Kommentti: Avoin pääsiäiskirje Kaarle Viikatteelle

Tämän olen aina halunnut sanoa.

02.04.2015

Parahin Kaarle Viikate,
sukunimeäsi kantava yhtye on kunnostautunut paitsi julkaisemalla valtavan, ellei peräti hirvittävän, määrän grammarintäytettä myös tarjoamalla aimo annoksen erilaisia myyntiartikkeleita oheistuotemarkkinoinnin kyisellä pellolla.

Vuosien mittaan olemme saaneet nauttia tavanomaisemman fanitavaran lisäksi niin V-tyylin pelikorteista, hajukuusista, kravateista, alkoholijuomista ja nyt viimeisimpänä myös kahvista. Muun muassa.

Tätä taustaa – ja sitä tosiseikkaa, että olet jähmeän suomalaisen kulttuurin vahva puolestapuhuja – vasten on käsittämätöntä, että joukosta uupuu eräs päivänselvä aluevaltaus. Annan vihjeen: se on paksua, tummaa, makeaa ja vaatii kaverikseen tujauksen kuohukermaa. Mussutan sitä juuri aamupalaksi suupielet sotkussa.

Kaarle – suurena mustan kullan ystävänä vaadin, että saan ensi pääsiäisenä syödäkseni Viikate-mämmiä!

Pakkausmateriaalina ei voi olla mikään muu kuin oikeaoppinen tuohiropponen. Eikä Viikate-mämmin tarvitse todellakaan olla sesonkituote, vaan tarjonnan tulisi olla ympärivuotista – syöhän mestarihiihtäjä Juha ”Mietaa” Mietokin tätä imelää herkkua lootatolkulla kesät talvet.

Kyllä siinä keikkabussissakin edellisilta kirkastuu, kun kaivaa eteen runsaasti hiilihydraattia ja kuituja sisältävää superfoodia!

Lopulta vaatimustani puoltaa sekin, että yhtyeesi on jo tavallaan jo uponnut aiheeseen: lanseeraamanne Tervaskanto-likööri on nimittäin joidenkin maailmanlaajuisesta tietoverkosta löytyneiden maistajahavaintojen mukaan ”melkoista mämmiä”.

Palataan tuokkoselle!

Rakkain terveisin,
Riekin Matti

Lisää luettavaa