Kouta esittelee debyyttiään kansallismaisemissa kuvatulla Sukujyrkkämä-videolla

Kaarnaköydet ilmestyy 21. huhtikuuta.

05.04.2023

Folkahtavaa black metalia soittava Kouta julkaisee 21. huhtikuuta ensimmäisen täyspitkänsä Kaarnaköydet. Debyytiltä on nyt julkaistu Sukujyrkkämä-kappale, jonka kylkeen tehty musiikkivideo on kuvattu Helvetinjärven kansallispuiston sekä Reuharinniemen lapinraunioiden kansallismaisemissa.

”Onnistuimme luomaan levylle esteettisesti mielenkiintoisen konseptin, jonka kokonaisuus toimii niin tarinallisesti kuin musiikillisestikin. Sisällöltään hyvinkin erilaisista kappaleista koostuva Kaarnaköydet rakentuu kolmen biisin muodostaman triptyykin ympärille, joka muodostaa tämän tragedian selkärangan. Pidänkin musiikissa erityisesti siitä, että albumit luovat tarinallisen kokonaisuuden, koska silloin niiden sisältämä näytelmä pysyy eläväisenä”, basisti Arttu Pentikäinen kertoo albumista.

Kouta on mukana Black Crucifixionin juhlakiertueen viimeisellä keikalla Oulun 45 Specialissa huhtikuun 21. päivä. Tämän jälkeen bändi suuntaa kesällä Tuska-festivaalille ja elokuun alussa puolestaan Itä-Euroopan-kiertueelle.

Lisää luettavaa