Vuonna 1999 Haukiputaalla syntyneen Mors Subitan esikoislevy Human Waste Compression (2011) herätti pienimuotoista huomiota melodeathfanien joukossa. Kyse ei ollut mistään genreklassikosta, mutta bändi osoitti kykynsä tasokkaan materiaalin luontiin.
Sittemmin yhtyeen kokoonpanosta on vaihtunut puolet – rumpali ja laulaja–, ja uusi levy Degeneration on debyyttiä tiukemmin myllyttävä kokonaisuus.
– Uusi laulaja Eemeli Bodde on sanoittanut ja sovittanut lauluosuudet yhtä kappaletta lukuun ottamatta. Biisinteko on muuttunut, sillä debyytin aikoihin minulla oli osittainen vastuu sanoista ja laulujen sovituksesta, mutta nyt voin keskittyä biisinkirjoitukseen, kitaristi Mika Lammassaari hekumoi.
– Villen [Miinala, rummut] myötä sain enemmän kaistaa sävellyspuolella. Työskentelemme siten, että tarjoan rumpusovituksista ajatukseni, joita Ville sitten parantelee mielensä mukaan. Tästä keskusteltiin Villen liittyessä bändiin, mutta homma on toiminut, ja myös rumpali nauttii siitä, että päästään pikemmin itse asiaan. Pääasiahan on, että kappale soitetaan virheettömästi ennalta määrätyllä tavalla. Muutoin seuraa sanktioita sekä ikuinen häpeä. Ja kuolema.
Musiikistanne kuuluvat läpi parinkymmenen vuoden takaiset At the Gates, Carcass ja sekä myös Arch Enemy. Mitä uutta tuotte tähän genreen?
– Tuskin tässä genressä pystyy keksimään pyörää uusiksi. Tavoitteemme on tehdä itsellemme toimiva paketti, ja samalla pyritään tehtailemaan biisejä, joita ei tarvitse hävetä vanhoina päivinä. Niinku morsiamen asua kasattais; vähän uutta, vähän vanhaa, pikkutuhmaa reiden ympärille… eli rosoa saa ja pitääkin olla.
– Me yritetään pitää homma tuoreena, mutta kumarretaan kuitenkin enemmän 90-luvulle kuin moderniin suuntaukseen. Biiseissä pitää olla sopivasti sellaista helppoa tarttuvuutta, ja jos pää ei nyöky tai kylmät väreet kulje, kappale joutaa roskiin.
Olette Tuomas Saukkosen (mm. Wolfheart) OneManArmy Recordsin ensimmäinen kiinnitys. Koetteko, että levy-yhtiö on tänä päivänä täysin tarpeellinen?
– Tuskin tuolla maailmalla on montaa menestyvää orkesteria, jolla ei olisi isompaa koneistoa takanaan. Jos kurkottaa stadiontasolle, kyllä siihen tarvitsee isoa osaamista ja kontakteja. Jossain vaiheessa omat paukut loppuvat, kun perävaunussa aletaan haalaamaan tarpeeksi isoa produktiota.
– Jos puhutaan meidän kokoisten bändien realistisista tavoitteista, en sanoisi, että levy-yhtiö on pakollinen. On monia yhtyeitä, jotka julkaisevat musiikkia oman levymerkkinsä kautta, ja homma tuottaa tulosta. Varsinkin digiaikaan siirtyminen on tehnyt jakelusta helpompaa.
– Harkitsimme Degenerationin kanssa omakustannelinjaa. Meillä alkoi olla kaikki valmiina musiikkivideota ja kansia myöten, joten seuraava askel olisi ollut kasata julkaisusuunnitelma ja kävellä pankkiin. Päätimme kuitenkin jatkaa julkaisijan etsimistä, jolloin OneManArmy ilmoitti kiinnostuksestaan. Mahdoton munkkihan tuossa kävi, sillä Tuomaksesta on ollut korvaamaton apu ja hän on tuonut lisäenergiaa koko bändiin.
Loppuun voisin heittää jokerin, eli kuinka usein teidät sekoitetaan Mors Principium Estiin? Nimen lisäksi myös musiikkinne ovat tyylillisesti hyvin lähellä toisiaan.
– Itse asiassa hyvin harvoin! Ei voi edes puhua, että ”se Morssi, jolla on ovi käynyt tiuhaan”, koska molemmat on saatu osamme siitä ihanuudesta. Meidän ei ole sentään vielä tarvinnut hakea soittajia Kemiä kauempaa, haha.
– Bändimme on perustettu jopa hyvin pitkälti samoihin aikoihin. Silloinen laulajamme Hape [Antti Haapsamo] taisi olla heihin yhteyksissäkin hienon bändinimen johdosta, hehe. Kippistä vaan sinne Porin suunnalle!
Haastattelu julkaistu Infernossa 3/2015.