Kotimaiselta Standing Ovationiltä pian kakkosalbumi, single ja video jaossa

11.11.2015

Kotimainen sekametalliyhtye Standing Ovation repi edellisellä albumillaan, vuonna 2012 julkaistulla Antiskythera Mechanismillä, meiltäkin neljän kirveen arvion. Levyn seuraajaa on saatu odotella aina näihin päiviin, mutta 29.11. tärähtää, kun yhtye julkaisee kakkostäyspitkänsä.

Inversen kautta ilmestyvän nimi on Gravity Beats Nuclear, ja sen ensimmäinen digisingle, otsikoltaan Permafrost, on jaossa tänään. Aiemmin maistiaisia on saatu jo hulluttelevan Hellbillies-musiikkivideon mallissa.

Kumpainenkin mainituista löytyy alta.

Lisää luettavaa