Spotifyn vuosikatsaus tiesi kertoa, että olen kuunnellut vuoden 2021 aikana musiikkia lähes 200 eri genrestä. 15 vuotta musiikkitoimittajana työskennelleenä moisesta tuli aavistuksen verran kastroitu olo. Ei siksi, että Soundin päätoimittaja oli kuunnellut vielä muutamaa genreä enemmän, vaan koska en todellakaan osaa nimetä niin montaa eri musiikkityyliä. Karsinat ovat käteviä työkaluja musiikin jäsentelyyn, mutta ne menettävät merkityksensä, kun mikrogenren mikrogenre jaetaan vielä suurin piirtein kitaristin horoskoopin perusteella.
”Olisimme kuitenkin sinusta ylpeitä, vaikka olisit kuunnellut vain valaiden ääniä”, Spotify leiskautti perään hulvattoman hauskasti. Vitsissä piili totuuden siemen, sillä olen kuunnellut viime aikoina paljon Sunn O))) -yhtyeen livealbumia Metta, Benevolence BBC 6Music, joka saattaa muistuttaa asekauppiaana viime aikoina kunnostautuneen suoratoistomessias Daniel Ekin harjaantumattomissa korvissa merten jättien laulua.
Sunn O))) vieraili BBC:n maineikkaassa Maida Valen studiossa Mary Ann Hobbsin kutsumana. Jos Hobbs ei ole tuttu, saanen esitellä: hän on parasta, mitä brittien yleisradioyhtiöllä on ollut arsenaalissaan John Peelin jälkeen. Livealbumilla kaapukoplalla on laajennetussa kokoonpanossaan ruotsalainen urkuri Anna von Hausswolff. Mikäli hänen tekemisensä ei ole tuttua, kuuntele melankolinen ja mystinen All Thoughts Fly (2020).
Sunn O))) on urallaan mielenkiintoisessa vaiheessa. Se kuului Life Metal- ja Pyroclasts-albumeilla, mutta vielä selkeämmin tällä livelevyllä. Kivimuurinvahvuisiin kitaravalleihin on löydetty uusia perspektiivejä analogisyntetisaattorien avulla. Kappaleissa soi uutena elementtinä valo, ei ehkä auringon, vaan vielä kaukaisempien tähtien. Bändi kävi testaamassa Helsingin Kulttuuritalon perustuksia samalla kiertueella, jonka päätteeksi painui BBC:n studioon. Matalat taajuudet tärisyttivät Kultsan penkkejä, ja sinisen ja punaisen usvan verhoamalla lavalla kiersi viinipullo niin kuin ennen pandemiaa oli vielä tapana. Kaiken alleen nielevä savu ja jylhyyttä korostavat valot ovat monumentaalisen äänivallin ohella olennainen osa yhtyeen performanssia. Bändin valoteknikkona työskentelee Anne Weckström. Siinä viedään näkemyksellistä suomalaisosaamista maailman konserttikatsomoiden ihasteltavaksi.
Kohtasin Weckströmin työnsä äärellä viimeksi ollessani katsomassa Susanna Leinonen Companyn nykytanssiteosta Body. Voin myöntää rehellisesti, etten ymmärrä kyseisestä taiteenalasta kovinkaan paljon ja kosketuspintaa on suurin piirtein Suspiria-elokuvan katsomisen verran. Body oli kuitenkin vaikuttava ja fyysinen kokemus. Tanssijoiden liike vyöryi päälle ja teki alaan vihkiytymättömällekin selväksi, että äärirajan veitsenterällä tasapainoillaan. Teoksessa kuultiin jännitettä kasvattavaa pulssia, abstraktia rutinaa ja teollista kolketta. Musiikin oli säveltänyt Kasperi Laine eli paremmin Laineen Kasperina tunnettu räppäri.
Laine kertoi oppineensa suhtautumaan elämään kuin elokuvaan. Tällöin arkisia ja absurdejakin asioita on mahdollista tarkkailla ikään kuin etäisyyden päästä, toisesta näkökulmasta. Hän kertoi, ettei käy juurikaan keikoilla – muilla kuin omilla. Skeneytyminen ei kiinnosta. Ne ihmisyyden spektrin alueet, jotka jäävät helposti oman kuplan varjoon, sen sijaan kiehtovat. Ymmärrän täysin, mitä Laine tarkoitti.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tunnistan asioita, joista en tiedä mielestäni tarpeeksi. Yksi saa dopamiiniryöppynsä raviurheilua seuraamalla. Toinen suhtautuu intohimoisesti tractor pullingiin. Joku käyttää kaiken vapaa-aikansa pakopelihuoneita koluamalla tai sijoittaa omaisuutensa keskiaikaisiin haarniskoihin buhurtia harrastaessaan. Miksi? Mikä siinä puhuttelee?
Näihin kysymyksiin vastausten selvittäminen on ihmisyydestä oppimista, joka inspiroi yhtä lailla kuin lahjakkaina ja luovina pitämieni taiteilijoiden kanssa keskusteleminen. Siispä avoimin ja uteliain mielin kohti vuotta 2022: Olkoon kuuntelemieni genrejen määrä pitkälle kolmatta sataa, vaikken tiedäkään, mitä ne ovat. Kulkekoon tossuni Tavastian lisäksi kohti oopperaa ja sieltä vaikkapa mikroautoradalle (kyllä, se oli tyhjänpäiväisintä, mitä tätä kirjoittaessani keksin). Vähemmän sosiaalisessa mediassa polarisaation ruokkimiseen osallistumista, enemmän tutkimusmatkoja ja elämyksiä. Ja jos esimerkiksi trampoliinipuistossa pomppiminen tuntuu kokeilun jälkeenkin aivan helvetin typerältä, se oli vain yksi iltapäivä elämästäni.
Jukka Hätinen
Kirjoittaja on Rumban päätoimittaja ja yksi Rockin kuolema -podcastin tekijöistä.