Kulttibändi Winterin henkinen jatkaja Goden kiinnitetty Svart Recordsille – uusi levy ja uusintajulkaisuja luvassa

Stephen Flamin Goden jatkaa siitä, mihin ug-legenda Winterin tarina jäi.

26.02.2020

Winter oli 80- ja 90-luvun taitteessa operoinut ug-metalliyhtye New Yorkista, jonka vuonna 1990 julkaistu ainoa pitkäsoitto Into Darkness toimi death-doom -tyylilajin yhtenä suunnannäyttäjänä. Yhtye lopetti toimintansa vuonna 1992, mutta teki paluun vuonna 2010 ja esiintyi muun muassa maineikkaalla Roadburn-festivaaleilla 2011. Yhtye suunnitteli lähtevänsä pitkälle kiertueelle vuonna 2015, mutta suunnitelmat ja samalla koko bändi kuopattiin kitaristi Stephen Flamin kuulo-ongelmien vuoksi.

Nyt Flam jatkaa uuden Goden-yhtyeensä kanssa siitä, mihin Winterin tarina päättyi. Goden julkaisee debyyttialbuminsa Beyond Darkness kotimaisen Svart Recordsin kautta 8. toukokuuta. Flamin lisäksi Godenissa vaikuttavat Vas Kallas (Hanzel und Gretyl) sekä Into Darknessilla koskettimia soittanut Tony Pinnisi, ja jokainen muusikko edustaa konseptialbumilla eri hahmoja – Flamin Spacewinds edustaa aikaa ja avaruutta, jossa tarinan hamot ovat, Kallas pimeyttä ja Pinnisi valoa.

Uuden Beyond Darkness -albumin lisäksi Svart julkaisee uusintapainoksen Winterin Into Darknessista. Kahden levyn paketti sisältää myös yhtyeen vuonna 1994 julkaistun Eternal Frost -demon sekä paksun lehtisen täynnä erilaista memorabiliaa. Uusintajulkaisu ilmestyy myös 8. toukokuuta.

Lisää luettavaa