn tiedotteessa jyrähdetään, ettei bändissä ole vieläkään kyse kädenlämpöisestä nostalgisoinnista, vaan siitä, että Deströyer 666 pitää kiinni juuristaan metallin kultaisissa vuosissa ja aikoo silti kuulostaa aina relevantilta.
– Todellinen metalli syntyi 80-luvulla. Tuo oli se lyhyt ajanjakso, jolloin heavy-, black- ja death metalin todelliset siemenet istutettiin. Jos taas kyse oli genren elämästä tai kuolemasta, sen vuoksi myös taisteltiin, K.K. summaa.
– Sille on syynsä, miksi kaikkien aikojen kovin thrash-jyrä Destruction nousee aina esille, kun puhutaan metallin perustuksista. Tai Iron Maiden, Rage, Accept, Dark Angel, W.A.S.P. ja kaikki ne bändit, jotka tekivät metallista metallia. Sukupolvi toisensa jälkeen uudet metalllifanit löytävät juuri nämä bändit.
– Jokaisella vuosikymmenellä on ollut hyvät hetkensä. Olen yhä sitä mieltä, ettei menneisiin haikailemisesta ole mitään hyötyä ja katse on pidettävä tiukasti tulevaisuudessa. Uutta vanhan liiton metallia on yhä mahdollista tehdä ilman että se kuulostaa vain vanhojen klassikkolevyjen toisinnolta.
Deströyer 666 -debyytti Unchain the Wolves julkaistiin melko tarkalleen 25 vuotta sitten. Vaikka K.K. välttelee käyttämästä kulunutta fraasia paluusta juurille, debyytti ja uusin levy ovat sukulaisia.
– Sanoisin Never Surrenderin olevan lähempänä Unchain the Wolvesia kuin mikään, mitä olemme tehneet tässä välissä. Cold Steel [2002] oli tosin samalla tavalla kiinni metallin jyrkimmässä ytimessä, laulaja-kitaristi sanoo.
– Tämä on hyvä juttu. Bändistä on tullut ja mennyt paljon jäseniä. En ole itsekään sama tyyppi kuin 25 vuotta sitten, ja nämä ovat olleet monella tapaa helvetillisiä vuosia. Silti Deströyer 666 kuulostaa Deströyer 666:ltä.
Uuden levyn intensiivisyys on sitä luokkaa, että se saa turtuneemmankin metallinkuuntelijan hengästymään. Liika voisi helposti olla liikaa. Onneksi K.K. on ajatellut tätäkin puolta.
– Pudotin joukosta tarkoituksella pari biisiä, jotka tullaan ehkä kuulemaan ensi vuonna seiskatuumaisella. Jos siis en ole vielä siihen mennessä kyllästynyt niihin, mikä on täysin mahdollista, hah!
– Tiedän paljon bändejä, joissa on näitä kirjoittamattomia sääntöjä, joiden mukaan jokaisen biisejä tekevän jäsenen on saatava levylle mukaan jotain. Tai sitten bändissä on vain yksi tyyppi, joka tekee kaikki biisit, ja hänestä niiden kaikkien on päästävä levylle. Homma alkaa kusta, kun levyä tehdään ego eikä musiikki edellä.
K.K. jatkaa, että monet kovimmistakin bändeistä keskittyvät tätä nykyä liikaa epäoleellisuuksiin.
– Liian paljon sosiaalista mediaa, kuvia, kurkistuksia kulisseihin, markkinointia, oman naaman esittelyä ja kaikkea, millä ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, hän luettelee.
– Jos useammat keskittyisivät vain kirjoittamaan metallia narsismiin ajavien imagokanavien ylläpitämisen sijasta, syntyisi parempia metallialbumeita. Ne myisivät paremmin, tekijöiden keikoille tulisi lisää väkeä ja heidän paitansa myisivät enemmän. Asia on niin yksinkertainen.
Tavaramerkin sulatusuuni
Yksi merkittävistä hahmoista Deströyer 666:n nykysoundissa on soolokitaristi Felipe Plaza Kutzbach, joka liittyi joukkoihin vuonna 2015 ja on tuonut bändin kitarasooloihin viheliäisen vimmattua kiemuraisuutta.
– Felipe on tällaiseen metalliin täydellinen kitaristi. Hän ei mieti, hän soittaa. Biisi isketään soimaan, soolokohta tulee, Felipe vetää henkeä ja antaa soolon lentää. Ei ajattelua, ei hevonpaskaa, pelkkää fiilistä.
Never Surrender on ensimmäinen Deströyer 666 -albumi, jolla rumpaloi Kev Desecrator. Miehen cv:stä löytyy noin tuhat eri yhtyettä, ja K.K. sanoo, että hänen soittonsa sopii bändiin omalla oudolla tavallaan täysin.
– Ainakin hän on ranskalaisempi ja tukevampi kuin edeltäjänsä, joten kaikki on kunnossa, laulaja-kitaristi vitsailee.
– Kevinin rumpalointi vastaa panemista krokotiilin kanssa. Tiedät, että se on väärin, vaarallista ja tulee tuntumaan, mutta kun pääsette vauhtiin, millään muulla ei ole väliä.
Kumpikin mainituista pääsi vaikuttamaan Never Surrenderin kappaleisiin. K.K. nostaa omista biiseistään suosikikseen Batavias Graveyardin ja etenee ylistämään muiden sävellyksiä. Niistä Rather Death on Felipe Plaza Kutzbachin luomus, josta löytyy erikoinen linkki bändin historiaan.
– Felipe työsti sen pohjat ja rummut Deceiverin [rumpali vuosina 1998–2000] kanssa, kun hän vieraili Australiassa muutamia vuosia sitten, K.K. paljastaa.
– Rather Deathissä on kaikkea, mistä Deströyer 666 muodostuu. Sen nopeus, riivatut melodiat ja eeppinen tunnelma ovat yhtä. Se toimii parhaiten, kun lyö volan kaakkoon ja vähän päälle.
Myös rumpali Kev Desecrator toi panoksensa levylle.
– Olimme rundilla vuonna 2019, ja Kev kysyi joissain jälkibileissä, haittaisiko jos hän heittäisi joskus joitakin biisi-ideoita. Miksipä helvetissä se haittaisi, vaikka Kev arveli, että suurin piirtein käsken häntä painumaan vittuun.
– Kev oli ollut yöduunisssa tehtaalla, kun melodia oli hiipinyt hänen mieleensä. Hän oli rynnännyt vessaan tallentamaan sen puhelimeensa, ja Grave Raidersin runko oli syntynyt. Emme juurikaan sovittaneet sitä aihiota, jonka Kev myöhemmin äänitti. Ihan kuten Felipe, myös Kev tiesi täsmälleen mitä teki. Se on helvetin tarttuva Deströyer 666 -kappale, joka kuulostaa vain ja ainoastaan tältä bändiltä. Se on kuin yhdistelmä kaikkea sitä, mistä meidät on tehty, siinä ei ole mitään ylimääräistä.
K.K. jatkaa Never Surrenderin olevan ehkäpä bändin historian eniten eri jäsenten ideoita yhteen tuonut levy.
– Pidän siitä, että Deströyer 666 -soundi on hakattu niin syvälle kiveemme, että muutkin kuin minä tietävät, mistä asioista se syntyy. Se ei ole itsestäänselvyys maailmassa, jossa musiikilla ei ole enää juurikaan identiteettiä.
Kasvoton maailma
K.K. on ollut kotimaansa ohella kirjoilla Hollannissa ja Isossa-Britanniassa. Eurooppaan asettuminen sai laulaja-kitaristin huomaamaan lähinnä sen, että maailma on muussautunut yhdeksi suureksi sulatusuuniksi, jonka eri kolkkien kulttuurit eivät elä enää vahvoina.
– Mitä isommassa maassa tai kaupungissa elää, sitä enemmän löytää sitä yhtä ja samaa länsimaalaista ”kulttuuria”. Eikä siinä ole todellakaan mitään omalaatuista tai monipuolista.
– Metallistakin on tullut monin paikoin yhtä pikaruokaa, joka on ihan samanlaista kaikkialla. En oikein pysty allekirjoittamaan väitteitä, joiden mukaan Jenkeissä on oma tunnistettava soundinsa, keskieurooppalaisen metallin pystyy tunnistamaan heti tai että pohjoiset metallibändit kuulostaisivat omaltaan. Kaikki soundaavat lähes samalta.
– Maailma on tullut aika helvetin pitkälle siitä, kun kuuntelimme 90-luvulla hämmästyneinä kanadalaista Blasphemyä ja suomalaista Beheritiä, joilla ei ollut soundillisesti mitään tekemistä keskenään. Niillä oli omat identiteettinsä. Ja niin oli sadoilla muillakin bändeillä. En syytä tästä internetiä, mutta osansa silläkin on.
– Helvetti… jopa Australian sisällä oli erilaisia skenejä. Ja kaupunkien sisällä. Jos meni Melbourneen, siellä kaikki oli yhtä glitteriä, isoa tukkaa ja glam-säihkettä, toisin kuin omalla kotiseudullani.
K.K. asui nuoruutensa verrattain pienessä Whyallan kaupungissa. Hän sanoo, että teollisuuskaupunki oli yhtä länsimaistunut kuin muukin maailma, mutta synnytti erilaisia skenejä jo pelkän vaarallisuutensa vuoksi. Köyhä kaupunki oli täynnä jengejä, ja puolensa oli syytä valita huolellisesti.
– En olisi sitä mitä olen, jos en olisi kasvanut eristäytyneessä Whyallassa. Se paikka oli yksi helvetti ja edusti monia niistä asioista, jotka tekevät ihmiskunnasta niin itsetuhoisen. Whyalla oli osavaltionsa pääkaupunki ja kuin pienoismalli kaikesta siitä, mitä suurkaupungeissa oli tarjolla. Luokkaeroja, jengiintymistä, huumeita, väkivaltaa ja jatkuvaa tunnetta siitä, että jos ärsyttää väärää tyyppiä tai väärää porukkaa, lähtee henki tai saa ainakin turpaansa siihen malliin, ettei unohda sitä ikinä.
– Siellä syntyi lisäksemme bändejä kuten Bestial Warlust, Razor of Occam, Corpse Molestation ja monta muuta. Me olimme nuorta thrash metalin kasvattamaa sakkia, joka halusi haistattaa vitut kaikille vanhemman polven edustajille, jotka olivat kasvaneet 70-luvun nössön progen ja rockin parissa.
K.K. ei ole asunut Australiassa 22 vuoteen, mutta on pitänyt ajoittain silmällä, mitä saarivaltiossa tapahtuu. Ilmiö on hyvin samanlainen kaikkialla.
– Koko maailma on ajautumassa käsittämättömään fasismin ja populismin ansaan, joka vaikuttaa olevan viettelevä tie ulos kaikista ongelmista. Australiassa tilanne on jopa pahempi kuin monissa muissa maissa.
– Kirjoitin aiheesta uudella levyllä. Guillotine-biisi kannattaa kuunnella tarkasti. Rivi riviltä ja sana sanalta. Se mitä kerron tuossa kappaleessa tapahtuu kaikkialla maailmassa. Jos globalisaatio tuntui vielä 20 vuotta sitten vain pienten asioiden sulautumiselta yhteen, nyt koko maailmasta on tullut yhtä ja samaa aivotonta massaa.
Julkaistu Infernossa 11/2022.