Kotimaisen Pressure Pointsin uusi levy saa muotoaan – vain örisevä kitaristi puuttuu

Pressure Points kaipaa lisää miehistöä.

21.02.2019

Kaksi hyvää palautetta saanutta levyä julkaissut heinolalainen progemetalliyhtye Pressure Points ahkeroi parhaillaan seuraavan albumin kappaleiden parissa.

Satakunta keikkaa heittänyt ryhmä on saanut aikaiseksi kuusi biisiaihiota, mutta sävellys- ja äänitystyö kaipaavat ilmoituksen mukaan vielä ”örisevää kitaristia”, jolta luonnistuvat mahdollisesti myös puhtaat laulut ja stemmat.

Bändin aikeena on julkaista uutta musiikkia vielä tämän vuoden puolella, minkä jälkeen on luvassa keikkailua ulkomaita myöten.

Pressure Points kaipailee vapaamuotoisia hakemuksia osoitteeseen pressurepointsband[at]gmail.com. Yhtyeen kotisivut löytyvät puolestaan täältä.

Lisää luettavaa