Kolumni: Purple One jätti aukon, jota ei noin vain täytetä

Prince seurasi David Bowieta ja Lemmyä. Kuka perii manttelin? Kuka lähtee seuraavaksi?

Keneltäkään ei varmasti ole jäänyt huomaamatta, miten viikatemies tuntuu niittävän suuria musiikkilegendoja urakalla tällä hetkellä. Lemmy, David Bowie, Lonnie Mack. Ja totta kai viimeisimpänä Prince.

Kuten päätoimittaja Riekki kommentissaan totesikin, ei Prince ehkä osu Infernon kohdeyleisön ytimeen. Mutta vaikka Prince Rogers Nelsonin musiikki ei uppoisikaan, pelkästään miehen meriitit muusikkona ja soittajana ovat sen verran kovat, että on syytä ottaa hattu päästä.

Ensikosketukseni Princeen on varmasti tullut tiedostamattani jo polvenkorkuisena Tim Burtonin Batman-elokuvan kautta. Muistat varmaan kohtauksen, jossa Jack Nicholsonin esittämä Jokeri hyökkää museoon ja laittaa maalaukset ja patsaat uuteen uskoon? Taustalla soiva Partyman on Princen käsialaa. Kuten koko elokuvan soundtrack.

Kunnolla miehen tuotantoon tutustuin kuitenkin vuosia myöhemmin erään tuttavani kautta. Ystäväni, jonka tiesin muun muassa Black Sabbathin, Opethin ja In Flamesin faniksi, osoittautui vieläkin kovemmaksi Prince-faniksi.

Aluksi fanittaminen tuntui huvittavalta. Samoin Princen musiikki, joka oli överiä lähes joka suhteessa. Mutta mitä enemmän tuotantoon tutustui, sitä enemmän siitä huomasi pitävänsä itsekin.

Mikä tuossa popin pienessä suuressa miehessä on sellaista, joka sitten saa elämää suurempiin kitaravallien, örinän, meuhkaamisen, tuplabasarikomppien ja tahtilajikikkailujen ystävänkin innostumaan seksiä tihkuvasta funkista ja popista?

Itseeni vetoaa Princen taidot muusikkona ja erityisesti kitaristina. Arvostus sai ihan uuden tason, kun ymmärsi, että tämä mieshän soittaa suohon vaikka kenet. Eikä pelkästään kitaralla, vaan myös bassolla, rummuilla… You name it.

Lopullinen niitti oli 2006 Suomessakin suorana näytetty Super Bowlin väliaikashow, jossa Purple One antautuu Purple Rainin tunteikkaan kitarasoolon pauloihin kaatosateessa. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun olen Super Bowlia seurannut. Matsista en muista mitään, mutta Princen esitys lumosi täysin.

Enkä tosiaan ole ainoa, johon Prince on aikojen saatossa tehnyt vaikutuksen. Kuten päätoimittajammekin kommentissaan mainitsee, Ihsahn ja Morbid Angelin David Vincent tunnustautuvat Princen faneiksi. Slipknot/Stone Sour -mies Corey Taylor avasi akustisen keikkansa Princen kuolinpäivän iltana Purple Rain –coverilla. Tarina kertoo myös minut Princeen tutustuttaneen kaverin bonganneen Deftones-rumpali Abe Cunninghamilla Prince-paidan yhtyeen esiintyessä muinoin Provinssirockissa. Cunningham oli puolestaan huomannut kaverini Prince-paidan, ja molemmat olivat nyökänneet toisilleen hyväksyvästi.

Princessä maailma menetti ilmiömäisen muusikon, jonka kaltaisia on enää harvassa. Kenessä sitten voisi olla potentiaalia yltää samaan?

Itselleni tulee mieleen kaksi nimeä, joiden tekemisessä on paljon samaa kuin Princellä, vaikka musiikkityyli onkin erilainen: jo mainittu Ihsahn sekä Devin Townsend.

Kaikkien kolmen tekemisessä on ihailtavaa omaehtoisuutta ja omavaraisuutta. He kokeilevat rajojaan niin musiikissa kuin sen ulkopuolella. Lisäksi kaikki ovat muusikkoina kovatasoisia multi-instrumentalisteja. En yhtään ihmettele, että juuri Ihsahn tunnustautuu Princen faniksi.

Väistämättä sitä alkaa myös pohtia, kuka legenda seuraavaksi poistuu näyttämöltä? Ajatukset kääntyvät ensimmäisenä Black Sabbathiin, jonka jäähyväiskiertue saapuu Suomeenkin kesällä. Iommi on taistellut syövän kanssa ja Ozzyn pitäisi kaiken järjen mukaan puskea jo koiranputkea. Bill Wardin terveys on myös keikkunut vaakalaudalla jo pidemmän aikaa.

Tosin veikkaanpa, että viikatemiehellä on sen verran ironiantajua, että Sabbath-nelikosta ensimmäisenä lähtee Geezer Butler. Onhan hän kuitenkin vegaani ja muutenkin melko terveellistä elämää viettävä pappa. Mitä nyt pari olutta silloin tällöin maistelee.

Pitäisiköhän sitä sittenkin lähteä Kaisaniemeen kesällä?

Kirjoittaessa soi Princen tuotanto ilmestymisjärjestyksessään, nyt vuorossa:
Prince and The New Power Generation – 0(+> eli The Love Symbol Album (1992)

Love_Symbol_Album_(Prince_and_the_New_Power_Generation_album_-_cover_art)

PS. Levyähän ei Spotifysta/Youtubesta löydy, koska Prince.

PPS. Pakko vielä lisätä, ettei viikonloppuna kiusannut takatalvi voinut olla sattumaa (Sometimes It Snows In April, anyone?).