Kolumni: Kulttuuripoliittinen hiljaisuus 

"Finlandia, Sandstorm, Pissaa ja paskaa. Ne määrittävät meitä henkisellä tasolla", kirjoittaa Jukka Hätinen eduskuntavaalien alla.

27.03.2023

Kulttuurin tukeminen. Siinäpä sanapari, joka aiheuttaa dissonanssia fiksuissakin ihmisissä. Kaikki ovat kulttuurin suurkuluttajia ja ylimpiä ystäviä, kunnes sitä pitäisi rahoittaa valtion budjetista. 

Pandemia-aikana kulttuurityöläisten tukiverkkojen olemattomuus kävi selväksi, mutta nyt on sodat ja energiakriisit ja se ilmastokin, joten katsellaan paremmalla ajalla sitten. Siihen saakka kulttuuri saa olla joko markkinarahoitteista tai underground-harrastus. Puistattava ajatus! 

Peiliinkin saa katsoa: kun rajoitukset purettiin, ei mennyt kauaa, kun turvavälit unohdettiin selfieissä influensseripoliitikkojen kanssa. 

Vuosirenkaideni myötä suhtaudun jatkuvasti intohimoisemmin kulttuurin tukemiseen. Etenkin sellaisen, jonka aktiivikuluttajiin en lukeudu. Sinfoniaorkesterit ja oopperaproduktiot ovat markkinaehtoisesti mahdottomuus, mutta subventoinnin ansiosta en heräile öisin yltä päältä kylmässä hiessä miettimään, onko Suomessa enää muusikkoja, joilta onnistuu Kaija Saariahon Verblendungen. 

Tätä ajatusta jatkaa perusteellisemmin ja vedenpitävämmin argumentein Osmo Tapio Räihälä tieto-Finlandialla palkitussa Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa -kirjassaan (Atena, 2021). Räihälän sävellyksetkin olisivat vain harakanvarpaita pöytälaatikossa, ellei meillä olisi orkesteria, jolla on mahdollisuus ottaa ohjelmistoonsa itseoppineen punktaustaisen säveltäjän teoksia, vaikka se olisikin kaupallinen riski. 

Oma kulttuurimme tekee meistä suomalaisia. Sen vaalimisen pitäisi olla alati niin äänestäjien kuin päättäjienkin korvan takana. Finlandia, Sandstorm, Pissaa ja paskaa. Ne määrittävät meitä henkisellä tasolla. 

Tämän lehden ilmestyessä eduskuntavaaleihin on enää reilu viikko. Suurimpien medioiden vaalikoneet ovat yllättäneet jättämällä kulttuurin täysin paitsioon kysymyspattereissaan. Se tuntuu hälyttävältä, sillä nimenomaan kulttuurin tuki kohtaa tulevalla hallituskaudella myllerryksen. 

Seurasin läheltä, kun toimittaja Panu Hietaneva teki Radio Helsingille kulttuuripoliittista Kulttuuripuolue-ohjelmaa. Hietaneva perehtyi suomalaisten puolueiden kulttuuripoliittisiin linjauksiin, ja hieman kärjistäen niistä paistoi läpi, että kulttuurin rahoitus on tullut vuosikaudet Veikkauksen rahapelituotoista, joten asiasta ei ole edes tarvinnut käydä kummoista vääntöä. Näin on tehty, näin tehdään. 

Veikkauksen pelituotot siirretään valtion budjettiin, mikä tarkoittaa todennäköisesti leikkauksia opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamilta tahoilta: kulttuurilta, liikunnalta, tieteeltä ja nuorisotyöltä. Ennen pandemiaa kampanjoitu kulttuuribudjetin nosto prosenttiin valtion talousarviosta tuntuu tällaisen positiivarinkin mielestä melkoiselta haihattelulta. 

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen erikoistutkija Sakarias Sokka sanoi jo vuosi sitten: ”Suomessa pitäisi käydä laajapohjainen kulttuuri- ja taidepoliittinen keskustelu siitä, mitä halutaan priorisoida ja millä perusteilla rahoja jaetaan. Tähän mennessä hallintokoneisto on pyörinyt vuodesta toiseen ilman sen suurempaa keskustelua.” 

Laajapohjaista ei näy horisontissa, hyvä että edes jotain keskustelua on käyty. 

Vaikeaa se kuitenkin on. Perinteisessä mediassa kulttuurikeskustelu typistyy kohuihin ja vastakkainasetteluihin, koska analytiikka kertoo sen kiinnostavan. Sosiaalisessa mediassa järkevät ihmiset ovat vaiti, sillä polarisoiduissa sapelinkalisteluissa on vain vähän voitettavaa. Taiteilijalla on kynnys lähteä kommentoimaan, sillä pandemia-ajan ansaitulla tuella syyllistettyjä kollegoita on varoittavina esimerkkeinä pitkä jono. 

Toimittaja Suna Vuori paaluttaa Imageen kirjoittamassaan kulttuuri- ja taidekeskustelun puutetta käsittelevässä erinomaisessa esseessään: ”Taide ei edelleenkään ole yhteiskunnasta irrallinen asia, vaikka julkisuudessa siitä ollaan sellaista tekemässä. Taide on sen ytimessä, miksi yhteiskunnat ovat olemassa.” 

Pandemioiden, sotien, energiakriisien ja sen ilmastonkin pitäisi nimenomaan olla perusteita, miksi kulttuuria ja taidetta tulisi tukea entistä väkevämmin. 

Julkaistu Infernossa 3/2023. 

Lisää luettavaa